Mitä tapahtui? e-villen ja USA:n hallinnon välinen kohu

Kuten moni aktiivinen Twitterin käyttäjä varmasti  tällä viikolla huomasikin, jouduimme e-villenä uskomattomaan välikäteen USA:n hallinnon ja kiinalaisen tuontitavarakaupan välillä vellovassa kohussa. Haluan vähän selventää kohua sekä sen taustoja e-villen virallisessa blogissa.

Kiinasta tuodaan eurooppaan ja amerikkaan miljoonia tonneja tavaraa vuosittain. E-ville tekee pääsääntöisesti kauppaa vain Suomeen ja Ruotsiin, mutta viime vuoden puolella onnistuimme myymään jenkkeihin harvinaisen suuren määrän USA:ssa muotivillitykseen nousseita emoji-tyynyjä. Uskomattoman sattuman ja osaksi juuri näiden tyynyjen vuoksi, olemme päätyneet myös USA:n uuden presidentin Donald Trumpin silmän alle. 

trumptweet1

Donald toivoisi kauppoihin enemmän USA:ssa valmistettuja tuotteita, mikä sinänsä on ymmärrettävää. Hauskaksi tämän tekee, että meidän toimintamme on vielä kovin pientä USA:n maaperällä, joten tällainen huomionosoitus istuvalta presidentiltä tuli hyvinkin yllättävänä. Tietysti olemme imarreltuja, että meidät huomataan myös Atlantin toisella puolen. Kyllähän tällainen huomio tarkoittaa, että toimintamme on saanut uusia mittasuhteita. Eikä tässä vielä kaikki!

trumptweet2

Lisäsimme jo aikaisemmin pilke silmäkulmassa Trump aiheisen WC-paperin kauppaamme ja ilmeisesti myös presidentti Trump oli löytänyt sen tutustuessaan meihin. Harmittomaksi pilaksi tarkoitettu tuote löysikin esikuvansa, joka ei tuotteesta liiemmin pitänyt ja veti myös minut mukaan keskusteluun.

trumptweet3

Kieltämättä Yhdysvaltojen presidentiltä saatu huomio vähän hämmensi tavallista työpäivää. Pyrimme kuitenkin edelleen pääasiassa keskittymään Suomen ja Ruotsin kaupan kehitykseen, joten Donald saa vielä hetken odotella laajentumistamme USA:n suuntaan!

kirje

Eilen saimme erillisen kirjeen USA:n suurlähetystöstä, jossa meitä kehoitettiin ottamaan WC-paperi pois kaupasta. Mieleemme hiipi ajatus tehdäänkö tässä nyt kärpäsestä härkästä ja nyt haluaisimmekin kysyä asiakkailtamme mielipidettä asiaan. Pitäisikö Trump WC-paperi poistaa kaupastamme vai pitää se yhä siellä? Mitä mieltä olet?

P.s. Hyvää aprillipäivää ( muokattu 03.04.2017)

Ville Majanen

Ville Majanen

Ville Majanen on verkkokauppa e-ville.comin kauppias. Ville muutti Hongkongiin vuonna 2006 suorittamaan vaihto-opiskelua Mikkelin Ammattikorkeakoulusta. Yhden nettikameran myyminen johti toisen nettikameran myymiseen, ja nyt e-villessä touhuaa jo n. 20 työntekijää Hongkongissa ja Shenzhenissä Kiinassa ja verkkokauppa e-ville tarjoaa nettikameroiden lisäksi tuhansia muita edullisia pääasiassa elektronisia vimpaimia edullisin hinnoin.

Muut lukijat olivat kiinnostuneita myös näistä...

81 kommenttia

  1. JJ sanoo:

    Meni kyllä ihan täydestä ja aloin epäilemään tätä vasta kun lueskelin muita aprilliuutisia. Tämä oli paras! Siispä e-ville on paras!

  2. Petri sanoo:

    Hyvää aprillipäivää! 🙂

  3. Jukka Juusela sanoo:

    Ei missään nimessä saa poistaa myynnistä. Trump-vastaisuus on kova juttu jenkeissä ja ovat kovia ostamaan ko. kaltaisia pilailuvälineistöä kantaa ottavassa mielessä. Tällä saa ilmaista palstatilaa jenkkimarkkinoille ja ehkä myös sitä kautta ns. jalan oven väliin USA:n markkinoille.

