Lisäsin elokuun alussa kauppaan muutamia E27-kantaisia kasvilamppuja ja yhden järeämmän, 96W LED-kasvivalon iltojen pimentyessä syksyä kohden. Kasvivalot, kasvatuslamput tai LED-kasvivalot ovat olleet e-villen valikoimassa jo vuosia, mutta ne ovat monelle kuitenkin uusi tuttavuus, eikä monella ole vieläkään varmuutta, että mitä kaikkea lampuilla voi tehdä. Haluan tässä blogissa avata kasvivalojen toimintaperiaatetta sekä käyttöä hieman.

Toimiiko LED-kasvivalo oikeasti?

Usein kuultu kysymys on, että toimivatko LED-kasvulamput oikeasti. Kuinka muka LED-lamppu voisi korvata auringonvalon? Kuitenkin keinovaloa on käytetty kasvien kasvattamisessa jo 1800-luvulta lähtien. LED-valot ovat kasvattanut suosiotaan viimeisen vuosikymmenen aikana edullisen tuotantohinnan myötä ja LEDien käyttöä keinovalona kasveille on myös tutkittu paljon.

Uusia kasvivaloja e-villen valikoimaan?

Tutkimuksissa havaittiin, että punaisesta, vihreästä ja sinisestä valosta punainen tehostaa kasvin yhteyttämiskykyä ja nopeuttaa siten kasvua parhaiten. Valoilla on näin suora vaikutus sekä juurten, että lehtien kasvuun. Kuitenkin joillain kasveilla pelkästä punaisesta valosta koostuva kasvatuslamppu aiheutti kasvupoikkeamia ja epämuodostumia kasvien normaaliin kasvuun ja tämän vuoksi LED-kasvilampuissa käytetään tavallisesti lisäksi pientä määrää sinisiä LED-polttimoita, josta johtuu lamppujen tuttu violetinhohtoinen valo. McGillin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan parhaiten yhteyttämiskykyä kasvatti 10:1 suhteessa käytetyt puna-siniset LED-valot, jolloin yhteyttämisteho oli jopa yli kolminkertainen verrattuna pelkkään punaiseen valoon. Eri suhteilla tämä oli silti yli kaksinkertainen.

LED-lamppu on siis edullinen ja toimiva ratkaisu kasvien valontarpeeseen talvikuukausina. Ylimääräisenä plussana LED-lamput eivät kuumene yhtä paljon kuin jotkin muut kasvivaloratkaisut, joskin wattimäärän kasvaessa lamppu vaatii jo oman tuulettimensa. Esimerkiksi 96W Solaris Agromax -lampussa on sisäänrakennettu tuuletin.

Mihin LED-kasvilamppua voi käyttää?

Monesti kasvilamput on harmillisesti yhdistetty kannabiksen kotikasvatukseen unohtaen samalla, että lampulla on paljon muitakin käyttötarkoituksia. Chilien kasvatus on yksi näistä ja viimeisen 5 vuoden aikana chilien kotikasvatus on kasvanut räjähdysmäisesti. Kasvilampun avulla voi saada chilit kantamaan satoa ympäri vuoden ja saada Naga Morichia (yksi maailman tulisimmista chililajikkeista) vaikka joulupöytään 😀

Toinen erinomainen käyttökohde on ruoanlaitossa tarpeellisten yrttien kasvatus. Syksyn loskasateiden aikaan on mukava saada ruoan sekaan tuoretta tilliä, basilikaa tai minttua. Itselläni kasvaa juurikin basilikaa ja minttua keittiön ikkunalaudalla. Myös tomaatit ja muut kasvikset kukoistavat kasvilampun alla hyvin.

Kolmas käyttötarkoitus on aloittaa keväällä taimien kasvattaminen hyvissä ajoin. Mikäli pitkään itävät kasvit saa jo huhtikuun alussa itämään, niin nämä ovat jo täydessä kukassaan toukokuussa ja näin voi kotona nauttia kauniista pihamaasta kuukautta pidempään.

blogiinkasvivalot

Mikä kasvilamppu kannattaa valita?

Kokosin alle joitain esimerkkejä valikoiman kasvilampuista ja näiden sopivia käyttötarkoituksia helpottamaan valintaa. Mukana on harrastelijamalleja sekä järeitä kasvivaloja vaikka ammattitarhurille.

Solaris Mini 3 & 5W LED -kasvilamppu

Valikoiman pienimmät kasvilamput kiinnittyvät kätevästi suoraan E27-kannalla mihin tahansa tavalliseen lampun kierteeseen. Voit tehdä käytännössä mistä tahansa vanhasta pöytälampusta tai yövalosta telineen lampulle. Tämä kannattaa asentaa noin 80-100cm korkeudelle kasvista.

3W & 5W

LED-lamppujen suhde: Puna-sininen: 2:1 & 4:1
Soveltuu: taimikasvatukseen & spottivalaisuun yksittäisille kasveille
Asennuskorkeus: 40-60cm

Solaris Mini 3W ja Solaris Mini 5W e-villen kaupassa

Solaris Persona 12W LED-kasvilamppu

Persona edustaa järeämmän koon E27-kantaista lamppua ja se käy jo hieman suuremman kasvimaan valaistustarpeeseen. Laajakeilainen lamppu lähestyy valojen suhteessa optimaalista puna-siniyhdistelmää.

LED-lamppujen suhde: Puna-sininen: 10:2
Soveltuu: Suurempikokoisten kasvien valaisu / useiden kasvien valaisu kerralla
Asennuskorkeus: 60-80cm

Solaris Persona 12W e-villen kaupassa

Solaris Agromax 96W

Solaris Agromax -kasvivalo

Solariksen Agromax on jo järeän kokoinen kasvivalo, joka tuottaa yhden elementin voimin 96W teholla punasinistä valoa. Tämä käy jo kokonaisen pikkupuutarhan kasvivaloksi laajan keilansa ansiosta. Tämän kokoluokan valot ovat niin kirkkaita, että lamppuun ei tule missään nimessä tuijottaa suoraan.

32x3W LED-polttimo
Soveltuu: Suurempaan kotitarhurointiin
Asennuskorkeus: 60-120cm

Solaris Agromax 96W e-villen kaupassa

Ei muuta kuin peukalot vihreiksi!

– Tuomo


Toivottavasti tästä blogista oli iloa / hyötyä sinulle ja kerrot sen myös kommenteissa alla. Entä tuliko juttuun asiavirheitä tai olisitko halunnut tietää jotain lisää? Kysy kommenteissa.