e-ville lupaa Kiinasta tavaraa halvalla? Mikä ihmeen e-ville?

*Tämä artikkeli on päivitetty 23.2.2018

Artikkelista löydät asiakkaiden tuoreimpia kokemuksia e-villestä. Voit hypätä kokemuksiin suoraan tästä.

Vuonna 2017 Kiinasta Suomeen tilattiin 15 miljoonaa kirjelähetystä, kuten tekstiilejä ja elektroniikkaa. Aamulehden tekemän selvityksen mukaan, kasvua viime vuoteen oli yli 50 prosenttia, joka on todella hurja luku. Eikä tilaamiselle näy loppua, päin vastoin. Sanonta ”made in China” on saanut uuden merkityksen, kun mm. Huawein -älypuhelinmallit ahmivat suurta markkinaosuutta suomen puhelinmarkkinoilla ja yhä useammat suomalaiset tutustuvat uusiin Kiinalaisiin elektroniikkabrändeihin, kuten Xiaomin -ja Oukitelin tuotteisiin.

Heitetään tähän vällin hieman tilastoja tiskiin. Tuoreimman IPCN:n tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät eniten verkko-ostoksia Kiinasta – jopa 37 prosenttia suomalaiskuluttajien viimeisimmistä nettitilauksista tuli Kiinasta! Samaan aikaan Eurooppalaisien verkkokauppojen suosio on laskenut suomalaisten keskuudessa, sillä viime vuonna Euroopan osuus putosi 10 prosenttiyksikköä ja Aasian osuus sen sijaan nousi 17 prosenttia – kuten Iltalehti kirjoitti miniartikkellissan. Trendi on vain kasvamaan päin.

Kiinasta tilaaminen e-ville
Kirjeposti lähdössä e-villen Kiina-varastolta Suomeen

Tämä antaa suoraa osviittaa siitä, että suomalaiset ovat vihdoin selättäneet Kiina-tuotteisiin kohdistuvat ennakkoluulonsa, mitä siis laatuun tulee. Tänäpäivänä Kiinasta tilaamista varjostaa eniten pitkät toimitusajat. e-villen asiakaspalveluun tulevat yhteydenotot osoittavat myös selvästi sen, että useaa asiakasta ahdistaa ajatus tulliselvityksen tekemisestä netissä. Ohimennen mainittakoon, että tätä linkkiä klikkaamalla, löydät kuvallisen oppaan tulliselvitykseen tekoon netissä.

Eli pähkinänkuoressa, kiinalaisten verkkokauppojen erottava tekijä on luotettavuus. Kiina-tavara menee Suomeen kuin häkä – jos jälleemyyjä on luotettava. Tästä pääsemme aasinsillalla itse asiaan, onko e-ville luotettava? Tässä artikkelissa nostamme asiakkaidemme mielipiteitä e-villeltä tilaamisesta, katsastetaan muutamia e-villelle tulleita asiakaspalautteita ja kurkataan mitä nettikeskustelua e-villestä käydään internetin yleisillä keskustelupalstoilla ja foorumeilla. Skeptisyys luonnollisesti nousee tätä artikkelia lukiessa, että mistä me olemme kyseiset kokemukset tähän artikkeliin valinneet. Voit käydä lukemassa yleiset mielipideet e-villen verkkokaupasta mm. hintaseuranta.fi, vertaa.fi ja muilta keskustelufoorumeilta. Mainittakoon myös, että e-ville.com-verkkosivujen jokaista tuotetta pääsee itse arvostelemaan, hinta-laatusuhdetta, toimitusaikaa jne. Arvosteluja meillä on jopa enemmän kuin monilla muilla suomalaisilla nettikaupoilla, kuten esimerkiksi Gigantilla tai Verkkokaupalla.

Käy esimerkiksi katsomassa kommentit ja arvostelut tästä keskustelua aiheuttaneesta OBD-vikakoodinlukijasta, niin ymmärrät, kuinka asiakkaat arvostelevat palveluja ja tuotteita e-ville.com-verkkosivuilla.