  4. Nimetön sanoo:

    Pitäkää toki kaupassa. Nähdäänpä, miten valmis Trump on käyttämään valtaansa mielivaltaisiin trivialiteetteihin.

  5. Matti.tervonen sanoo:

    Saisko vielä nenäliinan trumppin kuvalla sais niistellä räät päälle.

  6. Rampekos sanoo:

    Antakaa ihmeessä wc paperin olla myynnissä. Jo on ison meren takana tekemisen puutetta kun tuollaiseen ajojahtiin on aikaa, tyypillistä nykymaailmaa. Keskittyisivät oikeisiin töihin. Maailmalla on muillakin painatuksilla olevia wc papereita myynnissä jopa pahempiakin ja ei nekään ketään haittaa, olkaa ylpeitä monet ovat tehneet vaikka mitä päästääkseen isontalon huomioon, te wc paperilla. Kiitos teille hyvästä kaupasta ja asiakas palvelusta. (ps: saa nähdä tuleeko tästäkin nootti)

  7. H sanoo:

    Ilman muuta pidätte myynnissä!

  8. Petri Hurskainen sanoo:

    No tasapuolisuuden vuoksi voisi laittaa muutaman muukin presidentin lärvin tarjolle… ja ehkä noi tyynyt pressan naamalla ?

  9. Krister Lindén sanoo:

    Ei missään tapauksessa pidä poistaa Trump WC- paperia markkinoilta. Miten monelle se tuottaakaan suurta nautintoa käyttää sanottua tuotetta omissa kotioloissaan. Keep it up, brethren !

  10. Martti Kuivanen sanoo:

    Lisää Trumpin kuvalla olevaa paskapaperia myyntiin.

  11. honkte sanoo:

    Kyllä minäkin närkästyisin jos minun naamankuvalla varustettua vessapaperia ilmestyisi paikalliseen kauppaan myyntiin. Se että vessapaperia minun naamankuvalla myytäisiin jossain muussa maanosassa ei hetkauttaisi minua mitenkään. Mutta toisaalta jos myyntiä jatkaa, niin siitä saattaa jatkossa koitua ongelmia yhdysvaltain markkinoilla ja viranomaisten taholta. Niin sen jättän toisille arvioitavaksi oletko ”sairas mies” !

  12. Harri Lahtinen sanoo:

    Ei missään nimessä WC-Trumppia pois markkinoilta. Päinvastoin, pikimmiten on lanseerattava Trump-tampooni, lähinnä mesikolaisille ja tummille tarkoitettu.

  13. Jouko Siirilä sanoo:

    Pitäisi poistaa. Ihan kohteliaisuuslogiikalla ja vallankin jos demokraattisen maan suurlähetystöstä sitä pyydetään. Kohteliaisuus ei ole ikävä kyllä enää korkeassa kurssissa eikä vallankaan – näköjään – istuvan presidentin tai vaikkapa jonkun mielestä ”väärän” pääministerin, ym. – suhteen. Mutta minusta asiaa kannattaa katsoa myös realistisesti maailmanpolitiikan näkökulmasta. Uskon, että tämä wc-papericase oli Sinulta yrittäjä ajattelematon ja harmittomanakin pitämäsi juttu. Mutta mietitään sitäkin näkökulmaa, että montako maailman maata voisi olla, jonka poliittisen tai uskonn. johtajan kuvan epäröisit oikeasti omasta turvallisuussyystä vaikkapa laittaa wc-paperiin. Ajattele n noiden johtajien fanaattisia kannattajia. Eilen katselin juuri netistä erään P-Koreasta paenneen (USAhan muuten) pakolaisen tarinaa. Miten monen monta kertaa esim. Israel on tuomittu YKssa (sama koko) mutta miten harvoin siihen nähden P-K? USAn istuva pres. on kuitenkin 60 miljoonan sikäläisen valitsema kahdesta voimakkaita tunteita herättäneestä ehdokkaasta. On ongelmallista, että meillä käytetään lehdistönvapautta pres. Trumpin häpäisyyn (sitähän tämä toimittajiemme lietsoma ilmiö on). Toivon, että vedät pois kuvan ja lähetät vaikka muodollisen kohteliaan anteeksipyyntöviestin. Samalla viestität, ettei toimittajakuntaa vaivaava punavihersokeus ole ollut sinun manööverisi takana… Jos mietitään arvosteltavia isoja maita USAn kokoluokassa niin arvelen niitä löytyvän muitakin mm. Aasian puolelta. Ja ongelma niin monille näyttää olevan se, että Trump ei ole diktaattori täysin valtuuksin, kuten on nähty. Yst. J.S.

