Xiaomilta on tullut viime aikoina paljon uusia tuotteita. Tämän vuoksi ajattelinkin listata tähän blogikirjoitukseen tämän hetken 10 parasta Xiaomi-tuotetta.

Xiaomi on vielä melko uusi tuttavuus Euroopassa, mutta Kiinassa käytännössä miltei jokaiselta löytyy ainakin yksi Xiaomin puhelin. Yrityksen puhelimia myydään miljoonittain ja erityisesti Aasian markkinoilla Xiaomi on rikkonut myyntiennätyksiä. Tiesitkö, että noin joka toisella kiinalaisella on kaksi puhelinta käytössään samanaikaisesti? Toinen puhelin saattaa olla vain pelaamista varten kun toinen taas on enemmän somettamista varten. 

asdadasdad

Mikä ihmeen Xiaomi?

193232jka56kg393d5kg92.jpg.thumb_

Xiaomi on perustettu vuonna 2010 ja vuosien saatossa se on kasvanut merkittäväksi tekijäksi etenkin Aasian markkinoilla. Xiaomi on kova tekijä Kiinan lisäksi erityisesti Intiassa, Malesiassa ja Singaporessa. Yritys suunnittelee laajentuvansa lähiaikoina mm. Indonesiaan, Filippiineille sekä Etelä-Afrikkaan. Xiaomi myy puhelinten lisäksi useita muita tuoteperheitä varavirtalähteistä läppäreihin ja aktiivisuusrannekkeisiin.

Euroopan markkinoille Xiaomi on rantautunut noin kolme vuotta sitten. Länsimaisessa mediassa sitä on usein nimitetty ”Kiinan Appleksi”. Nimitys juontaa juurensa tuotteiden muotoilusta sekä siitä miten yritys markkinoi tuotteitaan. Puhelimissa käytetään Xiaomin itse kehittämää MIUI-käyttöliittymää, joka lainaa ohjelmistoelementtejä niin Applen iOS- kuin Samsungin Touchwiz-käyttöjärjestelmistä.

Omia kokemuksia Xiaomista

Törmäsin Xiaomin puhelimiin ensimäisen kerran Kiinassa eräässä elektroniikkaliikkeessä. Hetken näpräiltyäni puhelinta olin ihastunut ja melkein huusin myyjää viemään rahani, jotta saisin puhelimen omakseni. 🙂 Harmikseni olin kuitenkin juuri hankkinut Suomesta uuden puhelimen, joten uuden luurin ostaminen ei ollut tarpeellista. Seuraava puhelimeni kuitenkin tulee ehdottomasti olemaan Xiaomi Mi Mix 2. Puhelimen muotoilu on siisti ja sulavalinjainen, näyttö tarkka ja kirkas sekä kamera on huippuluokkaa! Kollegallani on ollut käytössä Xiaomin Mi 6 ja usein ihailen kameralla otettujen kuvien tarkkuutta sekä värikylläisyyttä. Ainut miinus Xiaomin kameroissa on se, että niissä ei ole kuvanvakainta. Puhelimet ovat kuitenkin verrattain edullisia sekä käyttöliittymältään erinomaisia, joten annetaan tämä anteeksi. 

Top 10 

10. Xiaomi URBAN reppu 15.6″ läppäritaskulla

Niin opiskelijalle kuin bisnesmiehellekin soveltuva tyylikäs tilaihme, Xiaomi URBAN reppu! Reppuun mahtuu 15,6″ läppäri. Lukuisten taskujen ansiosta kaikki pientavaratkin pysyvät tallessa ja ehjänä. Itselläni ollut koulukäytössä, ja reppu on mitä mainioin. Tuotteen sivuille pääset tästä. Valikoimastamme löytyy myöskin Xiaomi Classic Business sekä Xiaomi olkalaukku

24569-111558-thickbox 24569-111566-thickbox

9. Mi Box Android TV 4K HDR ‐mediatoistin

Tee töllöstäsi älytelevisio helposti Xiaomin laadukkaalla Mi Box mediatoistimella. Mi Boxin avulla voit surffata netissä suoraan televisioruudulla, pelata pelejä ja katsoa netin suoratoistopalveluita. Voit myös katsoa videoita ja elokuvia mm. Youtubesta, Netflixistä, Yle Areenasta, Ruudusta ja Katsomosta. Laitteeseen voit liittää näppäimistön, hiiren, ulkoisen kovalevyn ja muistikortin. Tuotteen sivuille pääset tästä.

24800-113210-thickboxetetert

8. Xiaomi Mi Pro HD nappikuulokkeet mikrofonilla

Luultavasti parhaimmat nappikuulokkeet mitä olen omistanut. -Samuel R.  Maarianhamina.

Xiaomin edellisiä nappikuulokkeita laadukkaampi ja parempi versio. Mi Pro HD nappikuulokkeiden tupladynaamiset ja tasapainotetut elementit tarjoavat aivan uudenlaisen äänielämyksen, sillä ne vähentävät äänen säröilyä ja antavat ulos yksityiskohtaisen äänenlaadun. Maailmanluokan kuulokkeiden sivulle pääset tästä.

