Taas on se aika vuodesta eli e-villen synttärit! e-ville on ehtinyt jo kunnioitettavaan 15 vuoden ikään, joten on mukava hieman muistella tärkeimpiä tapahtumia vuosien ajalta. Vuosiin on mahtunut iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia ja ehkä muutama hikikarpalokin otsalle – kiitos kuuluu kaikille e-villeä rakentaneille sekä asiakkaillemme, että ollaan päästy näin pitkälle! Tässä blogissa käydään hieman läpi e-villen historiaa, sekä kootaan yhteen kuvia ja muistoja matkan varrelta.

Hongkongin kautta Kiinaan

e-ville on alun perin Hongkongiin perustettu yritys. Huuto.net -myynnin kautta käyntiin lähtenyt verkkokauppa sai syyskuun 2. päivä 2007 uudet puitteet, kun verkkokauppa e-ville.hk avattiin ensimmäistä kertaa. Myynnissä oli mm. webkameroita, mp3-soittimia ja kaikenlaisia elektroniikkahärveleitä. Asiakkaat löysivät e-villen käytännössä välittömästi ja osa asiakkaista on jatkanut ”kantiksina” tähän päivään asti. Saamme aika ajoin viestiä asiakkailta, jotka kertovat ostaneensa ensimmäistä kertaa huuto.net-aikoina. Moni muistelee Diel Symphony MP3-soitintaan tai Novo-kännykkäänsä vieläkin lämmöllä.

2010 mennessä Hongkongin toimisto ja varasto oli kasvanut viiteen työntekijään ja 2013 Hongkongin toimistolla työskenteli 13-päinen porukka asiakaspalvelun, ohjelmoinnin ja markkinoinnin ammattilaisia. Tuotteiden toimitukset oli siirretty Kiinan puolelle Shenzheniin, jossa suurin osa tavarantoimittajista sijaitsi, joten tuotteita ei tarvinnut enää erikseen rahdata Kiinasta Hongkongiin ja siitä edelleen tilaajille, vaan pystyimme lähettämään tuotteet suoraan asiakkaille, ilman välikäsiä.

e-villen toiminta siirtyi Hongkongista pääosin Shenzeniin 2014.

2014 Hongkongin operaatio oli kasvanut siinä määrin, että siirsimme asiakaspalvelutiimin rajan toiselle puolen, Shenzheniin. Näin asiakaspalvelijat pystyivät paremmin testaamaan tuotteita ja tiedustelemaan toimitusajoista suoraan varastopuolen kollegoilta. Hongkongin toimisto jäi työllistämään lähinnä markkinointiväkeä ja ohjelmoijia, jotka asuivat Hongkongissa.

Nopeammat toimitukset Mäntsälästä

Perustimme 2014 varaston Mäntsälään. Tavoitteena oli saada nopeutettua toimituksia ja tarjota viikkojen sijaan päivien toimitusaika. Uuden varaston perustaminen mahdollisti myös suurempien, merirahdattavien tuotteiden, kuten polkupyörien ja pelituolien myynnin e-villessä. Sittemmin valikoima on kasvanut moninkertaiseksi ja varastoa täydennetään viikoittain lentorahditse ja kerran kuussa lähtevillä merikonteilla. Mäntsälän varaston yhteyteen perustettiin myös 2017 huoltopiste sekä e-villen kuluttaja-asiakkaiden että yritysasiakkaiden tarpeisiin. Reilun 7 vuoden aikana Mäntsälän huolto- ja varastoyksikkö on kasvanut noin 10 hengen kokoiseksi ja lisäksi huollossa ja varastolla työskentelee kiireaikoina myös osa-aikaisia apulaisia.

Mäntsälän porukkaa poseeraamassa.

Uusi toimisto Thaimaahan

2016 Kiinan hallinto muutti viisumikäytäntöjään Kiinassa ja vaatimukset työviisumeille vaikeutuivat. Käytännössä ilman kolmannen asteen tutkintoa, ei viisumia ollut mahdollista saada. e-villen Shenzhenin toimistolla työskenteli muutamia tiimiläisiä, jotka eivät olisi enää saaneet uusittua viisumeitaan ja sitä myötä olimme kahden vaihtoehdon välillä. Joko työntekijät olisi pakko irtisanoa tai rakentaa heille uusi toimisto jonnekin muualle. Valitsimme jälkimmäisen ja silloinen tuotejohtajamme, Lasse, suositteli Thaimaan Bangkokia. Bangkok on hyvillä kulkuyhteyksillä, vain muutaman tunnin lentojen päässä Kiinasta ja näin tuotepäällikkönä työskentelevät kollegat pääsisivät vielä matkustamaan kuitenkin Kiinaan testaamaan tuotteita ja vierailemaan tehtailla ja aikaeroa on vain tunti.

Alun perin Thaimaan toimistolla työskenteli neljä suomalaista, mutta e-villen toiminnan laajentuessa myös Thaimaan toimisto on kasvanut. Nykyisellään e-villen markkinointi, asiakaspalvelu, tukkumyynti sekä Ruotsin kehitys tapahtuvat Thaimaan toimistolta käsin.

