MARK RYDEN valmistaa tyylikkäitä ja monipuolisia reppuja / laukkuja tavan tallaajille, koululaisille ja työssäkäyville ihmisille. Värimaailmana on käytetty tummahkoja sekä hillittyjä värejä ja repun tyyli myös on melko miehekäs – joten näkisin reput enemmän miesten, kuin naisten selässä. Makuasiahan tämäkin on, joten ei siitä selitellä enempää.

Monipuoliset taskut

Itse tykästyin reppujen ulkonäön lisäksi monipuolisuuteen taskuissa. Tässä repussa on ison päätaskun lisäksi kätevä alatasku, jossa itse pidän esimerkiksi sateenvarjoa. Tasku on erillään muista, joten märkänä sateenvarjo ei kastele muita laukussa olevia tavaroita.

Kokoa taskulla on hyvästi, joten mahtuisi sinne sateenvarjon lisäksi myös vaikka vesipullo.

Monipuolinen kakkostasku

Isomman päältä avattavan taskun sisään mahtuu vaikka mitä, pienempien sisällä oleviin taskuihin.
Xiaomin varavirtalähde kulkee mukana omassa taskussaan. Itse matkustan paljon, joten Thaimaan työluvalle ja passille on oma tasku. Vetoketjutaskussa yleensä pidän Xiaomin Type C -vastamelukuulokkeita, mutta kuvaa ottaessa ne oli korvissa. Vetoketjutaskuun mahtuu myös linssi mobiilikuvaukseen (sponsored by Blackeyelens). Pitäähän kynällekin olla oma lokero (tyttöystävältä ”lainattu” Xiaomin ruusukultainen kynä). Myös varavirtalähteelle on oma tasku, johon sujahtaa hyvin Xiaomi 10000mAh Type C -varavirtalähde. Sitten taskun pohjalle menee hyvin Ray Banien aurinkolasikotelo ja paljon muuta pientavaraa.

Tasku aukeaa täysin, joten sinne on helppo asettaa tavaraa ja ottaa pois.

Saat myös avaimet kiinni taskun sisälle. Itse en saanut, koska hukkasin avaimeni juuri pari päivää ennen kuvan ottamista. Hyvä minä!

Pieni etutasku

Näppärä ja pieni etutasku on vettähylkivä, joten sinne saat sujautettua vaikka puhelimen sateen tullen. Taskun koko on merkattu punaisella. 

Laadukkaat vetoketjut!
Laadukkaat vetoketjut!
Etutaskuun menee hyvin pienempää tavaraa
Etutaskuun menee hyvin pienempää tavaraa

Taskun vetoketjukin on suojassa ja tottakai MR:n logolla varustettuna. Ei mitään pilipali-vetoketjuja! 

Tasku kannettavalle tietokoneelle

Itse matkustan paljon työn perässä ja silloin on oltava läppäri mukana. 15.6″ Asus kulkee tässä repussa hyvin. Vaikka kyseessä onkin iso reppu, ei tähän mahtuisi yhtään isompaa läppäriä. Maks. 15.6″. Tarrakiinnitys auttaa konetta pysymään paikoillaan. 

I like working but I'd rather be fishing...
I like working but I'd rather be fishing...
Selän puolella kulkee läppäri ja toisella puolella vaikka laturi.
Selän puolella kulkee läppäri ja toisella puolella vaikka laturi.
Ison taskun sisällä on vetoketjutasku vaikka laturille, hiirelle tai mille tahansa pienelle romppeelle.

Kannettavan saa pois repusta, kun on sivulta aukaissut kaikki remmit, joka voi vähän ärsyttää pidemmän päälle. Läppäri tukee hyvin reppua ja toisinpäin, mutta et tunne sitä kuitenkaan hyvien selkäpehmusteiden ansiosta. Myös ison taskun ja läppäritaskun välissä oleva kappale on pehmustettu, joten läppärisi on hyvin suojassa.Tämän vuoksi tykkään repuista, joissa on monta taskua! Jokaiselle tavaralle on oma paikkansa ja ne löytyvät sieltä helposti, ilman että tonkii koko repun läpi ja yrittää etsiä tietokoneen hiirtä.