24255-128204-thickbox24255-110015-thickbox

7. Xiaomi Yi 4K WiFi Action-kamera

Xiaomi Yi 4K WiFi Action-kamera nauhoittaa 4K-videota 30fps ja Full HD -videota 120fps. Lisäksi kamera ottaa erittäin päteviä 12 megapikselin still-kuvia 4000×3000 -resoluutiolla. ”Tämä kamera on piessyt uusimmat ja kalliimmat GoProt kamerat lähes jokaisessa testissä! Muista myös katsoa hintalappua.” Kirjoittaa kollegani Antti tuoteselosteessa! Klikkaa tästä päästäksesi tuotteen sivuille.

sfsdfadfad

6. Xiaomi Mi Notebook Air 13.3”

Xiaomi Air -kannettavasarjan ärjympi versio. Air 13,3″ on kevyt (1,28kg) ja paksuutta läppäriltä löytyy ainoastaan 14.8mm, joten se on ohuempi kuin monet kurssikirjat. Intel i7 -prosessori takaa kaikkien ohjelmistojen pelityksen jumiutumatta. Akkukestonkaan suhteen ei tarvitse jännittää, sillä Xiaomi lupaa käyttöaikaa 9.5 tuntia, joten konetta ei tarvitse työpäivän aikana ladata ollenkaan! Klikkaa tästä päästäksesi tuotteen sivuille. Valikoimastamme löytyy myös 12,5″  ja 15,6″ Xiaomi-läppärit. 

27477-127875-thickbox 27477-127881-thickbox

5. Xiaomi Yi M1 minijärkkäri + 12-40mm f/3.5-5.6 KIT

Matkustamiseen ja kuvausharrastajalle sopiva kompakti Xiaomi Yi M1 minijärkkäri! Minijärkkäri on kuin normi järjestelmäkämera, mutta vain kompaktimmassa muodossa. Erinomainen kädensija takaa miellyttävän otteen kameraan, ja 280g paino ei rannetta paljoa rasita. Yi M1:ssä on hyvä automatiikka aloittelevalle kuvaajalle. Siitä löytyy kuitenkin myös monipuoliset puoliautomaatti- ja täysmanuaalisäädöt edistyneemmille harrastajille. Lue lisää tuotteesta tästä ja lisää se ostoskoriisi!

 25467-116597-thickbox 25467-116599-thickbox

4. Xiaomi Amazfit Bip GPS älykello IP68-suojattu

Nyt ennakkomyynnissä oleva Xiaomin uutuus Amazfit Bip älykello, jonka toimitukset alkavat maaliskuussa. Mobiili.fi arvostelussa harmiteltiin, ettei tätä saa Suomesta, mutta nyt saa! Designiltaan minimalististinen, hieman Apple Watchin ulkomuotoa lähestynyt, mutta hinnassa murto-osan Appleen verrattuna. Akku on päätä huimaava sillä se kestää jopa 45 päivää! Kellossa on transflektiivinen näyttö eli se on päällä kokoajan, mutta taustavalo syttyy nappia painamalla tai kelloa itseesi päin heilauttamalla. Älykelloon voit luoda omia uusia tapahtumia ja ottaa näistä aikaa. Lue lisää ominaisuuksista tästä. Tuotteeseen lisäosana on saatavilla nahka- sekä teräsranneke.

Valikoimastamme löytyy myös toinen malli, Xiaomi Amazfit Pace -älykello.

 

27779-130027-thickbox 27779-130037-thickbox

3. Xiaomi Mi A1 5.5” Android 7.1 -puhelin

5.5” Full HD -näytöllä, kaarevilla kulmilla sekä metallisella takakuorella varustettu Xiaomi Mi A1 on erittäin laadukas älypuhelin. Mi A1 on vain 7.3 mm paksu ja painaa 165 grammaa. Kamera on nopea ja ottaa teräviä sekä värikylläisiä kuvia galleriaasi. Snapdragon 625 -prosessorin ja 4GB RAM-muistilla voit pelata hieman raskaampiakin pelejä ilman hyytymistä ja pelien pätkintää. Tilaa Xiaomi Mi A1 tästä.

25946-119636-thickbox 25946-119771-thickbox

 

2. Xiaomi Mi6 5.15″ Android 7.1 -puhelin

Kuten aikaisemmin kehuinkin, Mi 6 mallissa on erinomainen kamera ja muotoilultaan se sopii myös pienempäänkin kätöseen. Sulavalinjainen sekä erittäin siistin käyttöjärjestelmän omaava Mi 6 pistää kaverinkin kateelliseksi. Snapdragon 835 -prosessori ja 6GB RAM muisti takaa, että tehoja riittää raskaimpienkin pelien pelaamiseen.  Lue tuotekuvaus kokonaisuudessaan täältä.

20175138564439627604-128804-thickbox

1. Xiaomi Mi Mix 2 6.0” Android 7.1 -puhelin

Lippulaiva Xiaomi Mi Mix 2 kääntää katseita, sillä puhelinhan on kuin yhtä näyttöä! Laitteessa on siisti runko ja kirkas värikylläinen näyttö ja erinomaiset kamerat. Todella tehokkaassa puhelimessa on 8-ytiminen Snapdragon 835 prosessori 6GB RAM-muistilla. Lue SuomiMobiilin testi sekä tilaa luuri itsellesi tästä

sdfsdfsdfasdasd