Moni ihminen tuskin edes harkitsi tai mietti älykellon (smart watch) ostamista ennen Applen älykellon julkistusta syyskuussa. Tosin julkistuksessa jäi ilmaan paljon kysymysmerkkejä kuten mikä tulee olemaan kellon akun kesto ja kestääkö se mahdollisesti edes vettä. Samsung on ollut älykello-bisneksessä mukana jo kaksi vuotta ilman sen suurempaa menestystä. Samsungin smartwatch on todella kätevä, mutta mielestäni aivan liian kallis sen käyttötarkoituksiin ja tarpeellisuuteensa nähden.

Muutama viikko sitten kävin tutustumassa

Hongkongin elektroniikkamessuilla mm. puettaviin älylaitteisiin.

Kiinalaisia valmistajia on tullut tietenkin tähän väliin ja niitä onkin satoja tai jopa tuhansia. Laatueroja on valtavasti. Joitain kelloja on mahdotonta edes käyttää, sillä käyttöliittymä on suoraan sanottuna surkea. Muutama viikko sitten kävin tutustumassa Hongkongin elektroniikkamessuilla mm. puettaviin älylaitteisiin ja tapaamassa valmistajia. Oma asenne kaikkia älyrannekkeita kohtaan on ollut kovin negatiivinen enkä ole osannut nähdä välttämättä kaikkia niiden hyötyjä. Suurimpana syynä etten ole uskonut saavani vastinetta rahoille. Viime viikolla sain kuitenkin muutamia erittäin kiinnostavia näytekappaleita älyrannekkeista:

Yllätys oli todella positiivinen, sillä ranteessani on vieläkin kyseinen älykello!

Testasin molempia tuotteita noin viikon ajan. Yllätys oli todella positiivinen, sillä ranteessani on vieläkin kyseinen älykello! En olisi uskonut, että älykello tulee korvaamaan minun rannekelloa ranteessa. Nähtävästi se on tapahtunut tai ainakin tosi lähellä.

älykello4
Älykello 1.26” LCD Android / iOS tuella – 69,95€

Mitä hyötyä tästä älykellosta sitten on?

Tästä on karsittu kaikki turhat ja ennen kaikkea ne kalliit ominaisuudet mistä aiemmin puhuin.

Voitaisiin lähteä liikkeelle siitä, että kellon hinta mitataan kympeissä eikä satasissa. Tästä on karsittu kaikki turhat ja ennen kaikkea ne kalliit ominaisuudet mistä aiemmin puhuin. Kuka tarvitsee kellossa esimerkiksi kameraa tai huonosti toimivaa kosketusnäyttöä? Sen sijaan esimerkiksi Whatsapp ja sähköpostiviestien lukeminen, musiikkikappaleiden vaihtaminen ja oman aktiivisuuden seuraaminen onnistuvat tällä kellolla erinomaisesti.

Enää ei tarvitse joka ikinen kerta kaivaa kännykkää taskusta.

Syy miksi ihastuin tähän kelloon on puhelimen ilmoituksien vastaanottaminen kellon näytölle sekä pitkä akunkesto. Enää ei tarvitse joka ikinen kerta kaivaa kännykkää taskusta, kun se piippaa tai värisee. Nopealla vilkaisulla ranteesta näet mistä kännykän piippauksessa oli kyse. Turha sähköposti? Applikaation turha ilmoitus? Vai tärkeä viesti? Varmasti tuttu tunne monelle älypuhelimen omistajalle.

 

IMG_0800
Älykello on pieni ja huomaamaton ranteessasi.

Valmistaja lupaa akunkestoksi jopa 500 tuntia eli lähes kolme viikkoa. Omassa käytössä tämä tuntuu jopa todentuntuiselta arvioinnnilta. Kellon ollessa kovassa käytössä sanoisin, että akku kestää noin kaksi viikkoa. Pitkä akunkesto ja paino kulkevat usein käsikädessä. Kello on kuitenkin erittäin kevyt = 35 grammaa. LED-näyttötekniikka on vain rakennettu todella energiatehokkaaksi. Kello on myös vedenkestävä, joten voit pitää sitä ranteessa jos käyt suihkussa tai uimassa. Sukeltamaan en kuitenkaan tämä ranteessa lähtisi.

Tämä älykello toimii niin iOS kuin Android -käyttöjärjestelmällä. Lue tarkemmat tekniset tiedot tuotekuvauksesta.

Aktiivisuusranneke käteen ja rikkomaan ennätyksiä!

Aktivisuus- ja hyvinvointiranneke on ihan oikeasti

loistava tuote jos on kiinnostunut aloittamaan liikunnan.

Aktivisuus- ja hyvinvointiranneke on ihan oikeasti loistava tuote jos on kiinnostunut aloittamaan liikunnan. Ranneke ja puhelimeen erikseen ladattava ohjelmisto tallentaa päivän aktiviteettiasi. Ranneke antaa arvion askelmäärästä, kalorikulutuksesta ja öisin se tarkkailee unen laatuasi. Tämä on todella koukuttavaa seurata miten pystyä rikkomaan edellisten päivien ennätyksiä. Ennätysten rikkominen ja tavoitteiden saavuttaminen oli mielessä koko päivän ja koitin keksiä keinoja miten saada enemmän liikuntaa arkipäivisissä tilanteissa.

aktiivisuusmittari
Aktiivisuus- ja hyvinvointiranneke motivoi sinua liikkumaan enemmän.

Testin aikana oli kiva seurata unen laatua ja omaa kalorikulutusta. Ranneke on pieni ja sporttisen näköinen, joten sitä pitää ihan mielellään ranteessa. Jos sinua kiinnostaa pelkästään aktiivisuuden mittaaminen eikä sinulla ole niinkään tarvetta älykellolle on tämä silloin oikea valinta. Lue tarkemmat tekniset tiedot tuotekuvauksesta.

Joko älykellojen aika on koittanut?

Todellakin. Varsinkin näiden edullisten mallien, joista on karsittu kalliit ominaisuudet pois. Uskoisin, että puettavia älylaitteita löytyy monen pukinkontista vuonna 2014.

Kuitenkaan kalliit älykellot tuskin räjäyttävät markkinoita vielä tänä vuonna, sillä niiden ominaisuuksia ei pääse hyödyntämään vielä 100-prosenttisesti. Viestiin vastaaminen älykellon kautta olisi kätevää, mutta puheentunnistus ei ole vielä riittävällä tasolla. Kuvaaminen kellolla tuntuu lähinnä vain salapoliisin hommalta. Valokuvien selaaminen pieneltä näytöltä kuulostaa myös hieman hölmöltä jos taskussa on iso älypuhelin.

Selvää on kuitenkin etteivät älykellot tule korvaamaan älypuhelinta. Samoin kuin tabletit eivät ole korvanneet täysin tietokoneita.

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko älykellot tarpeellisia? Jos olet samaa mieltä niin kommentoi alle. Jos et, kerro mikset!

Linkit tuotteisiin:

 

– Jarkko

[email protected]