Pullotasku 

Melkeinpä jokaisesta kunnon repusta löytyy tänä päivänä sivutasku juomapullolle, eli tottakai tästäkin laukusta. Mitä sinä kannat / juot? Itsehän juon pelkkää vettä. Muut kuvat ovat lavastettuja.

0.6L vesipullo
0.6L vesipullo
0.5L Gatorade
0.5L Gatorade
0.5L Limutölkki (Chang -olut)
0.5L Limutölkki (Chang -olut)
0.62L Singha -pullo
0.62L Singha -pullo

0.6 litran vesipullosta näkyy vain vähän, eli tasku on iso. Vasemmalle alakuvaan sai piilotettua kokonaan 0.5 litran ”limutölkin”. Thaimaassa on isoja olutpulloja, joten 0.62 litran oluttörppösen piilottaminen oli astetta vaikeampaa. Noh, jos noin isosta pullosta näkyy vain vähän, niin ei varmaan ole hankaluuksia suomalaisen pikkupullon kuljettamisessa.

Kantokahvat

Päällä oleva kantokahva on vahvistettu sisältä alumiiniputkella, joten jämäkkä tuntuma säilyy reppua kantaessasi kädessä. Kahva on päällystetty pehmeällä muoviosalla, josta saa hyvän gripin. Todella jykevä tatsi!

Jämäkkä ote!
Jämäkkä ote!
Kahvasta saa hyvän otteen.
Kahvasta saa hyvän otteen.

Laukun kyljessä on myös toinen kantokahva jos haluat kantaa sitä sivuttain. Tämä on ehkä tyylikkäämpi tapa kantaa laukkua, kuin roikottaa pystysuunnassa.

Vai onko parempi näin? Kukin tyylillään.
Vai onko parempi näin? Kukin tyylillään.
Pehmeästä kahvasta saa myös hyvän otteen.
Pehmeästä kahvasta saa myös hyvän otteen.

Laitetaanpa yksi pakollinen ”muotikuva” itse valmistajan kuva-arkistosta. 

Tyylikkäällä miehellä on oltava tyylikäs reppu.

Reppu on siis saatavilla tummanharmaana, kuten minulla on ylemmissä kuvissa, sekä vaaleanharmaana. Molemmat näyttävät hyvältä.

Hihnat

Laukkua voit käyttää normaalisti repun tapaan, tai piilottaa selkähihnat ja kiinnittää mukana tulevan olkahihnan. Näin repusta tulee olkalaukku, vai yksiolkaiminen reppu? Kukin kantaa laukkua tyylillään.

Tumma on aina varma valinta.
Tumma on aina varma valinta.
Vai onko mielestäsi vaaleanharmaa siistimpi? Makuasia.
Vai onko mielestäsi vaaleanharmaa siistimpi? Makuasia.

Reppu selässä, kuten yleensä reppua kannetaan. Monipuolisuutensa puolesta tätä reppua voikin kantaa monella eri tavalla. Tyylivapaa!

Piilota hihnat punaisella merkittyyn taskuun.
Piilota hihnat punaisella merkittyyn taskuun.
Kiinnitä olkahihna ja näin sinulla on olkalaukku.
Kiinnitä olkahihna ja näin sinulla on olkalaukku.

Laukun hihnat ovat pehmustettu hyvin ja kun tämän kokoisesta repusta on kyse, painavakin lasti kulkee mukana smoothisti. Olkahihnassa tosin ei ole pehmustetta.

Matkustaminen repun kanssa

Laukun selkäpuolella on aukko, jonka avulla voit asettaa repun kätevästi matkalaukun päälle vetokahvaan kiinni. Tämä oli itselle isona pääseikkana ostopäätöksen tekemiseen. Reppu käy lentokoneeseen matkatavarana ja mahtui Emiratesin koneessa olevaan sivulokeroonkin, josta olin yllättynyt.

Roudaa kaksi yhdellä kertaa!
Roudaa kaksi yhdellä kertaa!
26
26" Samsoniten kanssa sopii hyvin. Musta mustan kanssa.

