Mika
Työharjoitteluni jälkeen olen lähdössä maailmanympärysmatkalle. Tähän reissuun olen kerännyt rahaa 3,5 vuotta. Matka inspiroi minut kirjoittamaan tämän tekstin. -Mika

Vaikka nyt onkin joulu kannattaa silti kääntää katseet tulevaan. Miksi et hemmottelisi itseäsi? Miten olisi ulkomaan matka?

Päivitimme hiljattain tuotekategorioitamme ja samalla teimme vanhoihin uudistuksia. Yksi uudistettu kategoria oli matkustamiseen liittyvät tuotteet. Päätin koota parhaat vinkit kyseisestä kategoriasta.

Matkakategorian löydät kokonaisuudessaan täältä

 

 

 

 

 

 

Matkalaukun pakkaus lennolle

Matkalaukun tai rinkan pakkaus voi aiheuttaa päänvaivaa monelle. Tavarat pitäisi saada järkevään järjestykseen, laukun pitäisi mahtua kiinni eikä se saisi painaa liikaa.

Suosittelen e-villen valikoimasta erillaisia säilytyspusseja, joilla on helppo luoda järjestystä rinkkaan tai laukkuun. Järjestystä luomaan löytyy säilytyspusseja elektroniikalle, kengille sekä alusvaatteille. Hiljattain järjestelmäkameran ostaneena ikuinen huoleni on  kameran säilyminen ehjänä maailman  myrskyistä. Alepan muovikassin sijaan suosittelen matkalle mukaan vedenkestävää suoja järjestelmäkameralle. Alepan kassia korvaamaan e-villen valikoimasta löytyy myös vedenkestävä muovipussi likapyykille.

Vievätkö vaatteet liikaa tilaa? Ota mukaan tyhjiöpussi sekä tyhjiöpussin pumppu.

Älä tule ryöstetyksi! Pidä rahat piilossa rahavyön avulla.

13431-61256-large

 

Suurimmalla osalla lentoyhtiöistä on tarkat vaatimukset painosta sekä käsimatkatavaroille että ruumaan meneville laukuille. Painon mittaamiseksi e-villen valikoimasta löytyy käteviä elektronisia matkavaakoja, joilla voit näppärästi mitata laukun painon ennen lentoa. Pienen kokonsa ansiosta nämä on helppo ottaa myös matkalle mukaan.  Näillä pidät huolen siitä etteivät tuliaiset pääse paluulennolla yllättämään.

Itse suosin näistä vaaoista tätä mallia. Kyseinen vaaka mittaa laukun painon 50kg asti. Yleensä lentoyhtiöiden painoraja on 40kg:ssa, joten vaaka riittää tavaroiden punnitsemiseen mainiosti.

 

 

 

 

 

 

Lentokone, mikä ihana tekosyy nukkua

Lentokone on mitä loistavin paikka levätä tulevaa kohdetta varten. Tämä on jopa suositeltavaa. Nukkumisella voit jollain tavalla lieventää mahdollisen jetlagin vaikutuksia. Kaikille nukkuminen lentokoneessa ei ole helppoa. Tässä muutama tuote jotka voivat auttaa sinua saamaan unen päästä kiinni.

Lentokoneen penkit eivät aina ole mieluisimpia paikkoja nukkua. Itselläni lentokoneessa nukkumisen tuntuu vielä monta päivää lennon jälkeenkin. Tämän johdosta suosittelen ottamaan lennolle mukaan pienen ja pehmoisen niskatyynyn.

Haittaako melu? Älä anna kanssamatkustajien häiritä. Ota mukaan korvatulpat lentokoneeseen.

 

13301-56846-large
Adpateri lentokoneen kuulokepaikkaan

Jos uni ei maita lentoyhtiöt tarjoavat usein mahdollisuuden elokuvien tai sarjojen katsomiselle. Sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomeen. Samalta tuntuu, jos saa ehjät kuulokkeet lentokoneessa.

Lentokoneiden kuulokkeissa on kaksi ongelmaa:

1. Ne ovat huonoja tai eivät toimi ollenkaan
2. Ne ovat oudolla kaksipäisellä liittimellä varustettuja

Ei ole kallis investointi ostaa adapteria, jonka avulla saa näppärästi liitettyä omat kuulokkeet lentokoneesta löytyvään kuulokepaikkaan.

 

 

Virtaa matkustajalle

14017-61735-thickbox
Xiaomin 16000mAh voimapankissa riittää potkua

Ensimmäisenä laita päähäsi aurinkolasit. Uusi maa häikäisee silmiä. Seuraavaksi katso ympärillesi, koska kaikki on toisin. Varsinkaan pistorasiat eivät usein vastaa Suomen standardeja. Hätä ei ole tämän näköinen, koska saatavilla on erillaisia adaptereita. Näistä itse suosittelen universaladapteria. Kyseinen adapteri on varustettu antamaan virtaa maassa kuin maassa.

Jos pistorasiaa ei ole saatavilla, liikut paljon tai matkasi kohde on syrjäinen kannattaa reissuun ottaa mukaan voimapankki.

Voimapankeissa itse suosin Xiaomin pankkeja. Xiaomin pankit ovat komponentailtaan laadukkaita ja ns ”hukkavirtaa” tapahtuu vähän.

Koska virtaa pitäisi riittää pitkäksi aikaa suosittelen Xiaomin 16000mAh voimapankkia.

Voimapankkien tuotekategorian löydät täältä:

 

 

 

 

 

Ikuista matkasi

sj4000 wifi
Vedenkestävällä kotelolla SJ4000 kestää veden alla 30m syvyyteen

Ikuista maailman ihmeet itsellesi tai kaverillesi. Extreme-harrastajalle suosittelen matkaan SJ4000 action-kameraa WiFillä, jolla voit ottaa laadukasta videota maalta, mereltä tai ilmasta. Tälle ja Goprolle löytyy e-villen tuotevalikoimasta paljon lisälaitteita.

SJ4000 lisälaitteet löydät täältä:

 

Gopron lisälaitteet löydät täältä:

 

Kännykkäkuvaajille löytyy e-villen valikoimasta mitä mielenkiintoisimpia lisälaitteita, joiden avulla muutat kamerasi objektiivin esimerkiksi laajakuvaksi. Lisätarvikkeita löytyy myös korkeaa korkeaa kuvanlaatua kaipaaville ”järkkäreille”.

 

Mobiilikuvaustuotteet löydät täältä:

Järjetelmäkameran lisätarvikkeisiin, muihin kuvaustuotteisiin sekä muistikortteihin pääset tutustumaan täältä:

Ota matkaan yhdeksi vuoden 2014 innovaatioistakin valittu Selfie stick.

 

 

 

Siinä muutama näppärä ja pienikokoinen juuri matkustavalle ihmiselle suunniteltu vinkki reissaamista helpottamaan.

Mikäli jokin tuotteista herätti kiinnostuksesi tilaathan tuotteet hyvissä ajoin. Shenzhenistä tilatut tuotteet tulveat 2-3 viikossa. Joitakin tuotteista löytyy myös Suomen varastolta, mistä toimitusaika on 1-3 arkipäivää.

Mitä sinä kaipaisit matkallesi mukaan? Hyvistä tuoteideoista meillä on tapana antaa pientä palkkiota. Kommentoi alle tai lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Hyvää matkaa&pidä hauskaa

-Mika