Opiskelija-valokuvaaja Tiia testasi jonkin aikaa sitten Yongnuon 35mm F/2 objektiivin sekä Meiken valmistaman akkukahvan. Molemmat tarvikkeet olivat tarkoitettu Nikonille. Lue tästä mitä mieltä Tiia oli tuotteista. Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Tiian omassa blogissa, missä kannattaakin pyörähtää  katsomassa Tiian ottamia valokuvia (linkki tekstin lopussa).

 

Jonkin aikaa sitten hain postista 35mm f/2 objektiivin sekä Meiken akkukahvan. Uutta kalustoa ei ole tullut hankittua vähään aikaan, joten tätä pakettia osasin kyllä joka päivä innolla odottaa! Kauaa en joutunut onneksi odottamaan kun paketteja pääsin avaamaan.

Testissä Yongnuon 35mm F/2 Nikon objektiivi automaattitarkennuksella

Kuten varmasti monilla, myös minulla oli pienet ennakkoluulot kiinalaista optiikkaa kohtaan

Kuten kuvasta huomaa, kiinalainen objektiivi on kyseessä. Kuten varmasti monilla, myös minulla oli pienet ennakkoluulot kiinalaista optiikkaa kohtaan. Tämä on tosiaan minun ensimmäinen kiinalainen objektiivi minkä olen hommannut tai edes kokeillut ikinä.

DSC_6589
Kun objektiivin sain paketista ensimmäistä kertaa käteeni, laatu yllätti. Voi johtua myös siitä että olin hieman salaa valmistautunut pieneen pettymykseen ennakkoluulojen vuoksi, mutta objektiivi tuntui kädessä todella hyvältä, eikä ollut esimerkiksi painon kohdalla mitään eroa Nikonin vastaavanlaiseen objektiiviin. Linssisuoja ja runkotulppa ovat tukevasti paikallaan ja tarttuvat ensimmäisellä, eli kierteissäkään ei ole mitään moitittavaa.

videokuvauksessa tässä on kohdallani ratkaiseva hyöty kumpaa objektiivia käytän: Ehdottomasti Yongnuo!

Tarkennustavan (automaattinen, manuaali) valinta toimii hyvin eikä ole liian löysä tai tiukka. Napsahdus kuuluu kun vaihtaa, mutta esimerkiksi videoidessa sen saa siirrettyä myös hiljaisesti kun vähän hitaammin siirtää. Ei ole ongelmia siis siinäkään.
Objektiivin mukana ei tullut vastavalosuojaa ollenkaan. Sen ajattelin kuitenkin tilata jossakin välissä seuraavan tilauksen tehdessäni.

Myös jotain yllättävää tästä objektiivista löysin! Aloin vertailemaan objektiivia Nikonin 40mm f/2.8 kanssa, ja Yongnuon objektiivin tarkennusrengas on ihan uskomattoman pehmeä verrattuna Nikoniin. Esimerkiksi videokuvauksessa tässä on kohdallani ratkaiseva hyöty kumpaa objektiivia käytän: Ehdottomasti Yongnuo!

objektiivi_kollaasi

Minulla yhdessä poikaystäväni kanssa on ollut pari musiikkivideo-projektia työn alla. Toiseen projektiin kerkesin ottaa kokeiluun tämän 35mm objektiivin, ja sehän toimi juuri niin loistavasti kuin mitä olin odottanutkin. Ennen olen videoinut esimerkiksi lähikuvat 40mm f/2.8 macro -objektiivilla automaattitarkennusta käyttäen tai manuaalille lukiten, mutta nyt en suostuisi enää tätä 35mm objektiivia pois antamaan. Tarkentaminen manuaalisti tällä on hiljaista, pehmeää ja helppoa.

Katso Yongnuon 35mm F/2 Nikon objektiivin tuotesivu tästä

Testissä Meiken akkukahva Nikon D7100 järjestelmäkameralleDSC_6592

Meiken akkukahvoista löytyy aiempaa kokemusta sen verran, että kamerassa oli ennen tätä kiinni juuri samanlainen akkukahva. Edellisen ostosta on kuitenkin kertynyt jo aikaa ja akkukahva on päässyt käytössä kulumaan, joten uusi akkukahva tuli juuri sopivasti tarpeeseen. Tästä mallista löytyy kaksi akkupaikkaa joka pidentää kuvausaikaa mukavasti. Sen lisäksi ulkokulmassa on 2. laukaisupainike, kyljessä nuolinäppäimet ja yleisesti pystykuvaamista helpottava rakenne joka sopii hyvin käteen. Paketissa tuli mukana myös paristoteline, eli akkukahvan saa toimimaan myös kahdeksalla paristolla. Tämä on kätevä silloin, kun akusta loppuu virta.
DSC_6590
 

Tutustu Meiken akkukahvaan tarkemmin täältä
Alkuperäinen kirjoitus Tiian omassa blogissa