Tanja Y. halusi parantaa perheensä liikenneturvallisuutta. Hän kaipasi lisänäkyvyyttä erityisesti peruuttamiseen, joten hän sai testattavakseen Langattoman peruutuskameran 4,2″ näytöllä. Onnistuuko Tanja asentamaan tuotteen ilman minkäänlaista kokemusta vastaavista vimpaimista? Lue tästä rehellinen testi.

Peruutuskameran asennus tuottaa päänvaivaa

Ongelmani oli perheemme täyspitkä Ford Transit -pakettiauto, jota ajelen lapsia kyyditen. Vieraassa paikassa peruuttaminen ja ahtailla parkkipaikoilla liikkuminen nostavat stressikynnystä mukavasti. Näin käy etenkin silloin, jos samaan aikaan kyydissä istuu kärsimätön vauva ja kiukuttelevia sisaruksia. Oman kodin pihasta peruuttamiseen kaipasin myös lisänäkyvyyttä, nimenomaan lasten turvallisuuden vuoksi.

Aikani asian kanssa tuskailtuani huomioni kiinnittyi e-villeltä saatavaan peruutuskameraan. Otin yhteyttä ja sain palvelua nopeasti. Vaikka haluamani tuote oli loppunut Suomi-varastolta, sain haluamani peruutuskameran suoraan Kiinasta, noin kahden viikon päästä tilauksesta.

Haettuani paketin aloin tutustua sen sisältöön naisnäkökulmasta. Päätin tehdä leikkimielisen kokeilun: Onnistuuko ilman pohjakoulutusta päästä selvyyteen tästä mielenkiintoisesta, uudesta laitteesta – ehkä jopa asentaa se? Varmuuden vuoksi olin varannut viereeni mieheni, joka pystyy tekemään autoille muutakin kuin vaihtamaan renkaat.

Ensimmäiseksi huomioin, ettei paketin mukana tullut ohjekirjaa. Paketissa oli ainoastaan yksi kaaviokuvan sisältävä paperilappunen. Tutkin kuvaa ja vertasin paketin sisältöä mukana tulleeseen kuvaan. Kappas vain – kuva liittyi vallan toisenlaiseen peruutuskameraan, mikä paketissa tuli! Tämän paljasti mieheni, joka seurasi tilannetta sivusta. Itse pystyin kyllä päättelemään sen, että paketin mukana tulleet osat ja kuva eivät vastanneet toisiaan.

Seuraavaksi jouduin toteamaan, että osien asennus autoon ei tulisi minulta onnistumaan. Siihen olisi tarvittu melkoisen perusteellinen ”kädestä pitäen” –ohjekirja ja ehkä myös jonkinlaista sähkötöiden pohjatietoa. Koska minulla ei ole niitä, luovutin peruutuskameran helpottuneena mieheni käsiin. Mikäli osaat eläytyä minun asemaani, tiedät myös varata asennukseen ulkopuolista pääomaa tai sitten käyttää vanhanaikaisesti valuuttaa ja ostopalvelua.

Jos sinulla sen sijaan on kokemusta autosähkötöistä harrastelijana tai ammattilaisena, pystyt asentamaan myös tämän peruutuskameran. Paketin lisäksi tarvitset asennukseen:

– porakoneen terineen

– apico-liittimiä

– läpivientikumeja (estää veden pääsemisen auton sisään ja ruostumisen)

– virtajohtoa

Asentaessasi joudut myös tekemään muutamia valintoja:

1) haluatko peruutuskameran olevan päällä koko ajan

2) haluatko peruutuskameran olevan päällä aina halutessa (tarvitset vielä tupakansytyttimeen sopivan laturipään)

3) haluatko kytkeä peruutuskameran käynnistymään peruuttaessa (tarvitset virtajohtoa)

4) haluatko kiinnittää kameran rekisterikilpeen, puskuriin vai minne?

Me valitsimme peruutuskameran käynnistymään peruuttaessa ja mieheni kiinnitti sen takaoveen rekisterikilven viereen. Aikaa asennukseen kului noin tunnin verran. Mieheni sai johdot kulkemaan siististi verhoilun takana ja peruutuskameran näyttö saatiin kiinnitettyä näppärästi kojelaudan lokeron kanteen. Kuoppaisilla hiekkateillä ajaminen tärinöineen on kuitenkin ilmeisesti liian suuri rasitus näyttöruudun mukana tulleelle tarralle. Näyttö irtoilee tämän tästä, joten joudumme uusimaan tarran.

Peruutuskamera ei täysin korvaa omia aisteja

Testasimme peruutuskameraa heti tuoreeltaan Veljekset Keskisen parkkipaikalla. Kyseinen paikka on yleensä ruuhkainen ja ahtaasti parkkeerattu. Peruutuskameran turvin menimme kuitenkin rohkeasti paikkaan, jossa edestakaista liikennettä on runsaasti.

Kaikki meni hyvin peruutuskameran puolesta. Heti ensimmäisenä kävi kuitenkin selväksi, että PERUUTUSKAMERAAN KATSOMISEN LISÄKSI KANNATTAA MYÖS KÄÄNNELLÄ PÄÄTÄÄN! Pois lähtiessä tapahtui nimittäin läheltäpiti-tilanne. Tämä tapahtui ihan vain siksi, että kuski luotti liikaa peruutuskameraan eikä muistanut varoa auton sivuilta tulevia autoja. Säikähdyksellä onneksi selvittiin, mutta tämä oli tärkeä muistutus siitä, että pelkän teknologian antama informaatio ei riitä. Ihmisen pitää edelleenkin käyttää liikenteessä omia aistejaan.

Laite on hintalaatu-suhteeltaan erinomainen. Näytön kuvanlaatu on hyvä. Hahmottamista haittaa kuitenkin jonkin verran se, että kuva näkyy välillä harmaasävyissä värikuvan sijaan. Liekö yhdistysongelmia? Kaiken kaikkiaan peruutuskamera on kiva lisä auton varusteluun ja oikein käytettynä myös turvallisuutta lisäävä vempele.

Tästä tutkailemaan tuotetta verkkokaupan puolelle.

-Tanja Y.