Lihashuoltovasara on loistava työkalu ihmisille, jotka ovat aktiivisia urheilemaan ja harrastamaan kaikkea kuntoiluun liittyvää. Lihashuoltovasara sopii erinomaisesti myös toimistotyöntekijöille, jotka istuvat päivät pitkät konttorissa tai kotona tietokoneen ääressä. Lihashuoltovasaralla voi hoitaa näppärästi alaselän, niskan, jalkojen tai vaikkapa käsien jumit, joita päivittäinen tekeminen tuppaa meille aiheuttamaan.

Lihashuoltovasaroiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen muutaman vuoden aikana. Aiemmin vasarat olivat lähinnä urheilijoiden käytössä, sillä niiden avulla lihaksien nopea palautuminen onnistuu erittäin sutjakkaasti. Nykyään lihashuoltovasara on kuitenkin jokaisen ihmisen ulottuvissa oleva apuväline, jolla hieronnan tarpeet on helppo täyttää suoraan kotioloissa.

Lihashuoltovasara on siis loistava apu lihaskipuihin, urheilusuorituksesta palautumiseen, ja myös osittain venyttelyn korvaajaksi. Mutta miten se tarkalleen ottaen toimii ja mihin sen tehokas toiminta perustuu? Kuinka lihashuoltovasara voi hieroa ja miten siitä saa kaiken irti? Lue tämä esittely ja opit parhaat niksit lihashuoltovasaroiden hierontatekniikoihin sekä -tiloihin.

Onko lihashuoltovasara on sinulle täysin uusi tuttavuus? Voit myös lukea blogistamme, mikä lihashuoltovasara on ja kenelle se sopii.

Lihashuoltovasaran käyttöön on useita eri tekniikoita.
Lihashuoltovasaran käyttöön on useita eri tekniikoita.

Lihashuoltovasaran toimintaperiaate

Lihashuoltovasaran toimintaperiaatteena on tärinä. Se toimii mekaanisesti niin, että se tuottaa värinää, joka johdetaan lihakseen. Lihas rentoutuu värinän johdosta ja rentoutumisen lisäksi värinä aktivoi verenkiertoa, joka edesauttaa lihaksen palautumisessa. Lihashuoltovasaran aiheuttama värinä nopeuttaa myös hieman paikallista rasvanpolttoa.

Lihashuoltovasaran mukana tulee usein erilaisia päitä ja vasarassa on valittavissa erilaisia toimintanopeuksia, riippuen omista makutottumuksista ja kohteesta jota hierotaan. Tutustumme niihin vielä lisää myöhemmin tässä postauksessa. Tässä vaiheessa voimme todeta, että erilaisilla hierontatekniikoilla päästään hyvin käsiksi eri lihasryhmien syviin lihaksiin ja näin saadaan aiheutettua lihaksen rentoutuminen suhteellisen helposti ja erityisen vähäisellä manuaalisella työpanoksella.

Lihaksen värisyttäminen aiheuttaa lihaksen rentoutumisen ja vähentää kipua ja nopeuttaa paranemista urheilusuorituksen tai vamman jälkeen. Lihashuoltovasaralla voi kuitenkin myös aiheuttaa vahinkoa, mikäli sitä ei käytä oikein. Vasaralla tulee aina välttää luita, ja ennen lihashuoltovasaran käyttö tuleekin konsultoida omaa lääkäriä, varsinkin jos taustalla on vaikkapa jokin urheilu- tai muu vamma.

musta booster lihashuoltovasara pöydällä
Booster Mini X on kompaktin kokoinen ja se kulkee mukana vaikka toimistolle.

Erilaiset hierontatilat

Lihashuoltovasaraa käytetään yleensä itse, mutta sillä voi toki hieroa myös kaveria. Itse hieroen vasaralla on melko helppoa havaita sopiva nopeus ja valita se hierontapää, joka tuntuu kyseiseen lihakseen sopivalta. Lihashuoltovasaran oppiikin nopeiten tuntemaan ennen kaikkea juuri kokeilemalla. On olemassa kuitenkin tiettyjä hierontatiloja, joihin kannattaa perehtyä jo ennen vasaran käyttöönottoa. Lue lisää vasarasi ominaisuuksista sen käyttöohjeista.

Lihashuoltovasarassa on valittavissa erilaisia nopeuksia ja yleensä nopeampi nopeus on tehokkaampi. Näin ollen kannattaakin aloittaa hierominen aina hieman matalammalla teholla ja nostaa sitä sitten omien tuntemusten mukaan. Osa lihaksista pitää nopeasta mutta kevyestä hieronnasta, kun taas osa etenkin suurimmista lihaksista vaatii hitaampaa, mutta jykevämpää hierontaa. Näin ollen vasaran manuaalisella tilalla pystyy oikein hyvin vastaamaan eri lihasten erilaisiin tarpeisiin.

Monissa vasaroissa on erilaisia toimintatiloja, joissa esimerkiksi ohjelman nopeus kasvaa vaikkapa tietyllä intervallilla. Hierontavasaran nopeus saattaa nousta kolmen sekunnin välein tiettyjen nopeuksien välillä palaten kierroksen jälkeen takaisin matalimpaan nopeuteen. Näitä tiloja on yleensä niin, että yksi tila hieroo aina suhteellisen matalilla nopeuksilla ja toinen taas korkeammilla. Saatavilla on usein tietysti myös manuaalinen nopeus, joka ei muutu vaan pysyy käyttäjän valitsemana.

Niin sanotut AI-vasarat eli älykkäät hierontavasarat tuntevat itse sen, millaista vastusta lihas vasaralle antaa. Näin ollen vasaran nopeus kasvaa, mikäli sitä painaa syvälle sellaisen lihakseen, joka vaatii paljon työtä. AI-tila vaatii hieman totuttelua, sillä siinä vasaran nopeus muuttuu nopeastikin, kun sitä vaikkapa painaa lihakseen. Mutta kun ominaisuus on tullut jo tutuksi, on siitä paljon iloa pitkäksi aikaa.

Erilaiset hierontatilat ja paketin mukana tulevat hierontapäät vaihtelevat eri tuotteiden välillä. Lue aina oman vasarasi käyttöohjeet ennen sen käyttämisen aloittamista.

lihahuoltovasara kulkee mukana kassissa
Lihashuoltovasara kulkee näppärästi mukana ja voit käyttää sitä aina kun tulee tarve.

Hieronta lihashuoltovasaralla

Lihashuoltovasaralla hieromisessa tärkeää on valita oikea vaihtoehto vaihtopäiden joukosta. Vaihtopäiden määrä ja niiden valikoima vaihtelee tuotteiden välillä, mutta usein vasaran mukana tulee yleensä neljästä kuuteen erilaista hierontapäätä.

Yksi näistä on niin sanottu pallopää, eli simppeli pehmeä pallo, joka asetetaan vasaran päähän. Pallo on valmistettu pehmeähköstä materiaalista ja se antaa jonkin verran periksi, on hieronnan voimakkuus tasainen ja tyyli suhteellisen pehmeä. Tällä hierontatyylillä voi hieroa esimerkiksi vatsalihaksia, suuria jalkalihaksia ja pakaralihaksia. Se sopii lihasten rentoutukseen ennen ja jälkeen urheilun ja sillä saa esimerkiksi tanssista, yogasta tai aerobicista väsyneet lihakset heräämään.

Toinen yleinen vasaran mukana tuleva pää on niin sanottu sienipää, joka on leveä tatti varren päässä. Sillä voi hieroa vaikkapa vatsalihaksia, rintalihaksia tai jalkoja. Tulee kuitenkin muistaa, että kyseessä on kovaa muovia oleva pää ja tällä hieronta on tarkkarajaisempaa ja hieman voimakkaampaa, kuin edellä mainitulla pehmeämmällä pallopäällä.

lihashuoltovasaran vaihtopäät
Laitteiden mukana tulee yleensä useita eri vaihtopäitä.

Kolmas paketista usein paljastuva pää on niin sanottu U-pää. Se on U:n muotoinen hierontapää, joka asetetaan lihasta vasten. Molemmat haarat aiheuttavat yhtä suuren stimulaation ja voiman, joten tällä päällä saa tehtyä yksinkertaiseen akupunktioon perustuvan hieronnan. U-pää toimii erinomaisesti esimerkiksi selkärangan ympäristön hieromiseen: sen voi asettaa niin, että toinen pää on toisella ja toinen toisella puolella selkärankaa. Tämä sopiikin erittäin hyvin toimistotyössä väsyneisiin olkapäihin, selkärangan alueeseen ja esimerkiksi niskan alueelle. Pää on kovaa muovia joten tämänkin kanssa tulee olla erityisen varovainen ja varoa satuttamasta varsinaisia luita tai esimerkiksi selkärankaa. Luiden päällä oleva luukalvo on erittäin ohutta ja voi kärsiä liian railakkaasta hieronnasta.

Neljäntenä mukana yleensä tuleva vaihtopää on tötterön mallinen, kovaa muovia oleva melko pieni ja terävä pää. Sen avulla voi esimerkiksi hieroa jalkapohjia tai kämmeniä tai muita pieniä lihaksia, joihin tulee saada syvälle menevää hierontaa.

Yllämainittuja päitä vaihtelemalla hierontakokemuksesta saa melko monipuolisen, sillä ihmisellä on suuri määrä erikokoisia ja erilaisia lihaksia. Luonnollisesti ei voida olettaa, että yhdellä tyylillä tai tekniikalla päästäisiin näihin kaikkiin käsiksi. Erilaisten päiden ansiosta lihashuoltovasara onkin melko hyvä korvike ihmishieronnan rinnalle tai ainakin se auttaa pidentämään hierontakertojen väliä.

lihashuoltovasara hieromassa jalkaa
Lihashuoltovasaralla hoidat vaikkapa jalkojen jumit kätevästi.


Hierontatekniikoita

Jotta hierontavasarasta saisi otettua kaiken hyödyn irti, hieroessa tulee olla kärsivällinen. Lihashuoltovasaran käytön oppiminen ottaa hieman aikaa ja harjoittelua, sillä lihakset ja niiden kiinnitykset tulee oppia. Hieroja on ammatti, jota ei suotta opiskella jopa vuosia. Lihastuntemus auttaa saavuttamaan parhaan tuloksen myös hierontavasaraa käytettäessä. Lihashuoltovasaralla oppiikin hieromaan kaikista parhaiten kokeilemalla sitä hitaasti ja rauhallisesti ja omia lihaksia tunnustellen.

Hierontatekniikka lihashuoltovasaralla perustuu värinän lisäksi paineeseen. Vasaralla pitää onnistua tuottamaan riittävän suuri paine oikeaan kohtaan lihasta. Myös vasaran nopeuden tulee olla oikea, sillä lihaksen pitää saada riittävän syvä ja intensiivinen stimulaatio, jotta se pääsee rentoutumaan.

Lihashuoltovasaralla ei kannata hieroa liian pitkään, sillä mikäli yhteen lihakseen kohdistaa hierontaa vaikkapa vain 1-2 minuuttia, on se jo paljon ja liiallisella hieronnalla saatetaankin lihakseen ohjata liikaa nesteitä. Lihashuoltovasaralla kannattaakin hieroa aina annettujen ohjeiden mukaan ja niin, että tiettyä lihasta hieroo vain hetken aikaa ja pitää sitten ohjeen mukaisen tauon.

Lihashuoltovasara ei ole, eikä se saa olla ainoa lihashuollon väline, vaan lihaksia tulee edelleen venytellä ja myös perinteinen manuaalinen hieronta tulee tarpeeseen. Lihashuoltovasara ei saa siis olla pelkkä nopea apu kipuun, sillä kun sitä käyttää osana muuta lihastenhuoltoa on siitä paljonkin apua pitkällä aikavälillä. Lihasjumeja voi ennaltaehkäistä venyttelemällä ja vahvistamalla lihaksia, joten lihashuoltovasara ei ole mikään ihmelaite vaikka siitä paljon apua onkin.

Katso suositukset kuumimmista lihashuoltovasaroista

Gymstick lihashuoltovasara

89,95 tai 16 € / kk (Klarna-osamaksu)

•Kolme eri hierontanopeutta

•Viisi erilaista hierontapäätä

•Akun kesto 3,5 – 5 tuntia

Gymstick Massage Gun CairO Pro lihashuoltovasara

184,95 tai 32 € / kk (Klarna-osamaksu)

•Kosketusnäyttö

•Anatomisesti muotoiltu kulma

•Maksimiteho 80 W

Hyperice Hypervolt 2 Pro lihashuoltovasara

448,95 tai 79 € / kk (Klarna-osamaksu)

•Patentoitu Quiet Glide -tekniikka

•Viisi hierontapäätä

•Viisi nopeustilaa

Kolottaako niskaa tai onko hartiat jumissa? e-villen valikoimasta löydät laajan valikoiman erilaisia lihashuoltovasaroita niin lihashuoltoon, -jumeihin kuin rentoutumiseen. Tutustu valikoimaan ja löydä suosikkisi. Muista kurkata myös arvostelut ja muiden asiakkaiden kokemukset lihashuoltovasaroista!