Kauko-ohjattavista RC-lentokoneista ja -koptereista eli droneista on tullut viime vuosina yhä suositumpia vapaa-ajan harrastuksia. Niitä käytetään enenevässä määrin myös kaupallisiin tarkoituksiin, mm. kuvaamiseen ja mittaamiseen. Teimme aiemmin jutun perustermistöstä. Otamme tässä jutussa pikaisen katsauksen drone-lentelyyn harrastuksena, ja haastattelemme muun muassa drone-pilotti Akaki Kuumeria aiheesta. Tsekkaa myös siistit drone-videot jutun lopusta!

Drone-lentelyn turvallisuus

Akaki Kuumeri
Drone-pilotti Akaki Kuumeri

Kuten minkä tahansa lentävän kapistuksen kanssa, kauko-ohjattavien dronejen lennätyksessä ensisijainen tekijä on turvallisuus, joten käsittelemme sitä tässäkin ensin. Suomessa lait ja määräykset rajoittavat dronen ominaisuuksiin ja lentoon liittyviä tekijöitä, mm. dronen maksimipainoa (3kg), korkeinta sallittua lentokorkeutta (150m, tietyin poikkeuksin) sekä kuvaamista. Kannattaa muistaa, että drone-lentäjä on velvollinen väistämään kaikkea muuta ilmaliikennettä, ja on itse vastuussa lennättämänsä dronen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Tarkempia tietoja määräyksistä ja rajoituksista voit lukea jutun lopun linkkikokoelmasta.

”Suomessa on verrattain järkevästi säädetty lainsäädäntö”, sanoo drone-lentelyä jo noin 5 vuotta harrastanut Akaki Kuumeri. Hän painottaa silti turvallisuutta ennen kaikkea: ”Minulla on niin monta kertaa jokin komponentti pettänyt, että oletan aina että lennokki voi millä hetkellä vain tippua taivaalta. Yritän lentää aina niin että lennokin alapuolella tietyllä säteellä ei ole ihmisiä, autoja tai vettä.”

Miten aloittaa kauko-ohjattavien kopterien harrastus

”Minulla oli pienenä muutama halpa radio-ohjattava auto, ja hieman myöhemmin innostuin myös lentokoneista nähtyäni internetissä videoita metsässä puiden välissä lentävistä kilpailudroneista”, Kuumeri kertoo, miten päätyi drone-harrastajaksi. ”Kaksi seikkaa houkuttelivat: toisin kun metrin kokoluokkaa olevan pienoislentokoneen, pienen multikopterin voisi kantaa laukussa lennätyspaikalle; mutta suurin syy oli se, että videolasien kautta lentäminen näytti aivan mahtavalta.”

Videolasien kautta lentäminen todella tuntuu kuin olisin lintu taivaalla.

Videolasilentely (FPV tai first person view) on yksi drone-lentelyn alamuoto, jossa dronessa kiinni oleva kamera välittää edessään olevan näkymän langattomasti suoraan lentäjän päässä olevaan virtuaalitodellisuuskypärään, joka voi yksinkertaisimmillaan olla matkapuhelin pahvista rakennetun VR-lasikotelon sisällä. Käsistään kätevät voivat myös askarrella lentäjän pään liikkeitä seuraavan, kääntyvän kameran droneen. Kuumeri kertoo: ”Olen rakentanut vajaan tusinan erilaisia droneja, pääasiassa kilpailutyylisiä droneja. Videolasien kautta lentäminen todella tuntuu kuin olisin lintu taivaalla, ja itse rakentaminen ja toisten kanssa lentäminen ja kilpaileminen on myös mahtavaa.”

RC-kopterilentely Suomessa

”Suomessa on paljon kerhotoimintaa sekä jopa ammattimaisesti järjestettyjä kilpailuja. On myös kylliksi paljon tilaa lennättää häiritsemättä muita, joten mielestäni Suomi voi olla yksi parhaita paikkoja harrastaa drone-lennätystä”, arvioi Akaki Kuumeri. Yksi aktiivinen yhteisö on RC-Kopterit Ry:n ylläpitämä Kopterit.net-keskustelufoorumi, jossa jäsenet voivat vaihtaa kokemuksiaan keskenään.

Mielestäni Suomi voi olla yksi parhaita paikkoja harrastaa drone-lennätystä.

”Parasta on toisten kanssa lentäminen. Minulla on kahdet videolasit joten voin antaa kaverille tai vaikka lennätyspaikalle sattuneelle vieraalle näytöslennon”, kertoo Kuumeri. ”Myös toisen dronen kanssa yhdessä lentäminen on tosi siistiä. Kun ensi kertaa lensimme yhdessä kaverini kanssa ja löysimme vihdoin toinen toisemme ilmasta ja teimme yksinkertaisia kierroksia puiston ympäri, oli se ehkä yksi parhaimmista kokemuksista.”

Siistit drone-videot

Tällä hetkellä Akaki Kuumeri asuu Japanissa, ja on harrastanut lentelyä myös siellä. Akaki ylläpitää omaa YouTube-kanavaansa, johon hän on ladannut monia drone-videoita. Pyysimme Akakia valitsemaan kolme siisteintä videota esittelyyn.


”Tämä video viime kesältä kuvastaa ehkä parhaiten miten hauskaa ihan tavallinen päätön lentely puiden ympärillä voi olla. Usein kun lennämme kaverini kanssa niin lennämme vain puiden ympäri, välillä toisiamme seuraten, ja kun joku keksii uuden tempun tai haasteen, niin yritämme kaikki sitten sitä hetken aikaa, kunnes taas sama homma jatkuu.”


”Tämä video on kuvattu pienemmällä 100 g painavalla dronella jonka rakensin viime aikoina. Kuvanlaatu on kehnompi, koska se on nauhoitettu suoraan videolaseista. Tämä video on erityinen sillä vihdoin toteutui unelmani lentää linnun kanssa yhdessä. Löysin haukan lentämässä taivaalla, ja hetken ajan ehdin jahdata sitä ja pyöriä sen ympärillä. (En tiedä, oliko haukka yhtä iloinen kuin minä.)”


”Toisten dronejen kanssa lentäminen on hauskaa, mutta ne on usein vaikea nähdä videolasien läpi, koska ne ovat niin pieniä ja usein mustia ja liikkuvat niin nopeasti. Siksi perinteisten RC-lennokkien kanssa lentäminen on joskus vielä hauskempaa. Tässä videossa seuraan kaverini punaista lennokkia urheilukentän yläpuolella.”

 

Muita lennokkiaiheisia linkkejä:

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ohjeistus drone-lentäjille

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Droneinfo-tietosaitti

Suomen ilmailuliiton artikkeli RC-koptereista

Kopterit.net-keskustelufoorumi

e-ville.comin RC-kopterivalikoima