  14. Kari sanoo:

    Joskus on hyvä perääntyä vaikka olisi oikeassa. Saa vähemmän harmia kun asia unohdetaan.

  15. Jussi sanoo:

    Moi!
    Tuollainen WC-paperi, jossa tasapuolisesti olisi kuvat eri valtioiden päämiehistä olisi ihan hauska. Siinä voisi sitten ihan konkreettisesti valita pyyhkiessä päällimäiseksi sen jonka toimintaa arvostelee eniten.
    Prostesti tulisi tehtyä, mieli kevenisi ja kukaan ei kärsisi.

  16. Urpo Jokipalo sanoo:

    Ei mitään markkinoiltavetoja. Kyllä Trumpin pärstä paskaa kestää…

  17. Jouko Siirilä sanoo:

    Lähetin äskeisen viestini puhelimesta yhdellä sormella kirjoitellen, joten teksti oli sellaisenaan vähän huono, toistoa ja niin edelleen, mutta asia olisi se.
    Mietin vielä, että miten ihmeessä isohkon yrityksen toimitusjohtaja (Kurttila) haluaa tänä päivänä mennä boikotoimaan yhdessä Mustin ja Mirrin johdon kanssa (lieneekö muita) USA:ta ilmoittamalla oikein medioiden kautta, ettei halua matkustaa sinne nykyisen presidentin valtakautena? Epädemokraattisemmin johdettuihin maihinko sitten on hyvä matkustaa? En tunne mm. Kiinan tilannetta tarkemmin, mutta epäilen, että avoimuus, mm. vapaus arvostella oman maan medioissa istuvaa (vieläpä siis enemmistön valitsemaa) ei ole samalla tavalla korkealla oleva arvo Kiinassa, Intiassa ja Venäjälläkään, kuin USAssa. Edelleen yst. J.S

  18. Nimetön sanoo:

    Eiköhän tuo paperi jouda pois markkinoilta.

  19. feed sanoo:

    Hei,
    Kaksi vaihtoehtoa: Poistaa myynnistä, tai noudattaa pohjoismaisia arvoja ja luoda kokonainen tuotelinja kaikkien länsidemokratioiden selfiet papereihin. joko niin että saisi rullan samaa naamaa tai rulla jossa on niin monta naamaa kuin on arkkejakin.

    Ehkä tarkemmin mietittynä viimeinen voisi tavallaan toimi anteeksipyyntönä. ettei T: tä yksin syytetä kaikesta 🙂

  20. Vesa Palmgren sanoo:

    Riippuu ihan, millaista imagoa tavoittelette. Jos uskotte, että sanavapauden puolustaminen on asiakaskunnan enemmistön toive, niin wc-paperi kannattaa pitää valikoimassa. Jos taas uskotte enemmistön arvostavan hyviä tapoja yms. poistatte wc-paperin vähin äänin.
    Molemmissa tapauksissa voitte bonuksena esittää julkisuudessa oman kantanne. Any publicity is good publicity.
    Itse kallistuisin vetämään paperit sieltä mistä on tarkoituskin, ja esittäisin julkisen anteeksipyynnön presidentti Donald Trumpille. Tuskin se wc-paperi kannattavuuttanne kovin pahasti huonontaa, mutta jenkit ovat melko herkkiä oman presidenttinsä suhteen. Oli hän millainen hyvänsä, se voidaan kokea hyökkäyksenä ulkopuolelta. Ja se jos mikä, yhdistää kansan kuin kansan.

  21. Pekka Pajuvirta sanoo:

    Hieno homma tuo vessapaperituote-,pitäisi myös olla tasapuolisuuden vuoksi myös V.Putinin kuvalla varustetttua WC-paperia! Tilaisin heti isot määrät!

