Tämän kertaisessa blogikirjoituksessa tutustutaan pelikonsolitarvikkeisiin. Tuomo kertoo aluksi Wii tarvikkeista ja lopuksi Jarkko esittelee e-villen Playstation ja Xbox tarvikkeet.

Mitkä tarvikkeet Nintendo Wiille?

Nintendo Wii -pelikonsoli julkaistiin jo vuonna 2006 ja iästään huolimatta Halvat Wii tarvikkeet ovat yhä yksiä e-villen myydyimmistä tuotteista. Vaikka suorituskyvyltään Wii jäi jälkeen muista seitsemännen sukupolven konsoleista (Microsoft Xbox 360 & Sony Playstation 3), on konsoli silti säilyttänyt suosionsa innovatiivisen ohjausmekanisminsa sekä eksklusiivisten Nintendo -pelien ansiosta.

Wii ohjaimet
Wii -konsolin kaksi perusohjainta: Wii Remote & Wii Nunchuck

Konsolin julkaisun yhteydessä tämä loppui kesken Pohjois-Amerikassa monista kaupoista. Etenkin liikeohjaukseen perustuvat niinsanotut ”bilepelit”, kuten Wii Sports sekä Wii Fit nostivat konsolin kokonaan uuden pelaajaryhmän suosioon ja näitä pelataan vieläkin useissa illanvietoissa ja pikkujouluissa. Liikeohjauksen perustana on Wiin kaksi ohjainta: Wii remote eli Wiimote sekä Wii Nunchuck. Accelometreihin sekä infrapunaohjaukseen perustuva Wiimote on paristoilla toimiva ohjain, joka on varustettu omalla kaiuttimella. Useissa peleissä Wiimotella ohjataan esimerkiksi pelivälinettä, kuten golf- tai tennismailaa tai miekkaa tai aseen tähtäintä samalla, kun nunchuck ohjaimella ohjataan hahmon liikkeitä.

Skyward Sword
Zelda : Skyward Sword -pelissä Wii Motion Plus tekniikan avulla ohjataan miekan liikkeitä.
Kuva: Digitaltrends

Myöhemmin Nintendo toi markkinoille Wii Motion Plus -lisäosan, joka parantaa ohjaimen liikeohjausta. Uudemmissa ohjaimissa lisäosa on sisäänrakennettuna ja jotkin konsolin uudemmista peleistä, kuten Zelda : Skyward Sword, vaativat Motion Plus -teknologian ohjaimelta toimiakseen.

Mario Kart Wii
Mario Kart Wii on yhä yksi Wiin suosituimmista peleistä ja erinomaista huvia rattiohjaimen kera.
Kuva: Fantendo

Suosittelemani Wii tarvikkeet:

Allekirjoittaneella on Wii myös omasta takaa. Ylimääräinen rattiohjain oli pakkohankinta, sillä Mario Kart Wii lähti kaupasta mukaan yhdessä konsolin kanssa. Leikkimieliseen kilpa-ajoon saa aivan uutta tuntumaa jo pelkkää rattia kädessä pitelemällä. Hankin myös kaksi Wii Light Gun – asetta raideräiskintöihin, kuten House of the Dead : Overkill.
Vaikka pelaaminen onkin tietyllä tapaa yhä lähellä sydäntäni, ei tälle nykyisin löydy juuri aikaa. Uudemmat pelit jäävät monesti kauppaan ja tämän vuoksi Wii:n oma Virtual Console onkin ollut erinomainen lapsuuden retropelien löytökoppa. Vanhoja klassikoita Super Nintendo, sekä Sega Megadrive -ajoilta on hauska pelata uudemmalla konsolilla, mutta näiden pelaamiseen ei liikeohjausta voi käyttää, joten suosittelen joko Wii Classic -ohjainta tai Wiin edeltäjän, Nintendo Gamecuben ohjainta virtuaalikonsolin peleille.

