Tämä Bluetooth 3D-Air -näppäimistöhiiri on tarkoitettu Android-TV:n käyttöön, jonka ansiosta käyttäminen helpottuu huomattavasti. Asiakkaamme Ville Santikko testasi näppäimistöä Android-TV:n kanssa ja teki siitä kattavan arvostelun ja tuote-esittelyvideon YouTubeen. Katso video tekstin lopusta.

bluetooth 3d air mouse

Käyttöönotto

Alkuun oli hieman hankaluuksia, sillä näppäimistön mukana ei tullut ohjekirjaa tai sitten perinteiseen suomalaiseen tapaan ohjekirja oli ensimmäinen asia minkä löin roskiin!

Jahka laitteeseen saatiin patterit sisälle alkoi se hankalin vaihe, eli laitteen parittaminen Android-TV:n kanssa. Jos olet joskus aikaisemmin BT laitteita keskenään laitepariksi asettanut, niin tämä sujuu samalla tavalla.

Pian jo näkyi hiiren kursori ruudulla ja alkoi GYRO-sensorin kanssa opettelu. Hiirtä liikutetaan ranteen avulla, ei koko kättä siirtelemällä. Herkästi meinasi käsi vatkata hullunlailla ilmassa, kunnes tajusi ottaa ranteesta kiinni toisella kädellä ja harjotella hetken aikaa miten hiiri tottelee.

Sinut kapulan kanssa pääsi kohtuu nopeasti, jonka jälkeen palaaminen Andtoid-TV:n vakio kaukosäätimeen tuntui, kuin oltaisiin palattu 90-luvulle, jolloin digitaalista kelloa pidettiin melkoisen näppäränä keksintönä.

Muutama päivä kesti ennen kuin suurimmat ongelmat kapulan kanssa saatiin selvitettyä. Nimittäin jos kapulaa ei kunnolla parita Android TV:n kanssa, joutuu joka kerta parittamaan laitteet uudestaan käynnistyksen yhteydessä.

bluetooth 3d air mouse2

Yhteenveto

Bluetooth on tarpeeksi tehokas isossakin olohuoneessa käytettäväksi. Voit käyttää kapulaa niin pitkältä kuin kursorin vaan voit nähdä. Tämä on Android-TV:n kaveriksi A MUST HAVE -tuote. Android käyttöjärjestelmä, kun on tehty toimimaan sormilla naputtelemalla ja erilaisia käsiliikkeitä tekemällä ”sweepit” yms. toimii näppärästi kapulan kanssa.

Plussaa:

  • Jämäkän oloinen, ei liian kevyt tai liian painava.
  • GYRO toimii hienosti, kunhan opettelee ensiksi.
  • Hiiren molemmat näppäimet.
  • QWERTY -näppäimistö.
  • Äänenvoimakkuus ja pikanäppäimet/medianäppäimet.
  • Bluetooth kantama on hyvä.
  • Sammuttaa itse itsensä jonkin ajan kuluttua, kun kapula pysyy liikkumattomana.

Miinusta:

  • Välillä kirjoittaessa nappulaa painaa hetken liian kauan ja aiheuttaa yllättävän pitkän rivin tätä kirjainta ruudulle.
  • GYRO vaatii opettelua.
  • Patterikansi ei aukea helpolla (ehkä kuitenkin plussa).

-Ville Santikko

Linkki tuotteeseen:

Bluetooth 3D-Air -näppäimistöhiiri – 44,95€

Lue myös nämä:

Tuotevideo:

[youtube=https://www.youtube.com/watch?v=0MlJ2S5dU4Y&feature=youtu.be]