Jarno tontun Shenzhenin reissu oli ollut mitä antoisin ja upein. Aika kului nopeasti ja joulu onkin jo melkein ovella. Nyt on kuitenkin aika palata kotiin Suomeen järjestelemään lahjatilauksia. Lähtö oli vaikeaa, mutta tyttötonttu Ifin pikapuurot tekivät siitä helpompaa, sitä ruokaa ei ollut helppo syödä. Lue viime viikon tarina täältä.
Viimeisenä päivänä e-villen toimistolla, Jarno hyvästeli muut tontut. Jokainen tonttu oli kuitenkin muistanut Jarnoa tänä jouluna, ja oli päättänyt hankkia tälle lahjan. Markkinointitonttu Tuomo antoi Jarnolle kännykkäohjattavan LED valonauhan. Jukka, tonttutiimin Herrasmiestonttu, antoi puolestaan Jarnolle Diel Bronze Android 6.0 tabletin. Jarno ajatteli, että tämä oli melko antelias lahja, mutta myös ymmärsi sen, koska olivathan he herrasmiestontun kanssa ylimpiä ystäviä. Päätonttu Ville antoi Jarnolle lahjaksi e-villen lahjakortin, jotta Jarno voisi koska vaan hankkia joululahjansa e-villeltä. Taskulamppuihin ja otsalamppuihin erikoistunut alantonttu Lasse antoi Jarnolle Olight X7 Marauder KIT taskulampun ”siltä varalta, ettei Petterin nenä valaisekkaan tänä jouluna” -Lasse kommentoi. Tyttötonttu Ifi antoi Jarnolle lahjaksi kolme pussillista pikapuuroa. Logistiikkatonttu Alex ilmestyi yllättäen paikalle ilman lahjaa, mutta hän ilmoitti lopulta, että lähtee Jarnon seuraksi takaisin Suomeen!
Lyhyen reissunsa aikana Jarno oli viihtynyt hyvin ja oppinut paljon, mutta Jarno odotti kuitenkin kotimatkaa ja muorin puuroja malttamattomana. Matka lentokentälle ei kuitenkaan sujunut kommelluksitta: Junaliikenteestä vastaavat tontut olivat nauttineet hieman liikaa glögiä ja koko junaverkosto oli seis. Miljoonan ihmisen liikkumisesta vastaavan verkon seisahtuminen tarkoitti myös sitä, että taksia oli mahdoton saada.
”Kuinka nyt pääsen kentälle” – Jarno huolehti. Logistiikkatonttu Alex oli kuitenkin jo keksinyt ratkaisun: ”Voimme käyttää näitä” – Alex hihkaisi ja toi esiin kaksi sähkökulkuneuvoa. Jarnolle Alex tarjosi helpommin ohjattavaa e-Cruiser A8 miniä. Itselleen Alex oli varannut haastavamman e-Drift tasapainoskootterin.
Hämärä oli laskeutumassa ja Euroopan aikataulun mukaan työskentelevä myyntitonttu Mika, oli juuri noussut hyvästelemään Jarnon. ”Tämän avulla näytte pimeässä” – Mika sanoi ojentaen samalla tonttukavereilleen sydämen muotoiset takavalot. ”Kukaan ei varmasti jätä teitä huomaamatta ja liikenteessä näkyminen on tärkeää”. Muissa tontuissa takavalot herättivät kyseenalaista hilpeyttä, mutta tästä huolimatta Jarno ja Alex lähtivät takavalot roikkuen matkaan, sillä kentälle oli päästävä tunnin sisään. Onneksi liikenteen seassa pujottelu sähkökulkuneuvoilla oli helppoa ja tontut ennättivät kentälle hyvissä ajoin.
Matkalaukku lahjoja ja tuliaisia täynnä Jarno ja Alex nousivat koneeseen ja ilokseen he huomasivat nousseensa uuteen A350-lentokoneeseen, josta Finnairin ystävällinen henkilökunta muisti mainita useaan otteeseen lennon aikana. Joulun kunniaksi Finnair oli varannut kaikille matkalaisille myös glögiä ja Shenzhenin tontuista viisastuneena Alex ja Jarno tyytyivät holittomaan versioon.
Koneen laskeuduttua Jarno hyvästeli Alexin, joka halusi käydä vielä moikkaamassa Mäntsälässä myymälätonttua, Velkkua. Velkun lisäksi Alex oli kuullut tarinoita Mäntsälän herkullisista munkeista, joten kuola suunpielistä valuen Alex hyvästeli Jarnon ja suuntasi kohti Mäntsälää.
Jarno puolestaan suuntasi bussilaiturille ja etsi vuoron, joka matkaisi Turkuun. Jarnon onneksi linja-auto oli lähdössä vartin päästä. Uneliaan oloinen kuski oli yllättynyt Jarnon noustessa autoon? ”Menossa Turkuun? Olet ensimmäinen matkustajani viikkoon, joten halusin varmistaa” -Kuski sopersi. ”Kyllä vain. Turku ja muorin puuro kutsuvat” -Jarno sanoi heittäen samalla Ifiltä saamansa pikapuurot olkansa yli roskapönttöön. Kahden tunnin kotimatka sai alkaa.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.