Megaman X
Wii Virtual Consolen avulla klassikkopelien pelaaminen on mahdollista uudella konsollilla. Kuvassa Megaman X. Kuva: Gameinformer

Henkilökohtaiset suositukseni ovatkin siis Wiin omistajalle

Wiin seuraaja, Wii U -pelikonsoli julkaistiin 2012 lopulla ensimmäisenä kahdeksannen sukupolven pelikonsolina ja alkuperäisen Wii-konsolin ohjaimet ja tarvikkeet ovat yhteensopivia uudemman konsolin kanssa.

– Tuomo ([email protected])

Playstation tarvikkeet netistä

e-villen valikoimisissa on reilusti Playstation pelitarvikkeita. Valikoimista löytyy mm. monenlaisia ohjaimia, latureita ja kaapeleita. Pääset tutustumaan valikoimaan, tästä.

Hintavertailuna kodinelektroniikkaliikkeestä ohjaimet lähtisi hintaan:

  • Langallinen PS3 SixAxis -ohjain – 29,95€
  • Langaton PS3 DualShock -ohjain – 54,95€
  • PS3 Move Liikeohjain – 39,95€
ps3langaton
Langaton PS3 DualShock ohjain – 16,95€

Mikä olisikaan ärsyttävämpää kuin se, että akku loppuu kesken pelaamisen. PS3 latauaseman ansiosta ohjaimesi ovat aina pelikunnossa. Lataustelakalla voit ladata samanaikaisesti kahta ohjainta. Hintaa koko komeudella on vain 7,95€.

Tutustu tuotteeseen ja lue tuotearvostelut tuotteesta, täältä.

ps3lataustelakka
Lataustelakassa on myös tyylikkäät siniset LED-valot.

 

Muita lisätarvikkeita PS3 pelikonsolille löytyy esimerkiksi:

Tutustu koko valikoimaan tästä.

Xbox 360 tarvikkeet netistä

Xbox 360 paketin mukana tulee tavallisesti vain yksi ohjain. Tarve lisäohjaimelle tulee hyvinkin nopeasti jos haluaa pelata pelejä esimerkiksi kaverin kanssa. Onneksi e-villen Xbox kategoriasta löytyy hyvinkin edullisesti Xbox 360 ohjaimia niin langattomana kuin langallisena.

Hintavertailuna kodinelektroniikkaliikkeestä ohjaimet lähtisi hintaan:

  • Langallinen Xbox 360 ohjain – 34.00€
  • Langaton Xbox 360 ohjain – 49,95€
moelmmat
Hintaeroa e-villen ja kivijalkamyymälän välillä saattaa olla jopa 20€ eli yhden lisäohjaimen verran.

Mikäli haluat ostaa langattoman ohjaimen on syytä harkita myös lisäakun ja laturin ostamista. Langaton ohjain toimii vakiona paristoilla ja tälloin saattaa tulla tilanteita, jolloin paristot loppuvat eikä sinulla ole kotona ainuttakaan täyttä paristoa.

Xbox 360 akkua voi myös ladata samaan aikaan pelattaessa, joten pelaamista ei tarvitse jättää kesken missään kohtaan. Hintaa xbox 360 ohjaimen akulle ja laturille tulee vain 5,95€, joka on säästetty nopeasti paristojen hinnasta. Tutustu tuotteeseen, tästä.

laturi
Xbox 360 ohjaimen lisäakku ja latauskaapeli – 5,95€ / kpl

Xbox 360 ohjain on mahdollista saada toimimaan myös PC:llä. Langaton vastaanotin kiinnitetään tietokoneen USB-paikkaan ja ajurien asentamisen jälkeen voit käyttää Xbox 360 ohjainta pelatessasi PC-pelejä.

xbnox2x
Xbox 360 langaton vastaanotin PC:lle – 11,95€ / kpl

 

Muita lisätarvikkeita Xbox 360 pelikonsolille löytyy esimerkiksi:

Tutustu koko valikoimaan tästä.

 

– Jarkko

[email protected]

PS. Joulukuussa arvomme 50€ lahjakortin kaikkien blogin seuraajien kesken. Blogin seuraajaksi voit liittyä sivun oikeasta laidasta. Muut kirjoittajan artikkelit: