Minulla oli käytössäni e-villen kännykän varavirtalähde / power bank kalareissulla Lapissa. Jaan tässä blogissa muutaman käyttökokemuksen ja kuvia reissulta 🙂

Kalareissulla Karigasniemellä ja Norjan lapissa

Tänä kesänä on ollut poikkeuksellisen upeita kesäsäitä, ja sainkin mahdollisuuden lähteä serkkujeni kanssa kalareissulle Lappiin nauttimaan raittiista ilmasta ja yöttömästä yöstä. Suuntasin erä- ja kalamökille Karigasniemelle, Suomen ja Norjan rajalle pohjoiseen. Rautuja ja harreja oli tarkoitus naarata lähinnä uistinta heittämällä Norjan puolella olevista tunturijärvistä ja -joista.

IMG_1398

 

Perille päästyäni oli aika pistää virvelit töihin ja toivoa kireitä siimoja. Aurinko ei laskenut lapissa ollenkaan ja itikatkin pörräsivät ympärillä kellon ympäri.

IMG_1399

 

Norjan kalaisille tunturijärville oli autotieltä matkaa 1-2 tuntia kävelypelillä. Serkkujen kanssa matka taittui kevyesti kuulumisia vaihdellen.

IMG_1511

 

Kännykän akun lataaminen vaati reissun aikana erikoisjärjestelyjä, sillä tunturipuroilla ei verkkovirtaa ole. Myös Karigasniemeillä sijaitsevalla kalastusmökillä ei ole sähköä. Niinpä mukana ollut kännykän varavirtalähde oli todella tarpeellinen apuväline. Latasin kännykkää aika ajoin tällä power pankillaVoimapankilla pystyi lataamaan kännykkää muutaman kerran täyteen reissun aikana. Kännykkä saattoikin olla siten käytössä ”vara-akun” avulla koko 4 päivän reissun ajan.

IMG_1512Reissun antia 🙂

IMG_1515

Hyttysten lisäksi reissulla söivät myös miehet :).

Linkit tuotteisiin:

– Varavirtalähde 6000mAh – 21,95€

Muut powerbankit – alk. 7,95€