ODB-lukijan arvostelut e-ville
OBD-lukijan kolme ensimmäistä arvostelua. Tuotteella on yhteensä 546 asiakasarvostelua. Katsottu 23.2.2018

Onko e-ville luotettava? Onko kukaan tilannut e-villestä tavaraa?

Valveutunut netinkäyttäjä ja netistä tilaava tarkistaa aina yrityksen taustat, ennen tilaamista. Ovatko muut tilanneet tietystä verkkokaupasta ja löytyykö netistä muiden käyttäjien kokemuksista vinkkejä tai varoituksia kyseisestä kaupasta. Keskustelufoorumeilta löytyykin yleensä asiakkaiden kuvauksia ostokokemuksista ja palvelusta, millä voi saada ehkä ensivaikutelmalleen ja ehkä epäilyksilleenkin tukea.  Aloitetaan sillä, mitä kaikkitietävä Google meistä kertoo hakusanoilla e-ville + kokemuksia.

e-ville ja valehtelu ihmisille? Auts!

No ohhoh, tuo otsikko ei kyllä hyvältä näytä. Tämäkö meitä todella edustaa ensimmäisten Google-hakujen joukossa? Melko noloa. Paljon on kuitenkin muuttunut noista ajoista, sillä tämä Suomi24.fi-foorumilla julkaisu keskustelu on kirjoitettu vuonna 2015. Arvolupauksemme kiteytyy sloganiin ”varmemmin Villeltä” ja olemme kehittäneet toimintaamme ja palveluprosesseja tuon lupauksen mukaan. Haluamme osoittaa saumattomalla palvelulla sen, että me olemme luotettava suomalainen verkkokauppa Kiinassa ja tuomme suomeen aina uusimmat Kiina-brändit edulliseen hintaan. Kaikki tuotteemme ovat suomalaisten tuotepääliköiden tarkoin valittuja ja testaamia. Olemme touhunneet hiki hatussa toimitusaikojen parantamisen parissa ja asiakaspalvelutiimimme on kasvanut huomattavasi muutaman vuoden aikana. Näin ollen vastausajat ovat lyhentyneet ja pyrimme aina parhaamme mukaan ratkaisemaan asiakkaidemme ongelmat puhelimitse, chätin kautta ja sähköpostitse. Töppäykset korvaamme rahanpalautuksin ja asiakasrahalla. Kokonaisuudessaan toimintamme ja palveluprosessit ovat kehittyneet hurjasti viime vuosien aikana.

Toki onhan vuosien varrella virheitä sattunut. Muutama vuosi takaperinoli esimerksi muutama tapaus, jossa olimme tilanneet ison satsin tuotteita kiinalaiselta tehtaalta ja valmistajat näyttivät meille vihreää valoa. Suomen päässä tietyt tuotteet voivat kuitenki melko helposti joutua Tukesin syyniin tai aiheuttaa epäselvyyksiä Suomen Tullin kanssa ja jouduimme vetämään tuotteen takaisin. Tämä oli erittäin ikävä tilanne asiakkailemme ja yhtälailla meille. Kokemuksien siivittämänä ja ongelmatapauksien selvittämisen seurauksena olemme vuosien varrella hioneet prosessit viimeisen päälle ja kehitämme jatkuvasti asiakaspalveluprosesseja, tuotteiden testausta ja toimitustapoja – jotta tuotteet saataisiin aina mahdollisimman jouhevasti sinulle – eli loppukäyttäjälle asti.

Jukka ja ville
Otamme aina vastaan asiakkaidemme kehitysehdotukset!

Tämän vuoksi on hyvin tärkeää, että asiakkaamme antavat toiminnastamme palautetta, jotta voisimme palvella asiakastarpeita paremmin nyt ja tulevaisuudessa. Meille voi aina jättää asiakaspalautetta verkkosivujen kautta, tai kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä liittyen tuotteisiimme, toimitusaikoihin ja yleisesti Kiinasta tilaamiseen. Jos esimerkiksi jokin asia tästä artikkelistä jää kaivelemaan mieltäsi, voit kysyä sitä suoraan meidän asiakaspalvelusta tai kirjoittamalla ajatuksesi blogin lopusta löytyvään kommenttikenttään.

