Onko sinulla älyvalaistus kotona tai konttorissa? Oletko kuullut siitä vai onko koko termi aivan uusi? Älyvalaistus ei nimittäin ole mikään 2020-luvun turhake vaan oikeasti hyödyllinen osa älykotia. Älyvalojen avulla voit kustomoida kodista konttorin ja olohuoneesta romanttisen elokuvasalin. Se parantaa kodin viihtyvyyttä ja vaikuttaa positiivisesti myös yöuneen!

Kuinka tämä kaikki toimii ja miten saada älyvalaistuksesta kaikki irti?

Mikä on älyvalaistus?

Älyvalaistus tarkoittaa sellaista valaistusta, jota voi ohjata etänä esimerkiksi puhelimen tai kaukosäätimen avulla. Älyvalo on siis langattomasti kytkettynä omaan kaukosäätimeensä tai puhelimen sovellukseen, eikä valon luokse tarvitse kävellä ja painaa perinteistä valokatkaisijan nappia.

Älyvalo voi olla yksittäinen lamppu jossain, mutta se voi olla myös sarja valoja tai koko kodin valaistus. Älyvalaistuksen etuna on se, että pystyt tallentamaan mieluisia tapoja, joiden mukaan valaistus muuttuu. Mikäli haluat, että kaikki valot syttyvät ja sammuvat yhtä aikaa, se on mahdollista älyvalaistuksen avulla. Mikäli taas toivot, että valon kirkkaus muuttuu päivän edetessä tai valo tanssii musiikin tahtiin, on sekin täysin mahdollista. Älyvaloja voi myös ajastaa vaikkapa niin, että makuuhuoneen kattovalo syttyy, kun on aika herätä!

Älyvalaistus toimii yleensä WiFi:n avulla, mutta erilaiset langattomat yhteydet ovat myös mahdollisia. Älyvaloja yhdistää se, että ne ottavat vastaan komentoja etänä. Lisäksi niitä yhdistää se, että niissä on sisäänrakennettu himmennin, joten valon kirkkautta ja huoneen tunnelmaa voi muuttaa helposti sovelluksesta säätämällä. Perinteiset led-valothan ovat aina lähtökohtaisesti vain yhdellä kirkkaudella ja värisävyllä varustetut.

Lisäksi älyvaloihin liittyy muita mahdollisuuksia, kuten se, että valossa saattaa olla sisäänrakennettuna koko värisävyjen spektri, jonka ansiosta valon väriä voi muuttaa niin paljon kuin haluaa. Voit siis omistaa yhden lampun, joka muuttuu punaiseksi, siniseksi tai vaikkapa keltaiseksi toiveesi mukaan! Älyvalaistus on parhaimmillaan osa toimivaa älykotia.

Miten älyvalaistus istuu älykotiin?

Älyvalaistus on loistava asia, ja usein se ensimmäinen juttu, johon ihminen törmää älykotia suunnitellessaan. Itse asiassa emme useinkaan tiedä, mitä kaikki mahdollisuuksia älykotiin liittyy tai mitä älykoti oikeastaan tarkoittaa. Älykoti ei nimittäin tarkoita itsestään nousevia verhoja, puhuvaa jääkaappia tai ympäriinsä ajavaa robottia. Älykoti koostuu kyllä erilaisista teknisistä apuvälineistä ja laitteista, mutta parhaimmillaan se on toimiva kokonaisuus, joka on valjastettu auttamaan asujaa tekniikan keinoin.

Älyvalaistus sopii älykotiin loistavasti. Älykoti voi näyttäytyä asujalle puhelimen sovelluksena, josta ohjaillaan kaikkia kodin laitteita muutamalla klikkauksella. Musiikintoisto, valaistus ja esimerkiksi pistorasiat saattavat olla samassa sovelluksessa, mutta yleisesti ottaen älykoti vaatii useamman sovelluksen, sillä laitteita hankitaan usein useammalta valmistajalta.

Älykoti, eli kotiautomaatio parantaa kodin toimivuutta ja turvallisuutta ja auttaa myös muun muassa kohtuullistamaan kodin sähkölaskua. Kodin lämmityksen voi nimittäin laittaa päälle sovelluksesta silloin, kun on ajamassa kohti kotia. Pistorasiat voi ajastaa ja etänä on helppoa kääntää kahvinkeittimen pistorasiasta virta pois, mikäli epäilee, että laite on jäänyt päälle. Älykotia voi valvoa etänä kameroiden avulla ja vesimittarit, palohälyttimet ja murtohälyttimeet saa lähettämään viestin puhelimeen silloin, kun kotona tapahtuu jotain odottamatonta. Näin koti on turvallisempi paikka myös silloin, kun siellä ei ole.

On siis helppoa sanoa, että äykoti on älykäs idea. Mutta entä älyvalaistus? Mitä hyötyä siitä on, vai onko siitä ylipäätänsä hyötyä?

Älyvalaistus kannattaa hankkia – mutta miksi?

Älyvalaistus on järkevä hankinta, sillä sen avulla pääset eroon niistä hetkistä, jolloin olet itse poissa kotoa tai vaikkapa nukkumassa ja muu perhe on jättänyt huoneistoon juhlavalaistuksen. Voit sulkea valot puhelimestasi tai vaikkapa ajastaa ne niin, että perheen teinitkin huomaavat kun valomerkki välähtää.

Älyvalaistus auttaa heräämään, sillä voit ajastaa valon syttymään silloin, kun silmät tulee avata ja uusi päivä alkaa. Valot herättelevät aivoja automaattisesti, sillä ne vaikuttavat ihmisen hormonitoimintaan ja valoisasta sängystä nouseminen on paljon helpompaa kuin pimeästä ja mukavasta sängystä.

Älyvalaistus auttaa myös muuttamaan kodin elokuvateatteriksi ja muuttaa koko kodin tunnelmaa. Voit asettaa valot muuttamaan väriä äänen mukaan ja saat luotua elokuvateatteritunnelmaa, sillä valo vaihtuu kohtauksen värien mukaan. Tunnelman muutos auttaa myös tekemään eron sen mukaan oletko kotona töissä vai vapaalla.

Sisusta ja voi hyvin älyvalaistuksen avulla!

Älyvalaistus on sisustuselementti! Valaistus on sellainen asia, jota me suomalaiset aliarvioimme sisustuksessa. Meillä on kyllä hyvä ja trendikäs sisustusmaku, mutta jostain syystä tunnelma- ja kohdelamppujen merkitystä aliarvioidaan. Älyvalot tulevat kuitenkin toivottavasti muuttamaan tämän, sillä et tarvitse enää erityistä lamppua tunnelmointiin tai lukemiseen vaan yksi valo tekee kaiken!

Myös hyvinvointi on sellainen asia, johon valaistus vaikuttaa huomattavasti. Suomessa on pimeä ison osan vuodesta ja olemmekin tottuneet käyttämään esimerkiksi kirkasvalolamppuja kaamosmasennuksen karkottamiseen. Yleinen tunnelmavalaistus on kuitenkin yhä aliarvostettu suomalaisissa kodeissa.

Valo vaikuttaa nimittäin suoraan hormonitoimintaamme. Kirkas valo piristää ja auttaa kehoa luomaan ja välittämään hyvää oloa tuovia hormoneja. Oranssi, himmeä valo väsyttää ja kehomme tietää, että nyt on aika boostata melatoniinin tuotantoa ja alkaa nukkua. Aamulla kirkastuva, vaalea valo herättää ja valmistaa meidät uuteen päivään kevyesti ja oman kehon mukaan.

Älyvalaistus auttaa luomaan erilaisia tunnelmia ja muuttamaan kotia sen mukaan, mitä tarkoitusta sen pitää palvella. Älyvalo parantaa hyvinvointia, sillä muuttuva värisävy auttaa meitä kuuntelemaan kehoamme sen omilla ehdoilla!

Vinkkejä älyvalaistuksen hankintaan!

MIPOW Smart Bulb RGBW-älylamppu on WiFi –yhteydellä ohjattava lamppu, jonka käyttöönotto on erityisen helppoa. Valossa on kylmän ja lämpimän sävyn lisäksi myös muut värisävyt, joten sitä voi käyttää tunnelmavalaistuksen luomiseksi silloin kun sille on tarve. E27 –kannalla varustettu valo on hyvä peruslamppu, jonka voi kiinnittää mihin vain E27-valaisimeen ja sen voi lisätä osaksi älykotia puhelimen sovelluksella. Voit myös käyttää automaatiota ja tehdä lampusta vaikkapa herätysvalon!

Perinteisten E27-lamppujen lisäksi älyvalaistusta voi hyödyntää myös LED-nauhojen muodossa. Tällöin voit integroida valaistuksen osaksi kotia vaikkapa kiinnittämällä valon huonekalun alapinnalle tai katonrajaan. Hyvä esimerkki älylednauhasta on kännykällä ohjattava LED-valonauha 5m.

Se on edullinen keino saada älyvalaistusta suuremmallekin aluelle ja se tulee WiFi-vastaanottimen ja kaukosäätimen kanssa. Voit säätää nauhan väriä ja kirkkautta puhelimella ja voit myös tallentaa valintasi sovellukseen, joka muistaa sen myös seuraavalla kerralla. Lisäksi voit hyödyntää musiikkitlaa ja saat nauhan seuraamaan sillä hetkellä kuuluvaa musiikkia!

Toinen hyvä LED-koristevalonauha IP65 älyominaisuuksilla on roiskesuojattu IP65-lednauha. Sen avulla voit tuoda älyvalon myös niihin paikkoihin, joissa on äärimmäiset sääolosuhteet tai esimerkiksi mahdollisuus kastua. Nauha sopiikin vaikkapa terassille, ulkoseinään tai kylpyhuoneeseen. Valosta on kaksi vaihtoehtoa, joista sisälle tuleva ladataan USB:lla ja ulos tuleva aurinkopaneelilla. Valotiloja on kaksi ja laitteen käyttöönotto on äärimmäisen helppoa.

MIPOW Smart Bulb RGBW-älylamppu

16,95

• Joka kodin RGBW-älylamppu

• Jopa 16 miljoonaa väriä

• Bluetooth -ohjaus

Kännykällä ohjattava LED-valonauha 5m

32,95 tai 7€ / kk

• Asiakkaiden kestosuosikki

• Säädettävä kirkkaus ja värit

• WiFi-ohjaus puhelimitse

LED-koristevalonauha IP65

19,95

• Todella pitkä 12/22 metriä

• Kahdeksan valotilaa

• USB:llä tai aurinkopaneelilla toimiva

Kokeile vaikkapa jotain näistä älyvaloratkaisuista, rakenna kokonainen älykoti ja ota valaistuksesta kaikki irti!