Etsitkö kansainvälistä työharjoittelua asiakaspalvelun parissa? Sykkiikö sydämesi asiakaspalvelulle, vuorovaikutukselle, auttamiselle ja hyvälle meiningille? Kaipaatko työtä, jossa pääset toimimaan asiakaspalvelun supertyyppinä sekä kehittämään omaa osaamista verkkokaupan dynaamisessa maailmassa, vieläpä Bangkokin sykkeessä? Mikäli vastauksesi on kyllä, hae työharjoitteluun e-villen tiimiin jo tänään!

Verkokauppa e-ville on vuodesta 2006 lähtien toiminut kansainvälinen verkkokauppa, joka myy tuotteita etenkin pohjoismaisille kuluttajille. Toimimme Kiinan tehtailta käsin ja saamme ensimmäisenä käsiimme uusimmat ja mielenkiintoisimmat keksinnöt elektroniikan alkulähteiltä. Tiimimme työskentelee ympäri maailmaa; Hongkongissa, Shenzhenissä Kiinassa ja Bangkokissa Thaimaassa. Myymälä ja päävarasto sijaitsevat puolestaan koto-Suomessa, Mäntsälässä.

Bangkok kutsuu!

Haemme työharjoittelijaa asiakaspalvelutiimiimme Thaimaan eläväiseen pääkaupunkiin Bangkokiin. Bangkok on kansainvälinen sulatusuuni, jossa länsimainen ja aasialainen kulttuuri kohtaavat. Sitä kutsutaan myös usein ’maailman ruuan pääkaupungiksi’. Hintataso eroaa myös selvästi Suomesta, sillä varsinkin peruskulut kuten asuminen ja ruoka ovat hyvin edullisia.

Viihtyisä toimistomme sijaitsee kaupungin keskustassa BTS-kaupunkijuna-aseman kupeessa, josta on loistavat kulkuyhteydet ”ympäri ämpäri” n. 15 miljonaan asukkaan metropolissa. ”Iso Mango” tarjoaa myös loistavat kulkuyhteydet ympäri Aasiaa. Mainittakoon myös, että kultaisille hiekkarannoille pääsee hyvinkin vikkelästi 😉

Tehtävänkuvaus

Haemme 1-2 työharjoittelijaa avuksi asiakaspalveluumme, sisällöntuotantoon, sekä palvelun kehittämiseen. Tehtäviisi kuuluu mm. asiakaspalvelu eri kanavissa (sähköposti, puhelin, chat & some), käyttöohjeiden suunnittelua ja kääntämistä sekä muita mielenkiintoisia tehtäviä tiimissämme. Harjoittelujakson pituus on 3-6kk, kerrothan myös toiveesi työn aloitusajankohdalle. Olethan AMK- tai yliopisto-opiskelija (harjoitteluviisumin vuoksi).

Sinulta toivotaan avointa ja reipasta asennetta, palvelualttiutta sekä rohkeutta tarttua tuumasta toimeen. Hyvällä asenteella pääsee jo pitkälle!  Olethan myös omillasi asiakaskontaktoinnissa ja puhut Suomea moitteettomasti. Asiakkaisiimme kuuluu vahvasti myös muut pohjoismaat, joten Ruotsin tai muiden pohjoismaisten kielten tuntemus katsotaan eduksi. Englantia käytämme myös päivittäin kansainvälisessä työympäristössämme.
Me koulutamme sinut tehtävään sekä avustamme käytännön asioissa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus sekä CV osoitteeseen [email protected] tai täytä hakemus täältä. Olemme sinuun yhteydessä viikon sisään yhteydenotostasi.
Täytämme roolit sopivan ehdokkaan löytyessä, joten kannattaa toimia pian!

⏳ Haethan työharjoittelupaikkaa viimeistään 31.3.2022

Kiinnostuitko? Hae iloiseen joukkoomme jo tänään! Onnea hakuun! 😊