Kurkataan seuraavaksi tuoreita kommentteja, mitä e-villestä on kirjoitettu vuoden 2018 aikana.

e-villen asiakkaiden kokemuksia kyselylomakkeen kautta:

Alla olevat palautteet ovat kerätty e-villen palautekyselyn perusteella, joka lähetetään kolme viikkoa tilauksen jälkeen. Asiakkaat vastaavatkin e-villen lähettämään asiakaskyselyyn hyvällä prosentilla.  Palautetta kertyy tuhansittain muutamassa kuukaudessa. Asiakaskyselyyn vastaamisesta palkitaan 1 eurolla asiakasrahaa. Asiakasrahasta ja kanta-asiakkuudesta voit lukea enemmä e-villen verkkosivuilla.

vertaa.fi e-ville
Vertaa.fi sivustolla e-villen tuotteita ja asiakaspalvelua voi arvostella asteikolla 1-5

Alla näet päällimmäiset asiakaskommentit ja arvostelut e-villestä. Voit käydä lukemassa lisää arvosteluja vertaa.fi sivulla. 

Vertaa.fi arvostelut e-ville
Vertaa.fi e-villestä kirjoitetut päällimmäiset kommentit 23.2.2018

Yleisin harmituksen aihe on pitkä toimitusaika Kiina-varastolta. Tämän vuoksi pidämme nykypäivänä e-villen Mäntsälän Suomi-varastolla enemmän tuotteita, jotta saamme mahdollisimman monen valikoimame tuotteet asiakkaidemme kotiovelle muutamassa päivässä. Kiina-varastolta tuotteiden toimittamisessa Suomeen kestää keskimääräisesti muutama viikko.

Vastakohtaisesti eniten saamme kiitosta tuotteiden hinnoista ja erinomaisesta hinta-laatusuhteesta.

Hintaseuranta.fi kokemuksia e-villestä

Pidemmittä puheitta, kurkataan tuoreimmat kommentit ja arvostelut hintaseurannasta. Saavatko asiakkaamme vastinetta rahalleen?

Hintaseuranta.fi e-ville arvostelut.
Hintaseuranta.fi e-ville yleiskatsaus ja kesmikääräinen yleisarvosana. Katsottu 23.2.2018

Entäpä sitten ensimmäiset kommentit alas rullatessa? Voit napsauttaa kuvan suuremmaksi, jos et näe lukea asiakaskommentteja.

arvostelut hintaseuranta.fi e-ville.com
Hintaseuranta.fi e-villen kolme päällimmäistä arvostelua. Katsottu 23.2.2018

Monilla keskustelufoorumeilla, kuten suomi24.fi -ja puskaradio.net -sivuilla käydään aktiivista keskustelua e-villestä. Tässä ote puskaradio -keskustelufoorumin e-villestä asiakkaiden kokemusten vaihdosta:

Puskaradio.net kokemuksia e-villestä
Puskaradio.net keskustelua e-villestä. Katsottu 23.2.2018

Katso kaikki palautteet ja jaa omat kokemuksesi e-villestä

e-villen verkkokauppaan ja yli 5000 tuotteen valikoimaan voit tutustua verkkosivuilla www.e-ville.com. Summaan vielä tähän artikkelin loppuun, mistä voit löytää aktiivisesti päivittyviä kokemuksia ja arvosteluja e-ville.com verkkokaupasta.

Painotan vielä loppuun, että haluamme kuulla sinun mielipiteesi tuotteistamme ja palvelumme laadusta.  – Varmemmin Villeltä 🙂

Ville Majanen

 

Ville Majanen
t: @villemajanen ja @evillecom
ig: @villemajanen ja @evillecom

PS. käy kurkkaamassa valikoimamme uutuustuotteet tästä!
PPS. selaa myös e-villen muut blog-kirjoitukset, jätä kommentti alle tai ota yhteyttä [email protected]