Paljon matkustavana ihmisenä pidän tätä erittäin hyvänä ominaisuutena repulle. Yleensä minulla on pienempi matkalaukku, tai pelkästään tämä reppu parin päivän matkalle, koska jo reppuun itsessään mahtuu paljon tavaraa. Nyt piti ostaa kaikenmaailman tavaraa itselle ja kavereille Thaimaahan, tottakai e-villestä. Esimerkiksi, kun olen kehunut tätä reppua kollegalleni, niin piti hänellekin viedä yksi MARK RYDEN:n reppu.

Muutkin MARK RYDEN:n reput ovat hillittyjä ja tyylikkäitä. Tässä hieman pienempi malli.

Kollega on myös tyytyväinen MARK RYDEN:n tuotantoon. Tutustu reppuun kaupassamme. Myöskin asiakas on ollut tyytyväinen, antaessaan arvosanaksi 5/5! 

Turvaketju

Normaalisti repun varastaminen on ammattilaiselle helppo homma. Mutta entä jos laukun saa kiinnitettyä tolppaan, tuoliin tai milloin mihinkin. Näin varastamisen riski vähenee. Esimerkiksi jos olet lentokentällä ja sinun pitää ottaa pienet torkut odotellessasi seuraavaa lentoa. Laukkua pitää halailla, tai muuten se voi lähteä pitkäkyntisen matkaan. 

Kiinnitä reppu mihin tahansa.
Kiinnitä reppu mihin tahansa.
Punottua rautaketjua ei revitä tuosta vaan!
Punottua rautaketjua ei revitä tuosta vaan!

Näin saat mielenrauhan, kun asetat repun jonnekin pois silmistäsi. Pitkäksi ajaksi ei kuitenkaan kannata jättää pois silmistä, sillä kyllä karabiinin saa auki hetken kikkailun jälkeen.

Olen tässä jutussa sanonut jo parikin kertaa, että tämä on monipuolinen reppu. Tämänkin ominaisuuden huomasin vasta 2kk käytön jälkeen.

Yhteenveto:

Tämä monipuolinen laukku on järjestelmällisen ihmisen valinta hyvien taskuratkaisujen ansiosta, joka sopii matkustelevalle ihmiselle. Tai sinulla on arkisin vaan paljon tavaraa mukana? Itsellä on!
Laadukkaan materiaalin tuntee ja näkee ulospäin myös. Vetoketjutkin ovat jykevät, eikä varmasti jää käteen, kuten halvoissa repuissa. Reppu ei ole ilmainen, mutta varmasti kestää pidemmänkin aikaa!

Jos olet tyylikästä ja monipuolista reppua vailla, niin MARK RYDEN ehdottomasti harkitsemisen arvoinen valmistaja. Psst. Jutun lopussa on linkki, josta pääset tutkailemaan kaikkia valmistajan reppuja. 

Pieni sade ei tunnu missään!

Vesisadekaan ei haittaa, koska repun pinta hylkii vettä. Bangkokin sadekautena testattu ja työläppärikin on vielä kuiva ja ehjä.

Koon puolesta voin sanoa, että tämä malli sopii pitkille ihmisille.

Ei reppu aivan risuitta selvinnyt. Alla pari seikkaa, jotka painuivat mieleen hieman negatiivisessa sävyssä.

 Läppäriä ei saa ulos ilman, että aukaisee sivulla olevan kantokahvan (lentokentällä tarkastuksessa menee pitkään)
Selkäpehmusteissa ei ole kangasverkkoa, joka on hihnoissa. Se ei kuitenkaan paljoa hiosta, koska materiaali tuntuu hyvältä.
Tyhjäpaino. Reppu painaa tyhjänä noin 1.5 kiloa, joka on aika paljon perusrepulle. 

Koon puolesta voimme alla olevan kuvan perusteella toeta, että tämä malli sopii pitkille ihmisille.

193cm
193cm
176cm
176cm

Kollegani Otto 193cm vs. Johan 176cm. 

Tutustu MARK RYDEN:n monitoimireppuun kaupassamme!

Katso kaikki Mark Rydenin reput!