Kiina on ollut jo vuosia maailman suurin automarkkina: se nousi kappalemääräisessä myynnissä USA:n ohi jo vuonna 2008–2009. Vuonna 2016 autokanta oli 194 000 000 ajoneuvoa, ja täällä valmistettiin yli 28 000 000 autoa, joka on yli kolmasosa koko maapallon tuotannosta. Suomen koko autokanta oli vertailun vuoksi samana vuonna 2 629 432 ajoneuvoa. Valmistusmäärät kasvavat yhä yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, joten Kiinan osuus kaikista valmistetuista autoista tulee vain kasvamaan. Autojen määrän kasvu ja varsinkin niiden tulo keskiluokan saataville on luonut valtavan markkinan auton varusteille ja lisälaitteille. Tästä tarjonnasta tietoisina pistäydyimme paikallisilla alan messuilla.

AAITF?

Auto- ja työkalupuolen uunituore tuotepäällikkömme lähti haistelemaan Kaukoidän autoilun uusia tuulia Shenzhenissä vuosittain järjestettäville AAITF-messuille. Lyhenne tulee sanoista: Automotive Aftermarket Industry and Tuning Trade Fair, eli vapaasti käännettynä lisälaite- ja tuningosien valmistajien messut. Esillä oli siis runsaasti erilaisia härpäkkeitä, lisälaitteita sekä tuunausosia; esimerkkinä voidaan mainita valotautohifi, navigointi, valvonta ja erilaiset anturit, autokamerat, sisustan tekstiilit, autonhoito, turvallisuusvarusteet, korisarjat, automatiikka, erilaiset kalvot, tarrat sekä pinnoitteet. Näiden ns. kiinteiden varusteiden lisäksi tarjolla oli tietysti kaikenlaisia 12–24 voltin virralla toimivia lisälaitteita maan ja taivaan väliltä. Haluatko autoosi esimerkiksi ihka oikean pienoispakastimen? Pysy kuulolla – katsotaan mitä saamme sovittua valmistajan kanssa 😉

Järjestäjän pamfletin mukaan 100 000 neliömetrin näyttelytiloihin oli saapunut tuotteidensa kera yli 3500 näytteilleasettajaa pääosin eri puolilta Kiinaa, mutta myös kansainvälistä väriä oli nähtävissä niin Aasian kuin Euroopan ja Amerikankin suunnalta.

Hallikaupalla nähtävää

Shenzhenin messu- ja kokouskeskus on miljoonakaupungin suurin yksittäinen rakennus, levittäytyen 280 000 neliömetrin, eli 28 hehtaarin alueelle! Keskus on hieman reilun jalkapallokentän verran Helsingin messukeskusta kookkaampi. Isolla kirkolla kun ollaan, messukeskuksella on tietenkin oma metroasemansa – ainoastaan neljän pysäkin päässä toimistoltamme. Tässä näemme jälleen kerran yhden syyn sille, että työskentelemme täällä Shenzhenissä, emmekä esimerkiksi Mäntsälässä Suomen varaston yhteydessä; ainoastaan paikan päällä tuottajien ja hankkijoiden välittömässä läheisyydessä voimme pysyä ajan hermolla alan viimeisimmistä liikkeistä, saada uudet tuotteet nopeasti testiin ja sitä kautta rakkaille asiakkaillemme.

Täällä ollaan!

Miksi vaivautua paikalle?

Näytekappaleiden käpistely ja testaus sekä tuottajien tapaaminen on verkkokauppaa pyöritettäessä ensiarvoisen tärkeää, sillä kuvien perusteella samannäköinen tuote saattaa todellisuudessa osoittautua huomattavasti ennakko-odotuksista eroavaksi. Koska verkkokaupasta tilatessa te asiakkaat ette voi kokeilla ja tunnustella ostoksiaan, me teemme sen puolestanne jo hankintaprosessin alkumetreillä. Myös tuottajien henkilökohtainen tapaaminen on tärkeää; paikalliseen bisnesetikettiin kuuluu istahtaa alas teekupposelle valmistajan edustajan kanssa uutuustuotteisiin tutustuessa. Tapaamisissa on myös mahdollisuus neuvotella hinnoittelusta, joka taas tarkoittaa asiakkaille asti heijastuvia säästöjä.

Mitä jäi käteen?

Vaikka vietimmekin paikallisen kollegamme kanssa messuilla vain reilut puoli päivää, saimme paljon hyviä ideoita ja kontakteja, jotka tulevat näkymään lähiaikoina hienoina tuoteuutuuksina e-villen kaupassa.

Kevätaurinko alkaa pikku hiljaa tulla esiin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten autonrassaus- ja tuunauskelit eivät ole enää kaukana. Varaudu hyvissä ajoin lyhyeen, mutta intensiiviseen autoharrastajan kesään tilaamalla tuiki tarpeelliset lisälaitteet, varusteet ja työkalut omia projektejasi varten!