Bangkokin toimisto palaverissa.

e-ville.comista tuli osa Verkkokauppa.comia

Vuosi 2022 on ollut e-villelle erityisen merkittävä ja historiallinen. Tiiviit neuvottelut päättyivät 9. helmikuuta 2022 kauppakirjan allekirjoittamiseen. Sen myötä e-villen kaikki 3 yritystä (e-ville.com distribution Oy Suomessa, Digi Electronics Ltd Hongkongissa ja Digital trading (Shenzhen) Co Ltd. Kiinassa) siirtyivät henkilökuntineen ja ohjelmistoineen Verkkokauppa.com:n omistukseen 1.4.2022 alkaen. Tämän myötä e-ville sai vihdoinkin käyttöönsä ne resurssit ja pääoman, mitä se on jo pitkään tarvinnut. e-villen kasvua oli aiemmin rajoittanut potentiaaliinsa nähden aivan liian pienet muskelit.

Kättä päälle ja osaksi Verkkokauppa.comia!

Yrityskaupalla saatiin (ja saadaan jatkossa) isommat ostovolumet ja neuvotteluvoimaa tehtaille sekä enemmän tuotekehitys- ja sourcing-kapasiteettia hankintatyöhön. Kaikki nämä tarkoittaa entistäkin parempia hintoja ja tuotteita teille asiakkaille!

Verkkiksen toimiessa myös kuluttajakauppa- ja B2B-liiketoiminnassa, tulee e-ville.com ja meidän tukkumyyntitoiminta, sekä Kiinan hankintapalvelut olemaan myös jatkossa tärkeitä osa-alueita. Näissä kaikissa palvellaan asiakkaita vähintään entiseen malliin!

e-ville.com – 15 vuotta nettikauppaa

e-villen sivusto on kokenut melkoisen muodonmuutoksen vuosien varrella. Myös tuotevalikoima uudistuu jatkuvasti, mutta tavoite on pysynyt samana: tarjota suomalaisille mahdollisuus ostaa uusinta elektroniikkaa ja viimeisimpiä tuotteita maailmalta, jotka on testattu ja hyväksi todettu suomalaisen tiimimme toimesta.

Kurkkaa e-villen sivuston ilmeestä kuvagalleria, jossa on kuvia vuosilta 2010, 2012, 2014, 2018, 2020 ja 2022. Muistatko kenties jonkin vanhoista sivustoistamme?

e-ville on paljon enemmän kuin osiensa summa

e-villeä on viimeisen 15 vuoden aikana ollut kehittämässä monipuolinen joukko ammattilaisia, joiden ansiosta e-ville on kasvanut vuosien varrella yhden hengen huuto.net-bisneksestä yli 40 henkeä neljässä maassa työllistäväksi verkkokaupaksi ja osaksi pörssiyhtiötä. Monelle e-ville on ollut ensimmäinen ”oikea” työnantaja ja askel uralla verkkokaupan, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja monen muun työtehtävän parissa.

Erittäin suuri kiitos kaikille e-villeä vuosien varrella rakentaneille, sekä nykyisiä että entisiä työntekijöitä kovasta työstä ja loppumattomasta palosta parantaa ja kehittyä!

Alle koostettuna kuvia e-villen tiimiläisistä eri vuosilta. Moni naamoista löytyy edelleen e-villen vahvuudesta, vaikka toimisto on saattanut välissä muuttua pariin otteeseen.

Jo yli puoli miljoonaa asiakasta

Iso kiitos kuuluu työntekijöiden ohella kaikille asiakkaille, jotka ovat olleet tukemassa meitä ja antamassa palautetta. Palautteen ansiosta olemme voineet kehittää ja parantaa palveluamme ja tuotteita ja tehdä e-villestä alallaan uniikin kaupan. Vuosien varrella teitä on pelkästään Suomesta kertynyt noin puoli miljoonaa ja ulkomailta kymmeniä tuhansia.

Laitattehan edelleenkin palautetta, että voidaan kehittää toimintaa entisestään! Meillä on tapana myös palkita asiakkaita bugiraporteista ja kehitysehdotuksista, joten näitä kannattaa aina laittaa tulemaan.

Tehdään e-villestä entistäkin parempi, yhdessä! 🙂

Poiminnat parhaista synttäritarjouksista!

Fitbare Mesh-X paljasjalkakengät

34,95 (norm. 39,95) tai 6 € / kk

•Karkeasti kuvioitu pohja

•Pikakengännauhat

•Hengittävä verkkokangas

X-Treme Bronze fatbike

349,95 (norm. 499,95) tai 61 € / kk

•26×4″ maastorenkaat

•Shimano-vaihteisto

•Tehokkaat levyjarrut

Lumina heräämisvalo

29,95 (norm. 45,95) tai 5 € / kk

•Herää pirteämpänä

•Vaiheittain kirkastuva valo

•Useita herätysääniä

e-villen verkkokauppa on synttäreiden kunniaksi täynnä toinen toistaan parempia tarjouksia. Käy katsomassa tarjonta ja nappaa parhaat päältä!