photo-14444012-1Minijärkkärit eli mikrojärjestelmäkamerat eli peilittömät järjestelmäkamerat. Tämä jo useita vuosia kasvanut tuotekategoria on nimensä mukaisesti järjestelmäkameroiden alatyyppi, jonka peilitön rakenne on mahdollistanut kameroiden kokojen pudottamisen lähes pokkaritasolle. Pienestä koosta huolimatta järjestelmäkameroiden suurin etu, joustavat objektiivivaihtoehdot, on onnistuttu säilyttämään.

Micro Four Thirds (M43 tai MFT) on johtava peilittömien järjestelmäkameroiden standardi, jonka taakse on sitoutunut useampi kameravalmistaja, kuten Olympus, Panasonic sekä Kodak. Lisäksi vaihto-objektiivien markkinoilla on kameravalmistajien lisäksi myös useita pelkästään tarvikkeisiin keskittyviä brändejä. Viimeisimpänä MFT-standardia käyttävänä uutena valmistajana loistaa Xiaoyi, edullisista mutta laadukkaista älypuhelimista tunnetun kiinalaisen Xiaomin kameroihin keskittyvä tytäryhtiö. Yi:n tuotteet ovat tuttuja mm. action– ja autokameroistaan, joita on myös meillä myynnissä. Otimme Yi:n M1 Mirrorless -minijärkkärin testiin. Katso jutun lopusta galleria ja testivideot.

Älypuhelimista mikrojärjestelmäkameroihin

M1 on Yi:n ensimmäinen mutta erittäin varteenotettava haastaja minijärkkärimarkkinoille. Kameran suunnittelun kantavana ajatuksena on muista kilpailijoista poiketen älypuhelinsukupolven houkutteleminen harrastusvalokuvauksen pariin. Lopputuloksena M1 on erittäin minimalistinen ja tyylikäs. Kameran runkoa eivät hallitse monta pientä nipukkaa ja nappulaa. Sen sijaan kamerassa tuntuu olevan fyysisenä vain pakolliset toiminnot: suljinnappi, jossa on myös pääkytkin; kuvausmoodin valintapyörä; toinen valintapyörä, jonka toiminta riippuu valitusta kuvausmoodista (esim. aukon tai suljinajan säätö), sekä kaksi fyysistä toimintanäppäintä, joiden toiminta riippuu myös kontekstista.

Kosketusnäytöllä ohjataan M1-kameran toimintaa.
Kosketusnäytöllä ohjataan M1-kameran toimintaa.

Kaikki loput säädöt hoidetaan 3-tuumaisen kosketusnäytön kautta digitaalisesta menusta. Olen melko varma, että ammattikuvaajat tulevat niuhottamaan useiden toimintojen ”piilottamisesta” kosketusnäytön menun taakse, ja täytyy myöntää että useiden lisäasetusten säätämisessä saattaa mennä enemmän aikaa verrattuna monta eri namiskuukkelia sisältävään minijärkkäriin tai isoon järjestelmäkameraan. Mutta täytyy edelleen pitää mielessä M1:n positiointi: ensikamera älypuhelimesta vakavampaan valokuvausharrastukseen siirtyvälle. Ammattilaisille on omat varusteensa.

Tämä ei silti tarkoita että laadusta olisi tingitty. Päinvastoin: kuvanlaadun takaa SONY:n 20 megapikselin IMX269-kuvakenno, ja kamera venyy jopa 4K-resoluutioon videoita kuvatessa. M1 on myös äärimmäisen kevyt ja pienikokoinen. Se kulkee helposti mukana hiukan ahtaammassakin laukussa. Koska erillinen akkulaturi ei ole pakollinen tarvike, vaan kamera latautuu myös suoraan USB-virrasta, oikeastaan ainoat pakolliset tarvikkeet laukussa on itse kameran lisäksi vaihto-objektiivit, virtakaapeli sekä mahdolliset vaihtomuistikortit.

Kahden objektiivin kitti – paljon vastinetta rahoille

M1:stä on olemassa kaksi versiota, molemmat kameran rungon ja objektiivin sisältäviä käyttövalmiita kittejä. Itse asiassa versioiden eroina on vain objektiivien määrä: kalliimpi paketti sisältää kaksi objektiivia yhden sijaan. Ja voi, mitä objektiiveja! Sekä peruskitissä että tuplakitissä on Yi:n oma 12-40mm:n objektiivi, jonka aukko on polttovälistä riippuen f/3.5-5.6. Aika monessa minijärkkärikitissä on samanlainen tai ainakin hyvin samantyyppinen ratkaisu ns. peruslinssiksi. 12-40mm on nimittäin hyvin monikäyttöinen, sillä se on melko laaja 12mm:n polttovälillä, mutta 40mm:llä tarjoaa myös mukiinmenevän zoomin kauempana olevien kohteiden tarkasteluun.

Tarkennus kauas.
Tarkennus kauas.
Tarkennus lähelle.
Tarkennus lähelle.

Varsinainen kruununjalokuvi löytyy kuitenkin M1:n kaksilinssisestä kitistä. Toinen mukana tuleva objektiivi on nimittäin kittiobjektiiviksi harvinaisen valovoimainen f/1.8 aukon ja 42.5mm polttovälin potretti- eli muotokuvaobjektiivi. Taitaa olla makuasia, sillä itse suosin henkilökuvissa vielä laajempaa, noin 25mm:n polttoväliä, mutta Yi:n 42.5-millinen objektiivi on samalla tavalla erittäin laadukas ja tarjoaa hyvin kapean syväterävyyden isoimmalla aukolla.

Kahden linssin kittiversio M1:stä on yksinkertaisesti sanottuna yksi parhaimmista vastineista rahalle mitä saa, sillä lähes yksikään muu valmistaja ei ole jostain syystä halunnut pakata näin valovoimaista objektiivia mukaan ns. aloittelijapakettiin. Ymmärrän toisaalta valinnan, sillä isoaukkoiset objektiivit ovat lähtökohtaisesti hyvin kalliita, mutta Xiaoyi on onnistunut pitämään kalliimmankin minijärkkärikittinsä hinnan erittäin kohtuullisella tasolla kilpailijoihinsa nähden. Syvemmälle valokuvaamisen saloihin ehtineet voivat toki sitten laittaa moninkertaisen määrän itse kameran tai aloituskitin arvosta myöhemmin ostettaviin irto-objektiiveihin eri tarkoituksia varten aina laajakulmaobjektiiveista tehokkaampiin zoomeihin.

Yi Mirrorless -älypuhelinsovellusYi Mirrorless -älypuhelinsovellus M1-kameroille

Yi on myös julkaissut Android– ja iPhone-puhelimille oman älypuhelinsovelluksensa, jolla voi kauko-ohjata M1-kameraa. Sovelluksella on myös aloitteleville kuvaajille ihan oikeaakin hyötyä, sillä sen avulla voi ladata kameraan valmiita Master Guide -kuvapohjia, jotka auttavat mm. poseerausten ja sommittelun kanssa. Älypuhelinsovelluksella voi myös siirtää kameran kuvat ja videot suoraan kännykkään WiFi:n yli ilman tietokonetta, ja siitäkös somessa viihtyvät snäppääjät tykkäävät!

Sovelluksella päivitetään myös M1-kameran firmware eli kameran oma ohjelmisto. Myös objektiiveilla on omat firmware-ohjelmistonsa, jotka voi päivittää joko kameran kautta tai älypuhelinsovelluksella.

Master Guide -toiminnon esittelyvideo:

[embedyt]http://www.youtube.com/watch?v=Jx_P9Oj6QyI[/embedyt]

M1 + 12-40mm f/3.5-5.6 + 42.5mm f/1.8 KIT kenttätestissä

Otimme M1-kameran isomman kitin kenttätestiin päiväreissulle Hong Kongiin. Kuvasimme satunnaisesti mielenkiintoisia kohteita, joten päivän aikana kuvia kertyi vähän reilut 100. Lisäksi kuvasimme pienen pätkän videota sekä Full HD että 4K-laaduilla. Välillä kamera saattoi unohtua myös päälle paikasta toiseen kävellessä, mutta virransäästötila tulee nopeasti päälle ja näin mahdollistaa mahdollisimman pitkän käyttöajan. Päivämme päätteeksi akun varauksesta oli jäljellä vielä noin puolet.

Koska halusimme olla mahdollisimman lähellä kameran ”kohderyhmää”, käytimme enimmäkseen automaattisäätöjä. Pidimme manuaalina vain aukon säädön, jotta pääsisimme valitsemaan kapean syväterävyyden – tyyliseikkoja. Kamera toimi kaikin puolin erittäin hyvin ja juuri niin kuin odotimmekin. Ainoa pieni miinus tulee optisen/mekaanisen kuvanvakaimen puutteesta. Kameran omassa ohjelmistossa on kuvanvakaustoiminto, mutta videota otettaessa kuva on silti hyvin herkästi tärisevää. Blogin tilavaatimuksista johtuen valokuvia on skaalattu puoleen alkuperäisestä resoluutiosta, ja vasta sitten ladattu sivustolle. Muutoin kuvat ja videot ovat täysin originaaleja, ilman käsittelyä.

[ngg_images source=”galleries” container_ids=”5″ display_type=”photocrati-nextgen_basic_thumbnails” order_by=”sortorder” order_direction=”ASC” returns=”included” override_thumbnail_settings=”0″ thumbnail_width=”120″ thumbnail_height=”90″ thumbnail_crop=”1″ images_per_page=”20″ number_of_columns=”5″ ajax_pagination=”0″ show_all_in_lightbox=”0″ use_imagebrowser_effect=”0″ show_slideshow_link=”0″ slideshow_link_text=”[Show slideshow]” template=”default” maximum_entity_count=”500″]

 

[embedyt]http://www.youtube.com/watch?v=rLiaB3StFcU[/embedyt]

[embedyt]http://www.youtube.com/watch?v=e8DQdpby6HM[/embedyt]

Mitään varsinaista sekoamista kameran toiminnassa emme huomanneet, mutta 4K-videota esikatsellessamme kameran näytöltä oli toisto hyvin hyppivää ja katkonaista. Luulimme ensin, että video oli tallentunut virheellisesti, mutta myöhemmin tietokoneella toistettaessa kaikki oli kunnossa. Tämä saattaa johtua myös kameran firmware-ohjelmiston päivityksestä, jonka latasimme ja asensimme juuri ennen reissua. Ennen päivitystä otimme 4K-testivideoita toimistolla, jolloin videon toisto kameran näytöllä toimi moitteetta. Full HD eli 1080p-resoluution videoesikatselu toimi kunnolla myös päivityksen jälkeen. On oletettavaa, että mahdolliset bugit korjataan myöhemmin julkaistavissa ohjelmistopäivityksissä.

Yhteenveto ja lukijapalaute

M1 on Xiaoyi:n ensimmäinen mutta erittäin varteenotettava haastaja MFT-kiinnitteisten peilittömien järjestelmäkameroiden markkinoilla, jota dominoi sellaiset brändit kuten Panasonic ja Olympus. Heihin Yi M1:n etuna on aivan uudenlainen lähtökohta suunnittelussa ja panostaminen älypuhelinsukupolveen. Tuloksena on simppeli minijärkkäri joka ei silti ole mikään tyhmennetty laite, vaan kaikki oleellinen ja päälle löytyy paketista.

M1 tekee järkkärikuvaamisesta hauskaa, ja sopii siksi ensikameraksi, mutta on silti riittävän monipuolinen, jotta kamera venyy myöhemmin harrastuksen syventyessä, eikä ole heti tarvetta päivittää runkoa. Varsinkin kun MFT-järjestelmään saa niin paljon erilaisia tarvikeobjektiiveja.

Pisteenä i:n päälle M1:n isompi kittiversio on pelkästään mukanatulevan isoaukkoisen 42.5mm f/1.8 -objektiivin ansiosta niin hintansa väärti, että nyt jos koskaan kannattaa panna tuumasta toimeen ja aloittaa valokuvausharrastus kunnolla!

Meidän blogiin aiemminkin kirjoitellut valokuvaaja Tiia Juutinen otti M1:n testiin ja alla ovat hänen ensireaktionsa:

Ensivaikutelma kamerasta oli positiivinen. Rungon, ja ylipäätänsä optiikan keveys yllätti. Videokuvan 4k-laatu on ihan huippu-ominaisuus näin kompaktissa kamerassa. Ehkä hieman harmittaa 1080p 50fps:n puuttuminen, mutta se on ymmärrettävää kun kyseessä on kiinalainen tuote. Akunkestoa en ole vielä tyhjäksi saakka päässyt testaamaan, mutta se vaikuttaa ihan ok. Pakettiin ei kuulunut suomalaista adapteria latausta varten, mutta se oli helposti hoidettavissa oman laturin adapterilla.

Kuvanlaatu oli parempi kuin odotin, ja erilaiset ’efektit’ tuovat kivan lisän hommaan. Valikoista löytyy kaikki tarvittava, ja liitännätkin löytyvät. Nappeja rungossa on todella vähän, ja tässä tapauksessa se toimii hyvin! Toiminnot oppi jo ilman ohjekirjaan katsomista nopeasti kokeilemalla.

Tiia teki kokeilun tuoksinassa myös upean erähenkisen luontovideon. Se todistaa, että vaikka kamera on pieni, sillä saa Kuvaa isolla K:lla! Katso hieno video alta:

[embedyt]https://www.youtube.com/watch?v=jo5ACeCNMx0[/embedyt]

Plussat:

  • Kompakti, kevyt ja minimalistinen design
  • Helpot automaattisäädöt ja kosketusnäytöllä toimiva käyttöjärjestelmä
  • Toimii suoraan boksista
  • Älypuhelinsovelluksella käteviä kuvausohjeita
  • 4K-videokuvaus
  • Kahden objektiivin kitissä hintaansa nähden erittäin arvokas potrettilinssi

Miinukset:

  • Ei optista kuvanvakaajaa
  • Liian minimalistinen ammattikuvaajille, lisäsäädöt usean kosketusnäyttövalikkotason takana

Xiaoyin mikrojärjestelmäkamerat tällä hetkellä ainoina Suomesta e-villeltä!

Xiaomi Yi M1 minijärkkäri + kaksi objektiivia: 12-40mm f/3.5-5.6 + 42.5mm f/1.8 KIT

Xiaomi Yi M1 minijärkkäri + 12-40mm f/3.5-5.6 KIT