Lisäsin viime vuonna kauppaan aurinkoenergialla latautuvan LED-ulkovalon. Kuitenkin valitsin epähuomiossa toimittajalta version, joka syttyi suoraan hämärän tullessa ja tätä myötä päivällä täyttynyt akku tyhjeni talvisin jo iltapäivän aikana. Tästä viisastuneena halusin kokeilla tänä vuonna päivitettyä versiota valosta uudemman kerran, mutta tällä kertaa testasin sitä perusteellisemmin sekä Suomessa että e-villen Kiinan-toimistolla. Haluan tässä blogissa selventää, kuinka valo toimii ja missä sitä kannattaa käyttää, sillä itse innostuin tuotteesta paljon ja veljeni sekä isäni hankkivat näytekappaleet itselleen heti valon nähtyään.

LED-ulkovalo aurinkopaneelilla

Ulkovalo liiketunnistimella tarjoaa valoa ja pitää kutsumattomat vieraat loitolla

Ulkovalo

Solariksen nerokkuus piilee sen infrapuna-liikesensorissa. 120 asteen kulmassa ja noin 4-7 metrin etäisyydeltä skannaava liiketunnistin on passiivinen infrapunasensori, joka itsessään ei kuluta paljoa energiaa. Kun sensorin havaitsee infrapunasäteilyä, LED-valot syttyvät palamaan kirkkaina ja palavat noin 30 sekunnin ajan, ellei sensori havaitse uutta liikettä. Valon yläosassa sijaitsevassa aurinkopaneelissa on hämärätunnistin, eikä valo syty ennen kuin valoisuus putoaa alle 10 luxin. Valo tarvitsee siis vähintään hämärän ja sen pitää havaita liikettä syttyäkseen. Tätä myötä valolle keksii mitä nerokkaampia käyttötarkoituksia. Voit asettaa sen valaisemaan ulko-ovea, parveketta, postilaatikkoa, liiteriä, asuntovaunua, venevajaa tai vaikka ulkohuussin edustaa.

Äkisti syttyvä valo voi myös toimia hyvänä karkottimena kutsumattomille vieraille. Voit asettaa valon esimerkiksi mökkipihaan talveksi. Jos kuitenkin kaipaat hieman enemmän mielenrauhaa, kannattaa mökille asentaa lisäksi turvakamerasarja.

Toimiiko aurinkopaneeli Suomessa?

Suomen talvi ei ole tunnettu kirkkaasti paistavasta auringosta tai pitkistä päivistä, joten moni saattaa kysyä, tekeekö aurinkopaneelilla latautuvalla valolla mitään. Viime vuodesta viisastuneena halusin testata valoa paremmin ja selvitin lisäksi Solaris-valojen valmistajalta niiden toimintaa. Neljä näytekappaletta menivät mökki- ja asuntovaunukäyttöön. Käytännössä paneeli ei vaadi suoraa auringonpaistetta, vaan tämä latautuu myös pilvisellä säällä tai epäsuorassa valaistuksessa, mutta ei yhtä tehokkaasti kuin suorassa paahteessa. Tämä kannattaa siis asentaa niin, että se saa mahdollisimman paljon suoraa auringonpaistetta. Lisäksi valon toimintakykyä parantaa vähän energiaa vievä liiketunnistin sekä energiatehokkaat lamput: LED-polttimot ovat virtapihejä, mutta silti kirkkaita.

Aurinkopaneelilla varustettu ulkovalo

Mikäli valo syttyisi automaattisesti hämärässä, tyhjenisi akku kyllä muutamassa tunnissa, mutta hämärä- ja liiketunnistimen yhdistelmän myötä jopa lyhyen päivän aikana syntyvän latauksen pitäisi riittää illan, yön ja aamun tarpeeseen edellyttäen, että valo ei ole vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Toimittaja on luvannut valolle tosin pakkasenkestävyyttä vain -20 asteeseen asti, joten suosittelen ottamaan valon irti kovimmilla paukkupakkasilla, mutta on toki mahdollista, että se selviää ongelmitta myös kylmemmällä kelillä.

Valo on äärimmäisen helppo asentaa. Veljeni käytti tähän yksinkertaisesti nauloja, itse asensin valon kaksipuolisella teipillä ja mukana tulee myös ruuvit niitä kaipaavalle. Valo kytketään päälle mukana tulevalla virtapinnillä, jonka jälkeen se on käyttövalmis.

+ Ilmiömäinen hinta-laatusuhde
+ Yllättävän kirkas valo
+ Ei erillisiä paristoja tai virtajohtoja
+ Aurinkoenergiaa!
+ Liiketunnistin
+ Naurettavan helppo asentaa
– Ei kestä (välttämättä) kovimpia paukkupakkasia
– Auringon suunta rajoittaa käyttömahdollisuuksia

– Ei sovellu vilkkaasti liikennöidyn alueen valaistukseen