e-villellä on haku harjoittelupaikkoihin 3 kertaa vuodessa. Jos mielesi halajaa uusia seikkailuja ja haluat samalla oppia verkkokaupasta, markkinoinnista ja Kiinan markkinoista lähetä avoin hakemus  osoitteeseen  [email protected]

Tervehdys blogin lukijat!

Täällä kirjoittelee e-villen uusi työharjoittelija ja sain tehtäväkseni kertoa Teille hieman ensifiiliksiäni. Kerron tässä postauksessa hieman itsestäni, työtehtävistäni ja muuten vaan Kiinan ihmeistä!

Opiskelen Helsingissä tradenomiksi ja nyt sain mahdollisuuden lähteä työharjoitteluun tänne Kiinaan ja e-ville.comiin. E-villellähän on kaksi toimipaikkaa – yksi Hongkongissa ja toinen tässä Kiinan puolella, Shenzhenissä, jossa itse nyt olen. Olen kerennyt olla aiemminkin ulkomailla töissä, joten ihan kammottavan kulttuurishokin kourissa en täällä kärvistele. Olen tehnyt kaikenlaisia töitä aina saksalaisen nettikaupan asiakaspalvelusta banaanifarmityöhön Australiassa. Myös elektroniikkateollisuudessa olen ollut töissä, johon aiemman koulutuksenikin olen saanut. Lähdinkin siis hieman myöhässä opiskelemaan 28-vuotiaana (yritän tässä vältellä sanomasta sitä nykyistä omaa ikääni), mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Pakko tähän väliin antaa vähän tunnustusta suomalaiselle koulusysteemille, kun kaikki on ilmaista ja valtio vielä maksaa tukiaisia opiskelusta – ei ole muualla maailmassa sama tilanne. Lisäksi oma kouluni antoi ihan tuntuvan taloudellisen ja henkisen tuen ulkomaille työharjoitteluun lähtöä varten! Joten ihan julkinen kiitos vielä täältä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun suuntaan.

No mutta suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta takaisin tänne Kiinaan. Työviisumin saanti tänne on melko byrokraattinen kokemus, papereita lähetellään paperipostina edestakaisin Kiinan ja Suomen välillä. Pakollinen, täällä Kiinan päässä suoritettava, lääkärintarkastus suoritettiin heti maahan saapumisen jälkeen. On muuten melko kattava tarkastus, juostaan tutkimushuoneesta toiseen ja vertakin pumpattiin käsivarresta asioiden nopeuttamiseksi suoraan siinä sairaalan käytävällä. Lisäksi ohjelmaan kuuluu maahanmuuttoviranomaisen haastattelu ym. aktiviteettia. Maassa maan tavalla.

E-villessä olen nyt ollut viikon verran töissä ja kivalta vaikuttaa. Ville ja kumppanit on kannustaneet rohkeasti kertomaan omia mielipiteitä ja kyseenalaistamaan kaikkia toimintatapoja, jos niissä jokin mietityttää. Nämä on niitä pienempien firmojen etuja, pääsee näkemään ja tekemään vähän kaikkea! Muunmuassa laittoivat heti kylmiltään kirjoittamaan tätä blogipostausta.:) Pääasiassa tulen tekemään asiakaspalvelua, eli vastailen Teidän kysymyksiinne tilauksista, tuotteista jne. Antakaa siis hieman armoa, jos vastauksissa on pientä alkukankeutta! Itseäni kiinnostaa varsinkin tuo kameraosasto ja olikin ilo nähdä kun Jarkko oli lisännyt valikoimaan nuo GoPro-kameroiden varusteet. Ovat muuten aika hävyttömän hintaisia nuo GoPro:n alkuperäiset kiinnitysvälineet mitä olen joskus Suomessa katsellut. Nyt sain pienen mainoksenkin ujutettua tähän väliin, eli jos olet GoPro-kameran omistaja, niin tsekkaa ihmeessä nuo lisävarusteet tuolta kaupan puolelta.

Kiina on muutes aika mielenkiintoinen paikka, ainakin näin tämän alan ihmiselle. Hirveä tekemisen pakkaamomeininki päällä, tässäkin rakennuksessa toimii ilmeisesti useampi nettikauppa ja kaduilla roudataan pahvilaatikoita kärryissä ja skoottereissa ympäriinsä. Tässä oheisessa kuvassa ilmeisesti jonkin kiinalaisen nettikaupan pakkausosasto täydessä touhussa. Pari tuntia aiemmin kävelin myös ohi ja ihmettelin sitä puuhailua, nyt toisella kerralla pimeän laskeuduttua oli jo pakko ottaa kuva. E-villessä ollaan muuten ihan sisätiloissa! Kaikkea muutakin eksoottista näkee joka päivä, joten uskoisin, että mielenkiintoiset ajat tulee olemaan niin työn kuin vapaa-ajankin suhteen.

Leppoisaa viikon alkua kaikille!

-Ari

Lue myös: