Lahjoitimme HelmiLan-verkkopelitapahtumalle muutaman tuotepalkinnon, joista Jonathan “Dogiex” Ikonen kertoo hieman pelaajan näkökulmasta. Lue koko juttu nostalgisista peliohjaimista, sekä Logitech G502 -pelihiirestä.

Hieman itsestäni

Olen 28-vuotias mieshenkilö, joka on nähnyt tuon kultaisen 80- ja 90-luvun pelit ja konsolit.
Ja voi sitä aikaa. Se oli sitä jotain. Tieni on käynyt sieltä Commodore 64 ajoista aina Playstation 4 / Xbox One saakka. Konsolipuolen pelaaminen on vähän jäänyt teini-iän jälkeen, mutta olen enemmän PC-pelaajaksi luotu ja siksi ehkä aina sanon fps (first person shooter) pelejä katsellessa, että tuo peli on tarkoitettu PC:llä pelattavaksi, ei konsolilla. Mielestäni konsoleiden tattiohjaimilla tähtäily ei vain ole jotenkin onnistunut minulta ikinä.

HelmiLAN

Saimme e-villeltä tuotteet palkinnoiksi verkkopelitapahtumaamme varten, joka järjestetään kahdesti vuodessa Helsingissä Malmilla Helmi Liiketalousopistossa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 1998 datanomiopiskelijoiden innostamana ja se on ennen ollut suljettu, koulun sisäinen tapahtuma. Nyt kuitenkin koulun datanomi-linja on lopetettu, jolloin me vanhat opiskelijat päätimme pitää tämän tradition hengessä ja tuoda se esille myös koulun ulkopuolisille henkilöille.

Mennään siis itse asiaan.

Pelituotteet pelaajan näkökulmasta

1. Nintendo 64 USB -peliohjain
2. Digitaalinen USB -joystick
3. 8Bitdo NES30 iOS/Android/PC-peliohjain
4. Logitech G502 Proteus Core -pelihiiri

Ensimmäisten kolmen tuotteen kohdalla käyn läpi pikaisesti, mitä tuote minussa herätti ja minkälainen oli ensituntuma. Logitechin G502 -pelihiirestä kerron hieman tarkemmin tuotearvostelua kuvineen. Aloittakaamme ensimmäisestä tuotteesta.

Nintendo 64 USB -peliohjain

Kuten mainitsin jo aiemmin, olen elänyt tuota 80- ja 90-luvun pelaamisen “kulta-aikaa” ja nähnyt vanhemmat konsolit. Tämä tuote kuitenkin on modernisoitu ohjain vanhasta alkuperäisestä Nintendo 64 -pelikonsolin ohjaimesta. Tuote on siis tarkoitettu PC-pelaamista varten, sillä siinä on USB-liitin.

En voi itse kehua kauheasti kyseistä ohjainta muuten, kuin sen halvalla hinnalla ja sitä, että se tuo nostalgisen fiiliksen pelaamiseen. Alkuperäinen Nintendo 64-pelikonsolin ohjain ei todellakaan ollut mikään mukava kädessä, jos jouduit vaihtelemaan nuolinäppäinten ja tattiohjauksen välillä. Mielestäni tämä ohjain on historian huonoiten suunniteltu tekele. Tattiohjainta on lähes mahdoton käyttää, mikäli käsi lepää nuolinäppäinten alapuolella olevassa “sarvessa”. Sama pätee myös, jos käytät tattiohjainta ja yrität nuolinäppäimiä painella. Tehtävä tuntuu mahdottomalta ja toivoo, että omistaisi venyvät sormet tai niveliä ei lainkaan, jotta pelaaminen onnistuisi. Mikäli molempia ei tarvitse käyttää samanaikaisesti, onnistuu pelaaminen moitteetta.

Ohjain kuitenkin liitetään tietokoneeseen USB-portin kautta ja pääset nauttimaan nostalgisista pelihetkistä modernien pelien kanssa.

Digitaalinen USB -joystick

Tämä arcade-pelien “must have” -tuote, jos tahtoo menestyä kyseisissä peleissä. Jos olet tottunut käyttämään normaalia tattiohjainta arcade tai tappelupeleissä niin suosittelen harkitsemaan toiste. Tämä USB-joystick on loistava ensimmäinen hankinta sille, joka tahtoo pelistään hieman enemmän. Jos ei pelkästään taidolla, niin näyttää ainakin hienommalta minun silmään, jos pelaaja “hakkaa” arcade-pelejä tämänkaltaisella ohjaimella. Jos ammattilaiseksi tahtoo tulla kyseisissä peleissä, on arcade stick siihen aika pakollinen. Jos kuitenkin pääset ammattilaistasolle pelkällä tattiohjaimella, niin otathan minuun yhteyttä, tahdon tietää salaisuutesi.

Tämä kyseinen tuote ei kuitenkaan ole se markkinoiden paras, mutta ei lähellekään huonoin. Tämä arcade stick yllätti odotukseni täysin. En löytänyt itse tästä tuotteesta moitittavaa, kuin yhden asian ja se oli muovisuus. Kyllä, ohjaustangon muovisuus ei anna tälle tuotteelle kovin pitkää elinikää rankassa pelikäytössä. Tästä huolimatta, USB-joystick on mahtavan edullinen ja toimiva konsepti sille, joka tahtoo pelata arcade-pelejä sille tarkoitetulla ohjaimella.

Ohjaimessa on imukupit sen alapuolella (pohjassa), joka antaa loistavan pidon pöydällä. Kaiken kaikkiaan loistavaa hinta-laatusuhdetta.

8Bitdo NES30 iOS/Android/PC-peliohjain

Tästä ohjaimesta olin aivan täpinöissä, koska NES ja SNES konsolit olivat minun lemppareitani. Kaikki varmaan muistaa ja tietää pelin Mario? Ei siitä sitten sen enempää. 🙂

Ohjain yhdistyy puhelimeen tai vaikka tietokoneeseen bluetoothin avulla ja sen käyttämisessä/yhdistämisessä ei ollut minulla minkäänlaisia ongelmia. Ohjain toi heti nostalgiset tunteet peliin ja tuntui, kuin olisin ollut jälleen tuo 10-vuotias pikkupoika.

Täydellisyyttä jos tämänkaltaisesta ohjaimesta hakee niin siinä pitäisi silloin olla jonkinlainen teline älypuhelimelle, jotta pelien pelaaminen olisi mukavaa pidemmässä sessiossa, koska ilman tätä älypuhelimen näytön saaminen hyvään kuvakulmaan pelatessa tuotti vaikeuksia, vaikka omassa puhelimessani onkin taitettava puhelinsuoja ja saan puhelimen pysymään vaakatasossa. Silti kuvakulma ei ollut mukava niskalle. Onneksi tietokoneella tätä ongelmaa ei pitäisi syntyä.

Muuta moitittavaa tästä ohjaimesta en löytänyt. Ehkä senkin takia, että olin liian fiiliksissä ja osaksi harmitti, että tuote piti mennä palkintona tapahtumamme kilpailun voittajalle, mutta eipä tuon ohjaimen tilaaminen montaa klikkausta vaadi. Kertakaikkiaan siisti bluetooth-ohjain.

Hinta-laatu-suhde tässä tuotteessa oli minusta kohdallaan.

Logitech G502 -pelihiiri

G502

Ensituntumani hiireen oli hyvä. Se antoi samanlaisen tunteen, kuin olisi ollut tuo vanha konkari Logitech G9X kädessä, joka on vieläkin mielestäni paras pelihiiri mitä maan päältä löytyy.

Hiiri tuntuu hyvältä kädessä, siinä on miellyttävä muotoilu kädelleni ja se tukee todella hyvin käyttämääni Hybrid otetta, joka on noin puoliksi Palm ja puoliksi Claw ote. Käyttämälläni otteella kaikki hiiren näppäimetkin ovat lähes täydellisillä paikoilla, ei liian kaukana eikä liian lähellä, mutta itse poistaisin tuon uuden napin, joka on laitettu peukalon alueelle, koska mielestäni se on huonossa paikassa ja en ole löytänyt sille itse käyttöä pelien maailmoista.

