Lisäsimme e-villen verkkokauppaan juuri ensimmäisen suomalaisen tuotteen, joka hämmästyttää yksinkertaisella nerokkuudellaan. Tuote kulkee perisuomalaisella nimellä ”halain”.

Halain on kerännyt Suomessa runsaan määrän mediahuomiota ympärilleen. Markkinoille se esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, kun sairauden vuoksi työnsä menettänyt Matti Yrjänä päätti kääntää elämässään uuden kiven ja alkaa keksijäksi – Näin syntyi halain.

monitoimikiinnike halain

Vaikka halain liittyy nimensä mukaisesti halaamiseen, ei sitä suinkaan ole suunniteltu ihmisten välisiin tunteidenosoituksiin. Sen sijaan halaaja on monitoimikiinnike, joka mahdollistaa esineiden helpon kiinnittämisen puuhun sitä vahingoittamatta. Myöhemmin tästä lisää.

Jos maltat lukea blogin loppuun saakka, on vierailevana tähtenä  Juha Mieto, ja lopusta löytyy myös käyttöönottovideo tälle kätevälle ja ekologiselle innovaatiolle.

Halaimen tarina

Halaimen keksijä Matti Yrjänä on 55-vuotias start up -yrittäjä Liperistä, Pohjois-Karjalasta. Keksinnön lähtökohtana on luontoystävällisyys. Etenkin keksinnön valmistusmateriaali, pullonkorkeista kierrätetty muovi, tekee osaltaan palveluksen maailman metsille ja merille. 

halain

Matti Yrjänä on aina ollut innokas luonnossa liikkuja ja metsästäjä. Idea Halaimesta lähti alunperin liikkeelle linnunpönttöjen rakennusharrastuksesta, joita Matti oli rakentanut jo 20 vuotta lahjoiksi. Mattia häiritsi, että linnunpöntöt pitää aina kiinnittää vaivalloisesti nauloilla tai vaijerilla. 

Lokakuussa 2016 teollinen muotoilija Heikki Koivurova suunnitteli Halaimen ulkomuodon. Keksintö on suunniteltu luontoystävällisyys mielessä, se onkin valmistettu pullonkorkeista kierrätetystä muovista. Valmistus kierrätetystä muovista osoittautui haasteelliseksi, mutta koko talven 2016-2017 tuotekehitystyön jälkeen valmistusprosessi saatiin vihdoin kasaan.

Matti aloitti myynnin viime vuoden toukokuussa entisessä opiskelukaupungissa Münchenissä. Tähän mennessä tuotetta on myyty yhteensä siis 13 kuukautta.

Matin tarinaan voit tutustua tarkemmin Iltalehden ,Ylen ja Pohjois-Karjalan paikallislehden Karjalaisen verkkosivuilla.

Mihin halainta voi käyttää?

Keksintö siis nimensä mukaisesti ”halaa” puuta ja siten sen voi rullata auki ja kiinnittää kasvavaan puuhun ilman huolta, että kiinnike tippuu. Halain on ekonominen kiinnitystapa, sillä sen voi helposti irrottaa ja siirtää seuraavaan puuhun tai tolppaan.

Halaimen kaltaista keksintöä ei patenttiviranomaisten tutkimuksissa ole löytynyt mistään maailmassa. Näinpä siis kotimaisen huomion lisäksi, huomiota on kerätty ulkomaita myöten suuresti. Tässä esimerkiksi erään Saksalaisen patenttiasiantuntijan lausahdus:

”Herra Yrjänä, tiedättekö mitä, tämän planeetan miljoonat puut odottavat? Teidän Halain-kiinnikkeen hellää halausta. Tämä on yksinkertaisen nerokas tuote!” – Siegfried Weigert

Mahdollisia käyttötapoja tälle halaajalle löytyy runsaasti, sillä kiinnikkeellä voi kiinnittää käytännössä mitä vaan puihin ja tolppiin. Kuvista tätä voi olla ehkä hieman vaikea hahmottaa, siispä Juha Mieto kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Oikeastaan Juhan osuus jäi vai yhteen halaukseen ja muutaman lauseeseen, sillä herralla oli kova kiire nauttimaan 40 laatikollista mämmiä. Katso video!

Näin uudestaan katsottuna video oli oikeastaan melko onneton selittämään, kuinka monta kätevää käyttötarkoitusta halaimella tosiasiassa on. Niinpä listasimme Juhaa auttaaksemme useita esimerkkejä, joita Halaimella voi kiinnittää:                                           

  • Linnunpöntöt (myytävät) 
  • Linnunpöntöt (itsetehdyt) 
  • Lintulaudat 
  • Kukkaruukut 
  • Koivunmahlan pullonpidike 
  • Pyykinkuivatusnarut 
  • Opasteet, kyltit ja liikennemerkit 
  • Valaisimet ja LED-lamput 
  • Kaiuttimet ja kovaääniset 
  • Sähköjohdot, kaapelit ja langat 
  • Koiran juoksulanka 
  • Riistakamerat 
  • Aseen ampumatuet puuhun 
  • Suunnistusrastit 
  • Moottorikelkkareittien puumerkit 
  • Vaellusreittien puumerkit 
  • Vaalijulisteiden kiinnitykseen 
  • Urheilukisojen merkit ja viitat 
  • Peliverkot ja -korit 
  • Majojen rakennelmat
  • Tilapäisten kojut/sadekatokset 
  • Postilaatikoiden kiinnitykset

Halaimen käyttöönotto

Katso loppuun vielä lyhyt esittelyvideo, kuinka helppoa halaimen käyttöönotto on!

Halaimen tekniset tiedot:

  • Materiaali: 100% PE-HD kierrätysmuovi
  • Pakkasenkestävyys: -40 astetta (testattu)
  • Maksimikuorma: 5 kg. Mikäli asennetaan oksan päälle, kuorma voi olla enemmänkin
  • Pikakiinnitys
  • Mitat: 100x100mm
  • Tuotteen paino: 83g

Halaimen voit tilata helposti täältä.