  22. Vesa Palmgren sanoo:

    Heh heh, osui ja upposi, ja ehdin jopa kommentoida. ;-(

  23. jyrki väänänen sanoo:

    mie menin halpaan…ihan äimänä luin juttua kunnes…aloin miettiin et eihän tää voi olla totta…unenpöpperössä kun olin… hyvä jätkät ja naiset…olipa…taas…no hyvät naurut

  24. Pekka Pajuvirta sanoo:

    Jollei nämä presidentit tämmöistä pientä pilaa kestä,he eivät ole sopivia nykyiseen virkaansa!

  25. Olli Levisto sanoo:

    Yhdyn Urpo Jokipalon lauseeseen..

  26. Janne Ikonen sanoo:

    Parempaa mainosta olisi, kun vedätte Wc-paperin pois markkinoilta. Herättäisi varmaankin​ positiivista huomiota USA:n tiedotusvälineissä. Samalla antaisit kuvan vakavasti otettavasta ja reilusta kauppiasta, joka uskaltaa myöntää virheensä. Mieluummin promootiota, kuin provosointia….

  27. Nimetön sanoo:

    Ei pidä poistaa….. Papru sopisi hyvin valkoisen talon veskiinkin.

  28. M Martikainen sanoo:

    Mikäs päivä tänään onkaan 1.4 A-Day 🙂

  29. Pekka Juvonen sanoo:

    愚人节快乐!

    • Pauli Vaara sanoo:

      Niin, ajankohta saa epäilemään jotain, eikä Googlekaan tuloksissakaan kyseistä kohua suuresti mainita. Mutta jos kyseessä olisi tositilanne, tapaus olisi fifty-fifty. Varminta kai olisi perääntyä, mutta kannattaiai harkita, miten. Jos valikoimista poiston tekisi riittävän näkyvästi, ja sanktioiden uhkaa korostaen, sillä voisi saada julkisuutta ja sympatiapisteitä. Toinen vaihtoehto voisi olla vaihtaa Hello Kitty -vessapaperiin, ja esittää asian niin, että siinä parannetaan tasoa: ”virallinen” selitys siis olisi, että firma parantaa toimintansa tasoa lakkaamalla irvailemasta ihmisten kustannuksella, mutta käytännössä esittämällä asian sopivalla tavalla voisi herättää asiakkaiden ja yleisön keskuudessa mielikuvat, että Hello Kitty -hahmo olisi tasokkaampi korvike (ja siksi hintakin olisi korkeampi). Mutta haiskahtaa kuravesitapaukselta… (pun not intended) 😉

  30. Jani Perkiä sanoo:

    Höhö kommenteista päätellen ihmiset eivät ole tainneet muistaa mikä päivä tänään on. 😉

  31. Juha Salin sanoo:

    Kaikki eivät huumoria ymmärrä samalla tavalla ja taitaa USA:n hallinto olla sen verran varpaillaan kaikesta kuohunnasta että voisi olla ihan kohteliasta jättää tällainen huumori pois tarjoamasta jonka joku voi kokea mauttomana ja jopa loukkaavana. Toki e-villen strategiaa tuntematta itse ajattelisin että tällaisella asialla en ainakaan USA:n markkinoille menoa vaikeuttaisi jos sinne kauppaa tehdä haluaisin.

  32. Mauno Lemponen sanoo:

    Olen samaa mielä Janne Ikosen kanssa. Ostaisitko itse , jossa olisi nimesi ja kuvasi? Sehän kuvaa täydellistä halveksuntaa,
    josta voisi nostaa vaikkapa syytteen kunnialoukkauksesta.

  33. Ukki sanoo:

    Jouko Siirilän asiallista ehdotusta kannattaa noudattaa!

  34. frippe sanoo:

    Mikä olisi perustelu tuotteen poistolle? Eihän tuote ainakaan ole loukkaava, paperi missä on presidentin kuva?
    Miksi Lambin runo vessapaperi ei ole saannut kirjettä Kuolleiden runoilijoiden seuran suurlähetystöstä?

  35. Nimetön sanoo:

    April 1.

  36. JSa sanoo:

    Ainakin voisi Trumpille pari rullaa lähettää

  37. Panu K sanoo:

    Älkää missään nimessä poistako sen narsistin naamalla ”koristeltua” paskapaperia myynnistä!!

  38. jslope sanoo:

    Aprillia aprillia? Toivottavasti.

  39. Nimetön sanoo:

    minusta mautonta pilaa

  40. Vesa Pihlaja sanoo:

    Liitä niihin Trumpin viesti, numeroi rajoitettu erä ja myy keräily kamana. Bisnes on bisnes, keinoja kaihtamatta, on ollut myös kyseessä olevan henkilön johtava periaate.