G502

 

Samalla, hiiren scrollista voisi poistaa ominaisuuden liikkua sivulle, koska sillekään ei löydy käyttöä pelien maailmoista ja sitä on hankala käyttää peleissä. Ominaisuus on kuitenkin tervetullut selainkäyttöön, joka helpottaa sivuttain selaamista huomattavasti.

Pidän itse paljon tuosta hiiren profiilinäppäimestä ja lisätyistä DPI-näppäimistä, helpottavat paljon, kun vaihtaa peliä esim. MMO:sta FPS:ään.

Hiiressä on erittäin tukeva ja kestävältä tuntuva kangasjohto, jopa ehkä hieman liiankin jämäkkä, sillä se tuntui tulevan vähän väliä tielle. Tähän toki auttaa ns. hiirenjohtoon tarkoitettu paino/pidin, joka pitää johdon nätisti paikoillaan. Kyseinen paino on ostettava kaupasta kuitenkin erikseen.

 

 

Lisänä hiiren mukana tulee 5×3,6g painoa, joilla voi itse vaikuttaa jonkinverran hiiren tasapainoon ja painotukseen. Huomasin itse painojen kanssa pienen ongelman, se että magneettiluukku, jonka taakse painot laitetaan jää hieman koholle ja vaikuttaa hiiren liikkuvuuteen. Lisäksi painot on suhtkoht vaikea saada pois hiirestä ilman pientä esinettä jolla saa ne sieltä kammettua.

Hiiren sensori tuntuu hyvältä ja pysyy hyvin ajantasalla liikkeistä, mutta huomasin kun käytin Control tyylistä hiirimattoa niin sensori ja liikkuvuus hiiressä tuntui heikentyvän, kun taas siirtyen Speed tyyliseen hiirimattoon ne tuntuivat olevan kuin suunniteltu siihen. Kannattaa siis hiirtä hankkiessa ottaa tämä myös huomioon.

G502

Kokonaisuudessaan, enemmän vahvuuksia ja pieniä heikkouksia.

Vahvuudet:

  • Istuu hyvin käteen
  • Tyylikäs
  • Lisäpainojen määrä
  • Hiiren napit fiksusti aseteltu

Heikkoudet:

  • Painojen magneettikansi pohjassa hieman pullottaa, kun painot ovat sisällä
  • Sensori toimi heikosti Control tyylisessä hiirimatossa
  • Peukalon edessä oleva pikanappi turha

Käytössä olleet testattavat pinnat:

  • Razer Goliathus Control hiirimatto
  • Kingston HyperX Fury hiirimatto
  • Sileä pöytäpinta

Suosittelen lämpimästi kyseistä hiirtä.

Kokonaisarvosanani Logitech G502 -pelihiirelle on 4 / 5.

Yhteenveto e-villen tuotteista

E-villellä on varsin paljon tuotteita kaikista adaptereista aina älypuhelimiin asti, välillä en meinaa itsekään uskoa, mitä löytöjä välillä e-villeltä löytää. E-villen tuotteet ovat edullisia ja jo pelkästään senkin takia ne houkuttelee ostamaan.

Pitää muistaa, että e-ville.com ei ole pelaamisen erikoiskauppa, mutta silti heillä on laaja valikoima pelaajille tarkoitettuja tuotteita. Nämä tuotteet tosin ovat aika perus kiinatuotteita (muutamaa tuttua valmistajaa lukuunottamatta), eikä nekään suoranaisesti kilpaile täällä lännessä olevien tuttujen valmistajien tuotteiden kanssa muulla, kuin hinnalla.

Jos sinua mietityttää, mistä voisit hankkia esimerkiksi vanhaan konsoliisi uuden ohjaimen, oli se sitten alkuperäisestä mallinnettu tai täysin erinäköinen ohjain, on e-ville.com silloin sinun verkkokauppasi. Varsinkin jos haet vähänkin erilaisia tuotteita, kuin muilla

Näihin tunnelmiin.
Jonathan “Dogiex” Ikonen kiittää ja kumartaa!