Viime viikolla Jarno sai päätonttu Villeltä kutsun Kiinaan e-villen toimistolle. Jarnon matka Shenzheniin oli pitkä ja hupaisa. Jarno ehti jo ensimmäisenä päivänä tapaamaan useita ystäviään, ja seikkailla Shenzhenissä e-Wheelereillä.

Jarnon matka kiinaan

Jarno kuitenkin eksyi usein ja alkoi etsiä ratkaisua. Hetken aikaa Kiinalaisen tavarapaljouden keskellä pyörittyään Jarno törmäsi suosittuihin VR-laseihin. Näihin Jarno nerokkaasti viritti hieman lisättyä todellisuutta niin, että niitä päässä pitäessään hänen näkökentässään oli aina paikan nimi, säätiedot ja navigointiohjeet hänen seuraavaan kohteeseensa.

Kuten kaikki tietävät, kiinalaisia on paljon ja myöskin Kiina on mitä erikoisempia keksintöjä täynnä. Joten Jarno soitti kaverilleen Herrasmiestonttu Jukalle ja sai hyvän diilin älykkäästä kävelykepistä, jolla hän voi huitoa kiinalaisia pois tieltä (buaahahaha), osoittaa kepin lampulla pimeää tietä, sekä onnettomuuden tullen soittaa hätäkeskukseen. Jarno kuitenkin on selvinnyt ilman naarmuja tähän asti, koska e-Wheeleri on yksipyöräiseksi aika helppo handlata. Mutta Shenzhen on kuitenkin sen verran iso kaupunki, että e-Wheeleristä pääsi loppumaan akku, joten hän ajatteli vaihtaa kulkupeliään hieman järevämpään sähköhärveliin e-Cruiseriin, ja näin Kiinan kadut taittuvat huoletta.

Kun cruisailu suurkaupungin pölyisillä, loputtoman ruuhkaisilla kaduilla tuli päätökseen, oli Jarno tontun aika lähteä hakemaan uusia tuoteideoita joulupukin konttia varten. Mikäpäs sen parempi paikka tähän tarkoitukseen olisikaan kuin Shenzhenin -alueen elektroniikkamarketit. Kerros kerrokselta, käytävä käytävältä, Jarno tonttu kierteli toinen toistaan erikoisemmilla uutuustuotteilla täytetyissä liikkeissä, neuvotellen hyvää hintaa tuotteille. Tämä siksi, ettei päätonttu Villen ja Joulupukin yhteistyö tyssäisi kuin Kiinan muuriin. Seuraavia tuotteita Jarno tonttu löysikin ensi kevättä varten: Parran muotoilukamman, Magneetisen autotelineen kännykälle ja Bluetooth peliohjaimen.

Iloisena uusista ideoistaan Jarno tonttu lähti etsimään ruokapaikkaa, sillä olihan tuo jo nälkäkin tullut. Seuraan liittyivät herrasmiestonttu Jukka ja facebooktonttu Antti. Tontut päättivät mennä sopalle. Soppa syntyy niin, että valitset mieluisat ainekset keräilyastiaan ja kokki apureineen taikoo niistä sopan. Mutta eipä se syöminen syömäpuikoilla ollutkaan niin yksinkertaista. Onneksi Jarno tonttu muisti markkinointitonttu Tuomon antaman Loch Nessin hirviokauhan. Sen ja syömäpuikkojen avulla syönti onnistui vallan mainiosti. Jostain syystä muita tonttuja hymyilytti Jarno tontun aterimet..  Ruoan jälkeen Jarno tonttua alkoi väsyttämään ja hän päätti testata unenlaatuaan Sleep dot älykkäällä unianturilla. Jarnon tarvitsee nukkua tehokkaasti, että jaksaa yli joulun kiireiden.

Alantonttu Lasse ja Facebooktonttu Antti ottivat Jarno tontun mukaan laaduntarkkailukeikalle Oukitelin tehtaalle. Jarno tontun iPhone joutui kovaan testiin, kun Oukitelin tehtaan laatuvastaava otti iPhonen käsittelyyn. Oukitelin testit läpäistääkseen puhelimen on kesttettävä mm. 48h -40 asteen pakkasta, 10 000 peräjälkeistä tippumista 10cm korkeudelta. Kuten arvata saattaa, iPhone meni riks rak ja poks, eli meni tuhannen tontun päreiksi, jo ensimmäisessä näyttötestissä. Jarno tonttu poistui tehtaalta hätähousussa, uusi K10000 kourassa ja lupasi iteselleen, että ei enää koskaan osta Foxconnin puhelinta.

e-villen tyttötonttu Ifi keitti poikatontuille puuroa, mutta kiinalainen pikapuuro oli niin epämiellyttävän makuista, että Jarnolle tuli kyynel silmäkulmaan muistellessaan, kuinka hyviltä Joulumuorin katetut jokavuotiset, katetut ja ruoan määrästä vapisevat joulupöydät näyttivät. Näinpä Jarno tuumi, että nyt kun kaikki pukinkonttiin tarkoitetut tuotteet oli valmisteltu, oli oivallinen hetki palata takaisin Rovaniemelle.

Jatkuu…