Nyt kun meidän uusin vahvistus, e-villen tuotepäällikkö Jarkko on avannut tämän uuden blogikanavan, voisin minäkin (Ville, e-villen kauppias) kirjoitella tänne välillä vaikkapa Kiinan tai verkkokaupan kuvioista, omista kokemuksista ja kulloisistakin fiiliksistä.

Blogissa on tarkoitus kirjoitella mitä täällä e-villen toimistolla ja varastolla tapahtuu Hongkongissa ja Shenzhenissä. Raottaa vähän minkä asioiden parissa me täällä teemme töitä.

Omilla blogiposteillani haluaisin paitsi tiedottaa isommista jutuista, myös saada palautetta, kehitysideoita ja keskustella teidän asiakkaiden, saitilla muuten vaan vierailevien, Kiina- & nettikaupasta ja yrittäjyydestä kiinnostuneiden kanssa.

Tämä syksy, kuten viime syksykin on ollut todella todella kiireinen. Syynä on ollut mm. häiriö postituksissa. Yhtäkkiä Kiinan kansallispäivän jälkeen (syyskuun alussa) paketit lakkasi menemästä perille. Ilman mitään varoitusta tai merkkiä kaikki postitusreitit tukkeutuivat. Kiinan postille (ja ylipäätään -valtiolle) ominaiseen tyyliin mistään ei juuri kerrottu, kysymyksiin ei vastattu ja asioita ruvettiin entisestään salailemaan ja peittelemään. Tästä esimerkkinä se, kun posti ei saanut käsiteltyä lähetyksiä, suljettiin pakettien seurantanettisivu kokonaan.

Asiakkaidemme tekemät tilaukset eivät sitten menneet perille tai viipyi matkalla luvattoman kauan. Seurannasta näkyi (jos näkyi), että lähetykset palloilivat esim. Shanghain ja Pekingin välillä. 1-2 viikkoa myöhemmin ne palasivat takaisin varastollemme ilman eriteltyä syytä. Yhtenä päivänä posti koputti oveen ja toi 1000 lähetystämme takaisin. No lähetimme ne sitten uudelleen asiakkaille pahoitellen, ja taas 1-3 viikkoa myöhemmin ne palasivat taas takaisin varastollemme.

Aikaisempiin kokemuksiin verraten tätä voi jatkua pitkäänkin, kunnes Kiinan posti taas alkaa toimia, kuin salaman iskusta. Se toimii yleensä moitteetta n. 10-11 kuukautta vuodesta. Jouluna yllättävän hyvin ja myös läpi kiinalaisen uudenvuoden, jolloin kaiken järjen mukaan homman kuvittelisi tökkivän. Silloin koko maa vetäytyy pariksi viikoksi kiinalaisen kalenterin suurimman juhlan viettoon ja jopa tulli ja satamat on kiinni.

Pari vuotta tätä opiskeltuamme ja kontakteja Kiinassa luoneena, saimme vihdoin uskottavan selityksen postitushäiriöihin: Kiinan keskushallinto tai jokin muu korkea taho asettaa joka vuosi kiintiön tai tavoitteen Kiinan postille (esim. että x määrä paketteja tulee käsitellä vuodessa), mutta ei suinkaan kerro tätä julkisesti, edes omille työntekijöilleen. Niinpä aina vuoden alussa posti antaa alennuksia kaikille postimyyntifirmoille ja päästää läpi lähestulkoon vaarallisiakin aineita sisältävät lähetykset ja käsittelevät hirveät määrät paketteja niin nopeasti kuin pystyvät. Sitten syksyllä tämä vuositavoite tulee jossain vaiheessa täyteen, se kerrotaan henkilöstölle ja porukka heittää ilmeisesti hanskat naulaan ja lähetykset lakkaavat liki kokonaan menemästä perille.

Hyvä uutinen on se, että paketit ei katoa, vaan palautuu lähettäjälle, jolloin ne voidaan lähettää uudelleen veloituksetta. E-ville pyrkii myös hyvittämään asiakkaille aiheutuvaa harmia tai vaivaa. Myös kaupan purku on aina mahdollista, vaikka toivommekin asiakkailta hankalissa tilanteissa ymmärrystä ja yhteistyökykyä. Tällaiset kolmannen osapuolen temppuilut kun tuovat meille tuntuvia kustannuksia ja roimasti lisätyötä.

Mikäli Kiinan posti oireilee, menee Hongkongin ja Singaporen postit usein myös vikatilaan. Singaporen posti ilmoitti suoraan, että sinä päivänä postiin viedyt lähetykset liikahtavat ekan kerran 7 päivän kuluttua. Tämä on tuonut myös ihan uusia toimijoita alueen bisnekseen. Meitä lähestyikin hiljattain mm. Sveitsin posti ja tarjosi palvelujaan. Lähetimmekin pari erää Suomeen Sveitsin postia käyttäen, ja se toimi hyvin. Samahan se meille on, kunhan postihintojen nousu ei ole liiallinen (ja sitä joudu siirtämään asiakkaille) ja e-villessä shoppailevat saavat tilaamansa tuotteet ajallaan.

Parhaillaan rakennamme vedenpitäviä postinseurantasysteemejä, -prosesseja ja varoitusjärjestelmiä. Tarkkailemme nyt postin käsittelyaikoja ja vaihdamme heti logistiikkakumppania, mikäli isompia ongelmia alkaa esiintyä. Paketit toimitetaan vaikka sitten keski-Euroopan kautta, meille hieman kalliimmalla hinnalla, jos tarve vaatii. Onhan tosi ikävää asiakkaiden odotella tilauksia useita viikkoja ja myös meillä työntekijöillä täällä selvitellä pakettien pitkiä ja mutkikkaita toimitusreittejä. Mielummin sitä vaikka etsisi uusia mielenkiintoisia tuotteita myyntiin tai tekisi tuote-esittelyjä ja -videoita.

Onneksi nyt on tosiaan löytynyt varteenotettavia vaihtoehtoja, mikäli Kiinan postin kulku alkaa taas takkuilla. Lähetykset alkavat nyt myös löytää perille ja tämän syksyn toimitusongelmat näyttävät olevan ohi. Se mistä täytyy nyt itse ottaa opiksi on ainakin vaihtoehtojen aikainen kartoittaminen ja häiriöistä tiedottaminen asiakkaille. Sitä ei voi tehdä liikaa.

Lisäämme parhaillaan info-taulua sivuillemme, mistä mahdollisista toimitushäiriöistä saa heti tietoa. Selvitämme myös jatkossa itse automaattisesti matkalla liian pitkään viipyvien pakettien tilan ja tiedoitamme mahdollisista viiveistä sähköpostitse asiakkaille ilman, että asiakkaan täytyy ensin ottaa meihin yhteyttä.

Ville MajanenKiitos kaikille tästä toimitusongelmasta kärsineille asiakkaille ymmärryksestä, kärsivällisyydestä ja hyvästä yhteistyöstä, ja pahoittelut aiheutuneesta harmista ja vaivasta.

 

Yhteistyöterveisin

 

 

Ville Majanen
t: @villemajanen ja @evillecom
ig: @villemajanen ja @evillecom

PS. uudet alennuskoodit päivitetty – katso tarjoukset!
PPS. selaa myös muita kirjoittamiani blogi-kirjoituksia, jätä kommentti alle tai ota yhteyttä [email protected]