  41. Ari Sipilä sanoo:

    Ei pidä missään nimessä poistaa teidän valikoimastanne tätä WC paprua sillä se ei oo ensimmäinen julkimo jonka pärstä on wc paprussa.

  42. Markku sanoo:

    Kerrankin hauska aprillipila Hyvä!!!

  43. Aki sanoo:

    Lähteekö kyseisellä paperilla sillit ja kuravedet suupielistä? 🙂

  44. Topi sanoo:

    Ei missään tapauksessa saa poistaa.

  45. Aku Ankka sanoo:

    Pitää poistaa mutta vasta aprillipäivän jälkeen.

  46. Ilpo Andersson sanoo:

    Kannatan Jouko Siirilän hyvin perusteltua kantaa. Mielestäni ei kannata olla maailmanpolitiikan silmätikkuna. Vrt. Mohammed pilapiirrokset

  47. Nimetön sanoo:

    Demokratian nimissä tässä tuoteperheessä ei saa rajoittua vain yhden maan päämiehiin. Ehdottomasti Venäjän ja erityisesti Kiinan on saatava ovat vastaavat paperinsa.

  48. Olli Väisänen sanoo:

    Jahas… Aprillipäivä 😀

  49. April1st sanoo:

    Saanen muistuttaa keskustelijoita että mikä päivä tänään on…

  50. Ari Hänninen sanoo:

    Voisitte luvata että poistatte rasisti Donaldin kuvan miesten vessapapereista, ja sen lisäksi tuoda markkinoille hänen kuvallaan varustettuja naisten pikkuhousun suojia.

  51. Jorma Häikiö sanoo:

    Eikai aprillipäivällä mitään tekemistä asiassa.

  52. harri sanoo:

    Ihan hyvä idea, mutta taitaa olla aprillipila 😉

  53. Veikko Martin sanoo:

    Älä ihmeessä poista myynnistä.
    Tietysti, jos pelkäät, että Trump pistää agentit perääsi, niin sitten – ehkä

  54. Terho sanoo:

    Jos haluat etteivät lähiajan voimavarasi hupene tähän ”henkien taistoon”, kannattaa valita kohtelias, kunniottava vaihtoehto.
    Siis sopivin saatesanoin poistaa tuo myynti.

  55. Jukkis. sanoo:

    Älä vedä pois myynnistä. Muinoin 70-luvulla oli myös myynnissä 100 Ruotsin kruunua eikä hekään sillion reagoineet vaikka herkkänahkaisia olivatkin.

  56. esko sanoo:

    Pois myynnistä

  57. T sanoo:

    Demokratian nimissä tällaisen tuoteperheen tulisi sisältää versiot myös muitten suurvaltojen päämiesten kuvilla. Ainakin nyt Venäjä ja Kiina(!)

  58. Nimetön sanoo:

    Tuohan on jes. älkää poistako myynnistä, jos ei tumpelon kuva heikennä paperin laatua.

  59. Nimetön sanoo:

    Montako on kuollut turhien Muhammed-pilapiirrosten takia?
    Suomelle voi tulla paljon harmia tämän meille harmittoman tuntuisen vessapaperin takia.
    Siis pois anteeksipyynnön kera.
    O.S.

  60. Pahoitelkaa aiheutunutta kohua ja lähettäkää sovintona lavallinen ko. paperia valkoiseen taloon veloituksetta. Sinänsä huolestuttavaa jos suurvallan johtajalla ei ole tärkeämpää tekemistä kuin näpytellä typeryyksiä twitterissä.

  61. juha rytsölä sanoo:

    pidä myynnissä edelleen on näitä ollut muitakin ja tää on trumpille samaa herkkua
    mitä se on tarjonnut muillekin

  62. Nipa sanoo:

    Mr. Trumpilla ei tunnu olevan kykyä hoitaa oman maansa asioita, mutta aikaa ja mielenkiintoa näkyy löytyvän epäolennaiseen twiittailuun ja lillukanvarsien seassa rähmimiseen. Tämä on siis minun oma mielipiteeni, josta ei e-villeä pidä rankaista.
    Mutta lieneekö tämä aprillipila?

  63. Jani K sanoo:

    Koska saa Jyrki Kataisen kuvalla varustettua WC-paperia?

  64. Janne sanoo:

    Ei missään tapauksessa saa poistaa myynnistä, ellei heillä ole oikeudellisia perusteita vaatia sitä. Lakimiesarmeijan kanssa ei kuitenkaan kannata alkaa taistelemaan.

  65. Juho sanoo:

    Ei saa poistaa myynnistä. Tahdon myös Putin-vessapaperia! Sananvapaus ja mielenosoitus tai mielensäosoittaminen eri keinoin pitäisi sallia aina ja kaikkialla! Trumpin sananvapaus on yksipuolista ja siksi sitä ei tarvitse noteerata. Siinä asemassa missä Trump on ei pitäisi ottaa hernettä nenäänsä 😀 VilleMajanen voit vaikkaa kiittää Trumpia ilmaisesta näkyvyydestä jos oikein innostut. lähetä hänelle vaikka laatikollinen hänen naamarulliaan kiitokseksi.

  66. Tapsa sanoo:

    Vapaa ja rehellinen kauppa on maailmanlaajuisesti sallittua, eikä sen pitäisi kellekään olla ongelma. Ja kyllä huumoria pitää riittää tai muuten maailma palaa vanhoihin arvoihin. Ei muuta kun WC-paperit kaupan hyllyille.

  67. jarkko busk sanoo:

    Älkää ihmeessä luopuko. Kyllä se on sen ansainnut.

  68. Nimetön sanoo:

    Pois myynnistä. Perustelu Raamatun lauseilla: Matt.7:12 ”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” Room.12:10 ” Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.”

  69. Harri Lahtinen sanoo:

    Ansaan menin, että paukahti, mutta parhaita aprilleja ikinä!!! KIITOS!!!

  70. Nimetön sanoo:

    Trumppi on tähän mennessä ainut presidentti joka on pitänyt lupauksensa vaalien jälkeen, mitä suomalaiset poliitikot eivät ole koskaan tehneet. Lisäksi Trumpilla on runsaasti hänen äitinsa (MacLeod) kautta kaukaisia sukulaisia Suomessa. Mielestäni jotta mielenrauha säilyy, paskapaperiin kannattaa paremmin painaa Ooppaman, Glintoonien pärstät, mutta erityisesti ”Hei me tienataan tällä Kataasen” ja varsinkin Sipilääsen kuva, ”rasat jopparilla ja lesta päin persettä”. Eu-pomoista Junkkeri joka kulkee jatkuvassa laitamyötäsessä sekä Merkkeli… jonka pärstä on kummallisen identtinen Aatun äiteen naamasta.

  71. Kari K sanoo:

    Kohteliaisuussyistä kannattaa poistaa myynnistä, ainakin USA:n markkinoilta.
    Jos aikoo laajentua USA:n pohjattomille markkinoille ei kannata tietoisesti joutua jollekin korotetulle tullilistalle.

  72. Juha Suominen sanoo:

    Vuosikymmenen paras aprillipila: uskottava, ajankohtainen, hyvin kirjoitettu ja hauska. Toivottavasti tuli some-jakoja. Kiitos Ville!

  73. Kari sanoo:

    Aprillia.

  74. JH sanoo:

    Selasin juuri e-villen kännyköitä, kunnes näin tämän. E-villellä taitaa jo mennä niin hyvin, että voi tehdä tälläisiä poliittisia kannanottoja. Aprillia tai ei, mutta seuraavaksi voisi vaikka ottaa kantaa vaikka natoon, eu:hun ja valepakolaisiin tai vaikkapa susipolitiikkaan. Niin ja russofobia on taattua mielenilmaisua. Aina lähtee sitten osa asiakkaistakin. Kaikki e-villen asiakkaat ei välttämättä ole valtamediauskovaisia. Osa saattaa olla jopa itsenäisesti ajattelevia yksilöitä.

  75. irja lehti sanoo:

    Mä ole pyyhkinyt pyllyni myös dollarin seteleillä. Veskipsprussa oli siis dollarin kuva. Ihan Suomessa ollut joskus myynnissä

  76. irja lehti sanoo:

    Mä olen pyyhkinyt pyllyni dollarin setelillä oli joskus suomessakin sellaista paprua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Liity seuraajaksi

Saat tiedon uusista blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Liity muiden seuraajien joukkoon: