Ikävää se on taas kerran todeta, mutta syksy tulee ja illat pimenee, jonka seurauksena ulkoilu jää vähemmälle. Android-TV mahdollistaa laajat käyttömahdollisuudet olohuoneessa ja sen helppokäyttöisyyttä on hankala olla suosittelematta. Asiakkaamme Ville Santikko testasi perinpohjaisesti Android-TV MINIX NEO X7:n.

Katso myös kirjoituksen lopusta Santikon YouTube -videoesittely ja mieti millaiseen käyttötarkoitukseen Android-TV sinulla sopisi?

Minix neo x7 android tv

Ensifiilikset

Pieni noin parin CD -kotelon kokoinen kapistus kätkee sisällensä melkoisen tehomyllyn!

Cortex A9 (4-ydin 1,6GHz) prosessori Mali-400MP näytönohjaimella ja 2GB keskusmuistilla varustettu ”pieni kikkare” pyörittää vaivattomasti HD-leffoja ja HD-pelejä televisioruudulla.

Monet kaupat myyvät streamaus- tikkuja, joiden avulla voi siirtää kuvaa langattomasti televisioon. Tähän tarvitsee kuitenkin aina avuksi jonkun Android-laitteen (puhelimen tai tabletin), jonka avulla voi käyttää sitä tikkua. Android-TV mahdollistaa sen ettei älypuhelinta tarvitse ostaa erikseen saadakseen esimerkiksi Netflixiä tai Spotifyä pyörimään kotiteatterissa. Kalliit Smart-TV:t voi jäädä myös kaupan hyllylle ja tällä noin 100€ kikkareella saat täysverisen mediakoneen television jatkeeksi.

13361-57390

Ominaisuudet

WLAN/RJ45 mahdollistaa langattoman ja langallisen tiedonsiirron.

Voit suoraan ladata 16GB sisäänrakennetulle muistille elokuvia tai sarjoja myöhempää katsomista varten. Vaihtoehtoisesti voit käyttää ulkoista kiintolevytilaa aina 1TB asti, joten kaikki lempiohjelmat mahtuvat varmasti.

MINIX NEO X7:ssa toimii Teevee.com, Yleareena, Ruutu, Katsomo -palvelut ja lisää on ladattavissa Google Play -kaupasta.

Minix NEO X7 ulostuloja
Minix NEO X7 ulostuloja

Laite on pieni ja siisti. Asennus onnistuu myös esimerkiksi asuntoautoon kiinteästi asennettavaksi (toimii 5V jänniteellä, eli 12V järjestelmään integroitavissa). Ulostuloja riittää niin optisesta äänilähteestä aina perinteisiin 3,5mm kuuloke ja mikrofoni liitäntöihin.

Tästä on helppo rakentaa pieni retropelikone PS4:n/PC:n viereen.

Kaikille rakkaille nörteille tiedoksi: Tässä laitteessa riittää potku pyörittämään DosBOX Turbon kautta Windows 98:a, johon voi kaikennäköisia rakkaita vanhoja pelejä asennella, kuten FALLOUT2, Diablo II jne… Android alustalla on tuettuna myös liuta muita emulaattoreita.

13361-57396

Käyttö ja asennus

Itse olin aluksi vähän kriittinen, että tekeekö tällä oikeesti jotain.

Muutaman päivän jälkeen laite korvasi muut hyllystä löytyvät laitteet kuten PS3:n, PC:n, mediaPC:n ja Chromecastin.

Vaivaton ja nopea käyttö on todella helpottanut niin sarjojen kuin leffojen katselua. Nykyään tulee twitch.tv:n peliturnauksia seurattua sohvalta tietokonetuolin sijaan.

Käyttöönotto on yhtä helppoa, kuin minkä tahansa kännykän tai tabletin.

Noin vartissa paketista ulos otettuaan ruudulla pyörii Angrybirds ja taustalta Spotify soittaa lempisoittolistaa kotiteatterijärjestelmästä.

Laitteen mukana tulevalla infrapunalla toimivalla kaukosäätimellä saattaa palaa hermot.  On todella suositeltavaa ostaa tämän kylkeen Bluetooth Airmouse, sillä sen avulla käyttö on älyttömästi helpompaa ja pelien pelaaminen on vaivatonta ”hiiren kursorin” ansiosta. Suurin aika menee siis tämän Bluetooth Airmousen käyttöönottamiseen.

-Ville Santikko

Plussat:

  • Pieni kooltaan, esteettisesti kaunis laite.
  • Pieni virrankulutus.
  • Nopea, ei takkuile vaikka useampi ohjelma olisi päällekkäin.
  • Bluetooth kantama on hyvä, laitteen voi piilottaa, vaikka telkkarin taakse tai kaappiin.
  • WLAN (ei rumia piuhanvetoja).
  • Laajennettavuus (Play kauppa, 1TB ulkoinen kovalevy jne).

Miinukset:

  • Kaukosäätimellä käyttäessä palaa hermot nopeasti. Vaatii Bluetooth kaukosäätimen, jotta käyttö helpottuu.
  • Hidas käynnistymään ensimmäisen kerran.

Linkki tuotteeseen:

MINIX NEO X7 Quad-Core Android-TV 99,95€

Lue myös nämä:

Tuotevideo:

[youtube=https://www.youtube.com/watch?v=JkzPcZxX9u8&feature=youtu.be]