Kun Blackviewin projektorilla varustetusta Blackview Max 1 puhelimesta alkoi tulla ensimmäisiä uutisia olin hieman skeptinen. Kuulosti sellaiselta kuuseen kurottamiselta, että mietin varmasti katajaan kapsahtavan Blackview tällä kertaa. Kun puhelin tuli lopulta ulos niin totta kai se piti saada sitten pikimmiten testiin. Voiko tavalliseen älypuhelimeen todella upottaa kohtuullisen projektoriominaisuuden siten, että puhelimen hinta on vielä kohtuullinen? Otetaan siitä selvää.

Projektori

Blackview Max 1 älypuhelimen projektorin saa helposti auki aloitusruudun sovellusta painamalla. Pakko sanoa, että wow-efekti oli taattu kun puhelimen ylälaidasta lähtevä kirkas valo siirsi puhelimen ruudun kuvan seinään. Puhelinta pystyy käyttämään täysin normaalisti projektorin ollessa päällä joten ominaisuus on tavallaan vain täyttä plussaa ja projektorin voisi unohtaa helposti päälle muuta tehdessä.

Ihan joidenkin Blackviewin markkinointimateriaalien kuvanlaatuun ei kyllä puhelimen projektori yllä. Luonnollisestikaan ei puhelimeen ahdetulta projektorilta voi tavallisen projektorin kuvatasoa odottaa, mutta odotuksiin nähden on kuvanlaatu kyllä ällistyttävä. Tällä puhelimella kyllä saa vierustoverien huomion kiinnitettyä kun pistät elokuvan pyörimään seinälle.

Projektorin käyttömahdollisuudet ovat nopeasti mietittynä liki rajattomat. Työpaikalla saat nopeasti esityksesi seinälle puhelimella. Elokuvien katselukin voisi olla ihan siedettävä kokemus vaikkei tällä tavallista TV:n katselukokemusta voitakaan. Arvioisin että projektorin kuva on parhaimmillaan noin 20-30 tuumaiseksi heijastettuna, mutta isompikin 50-100 tuuman kuva näkyy ihan siedettävästi, joten ihan mukavan kokoista kuvaa puhelimella pystyy näyttämään. Kuten sanottua, ei näin pieneen tilaan luonnollisestikaan mitään aivan älytöntä tarkkuutta tai kirkkautta ole pystytty vielä ahtamaan joten kirkkaasti valaistussa tilassa voi kuva näkyä epäselvästi.

Blackview antaa projektorille reilun neljän tunnin käyttöajan yhdellä latauksella. Tätä en saanut testattua, mutta yli 4000 milliampeeritunnin akkukapasiteetilla uskoisin sen neljään tuntiin voivan päästäkin, joten pelkän akun varassakin pitäisi kokopitkän elokuvan pystyä projektorilla katsomaan.

Hämärässä tilassa kuva on miellyttävän kirkas ja sarjojenkin katselu sujuu mukavasti. Kuvan raidat näkyvät valokuvissa, mutta eivät paljaalla silmällä

Ns. ”Netflix & Chill” ja muu videoiden katselu onnistuu Blackview Max 1 projektoripuhelimella varsin mainiosti kunhan tila on riittävän hämärä. Puhelimen kaiutin tosin ei äänenlaadullaan vakuuta, joten mukaan kannattaa ottaa esimerkiksi erillinen bluetooth-kaiutin.

Muut ominaisuudet

Blackview tunnetaan ennen kaikkea veden- ja iskunkestävistä älypuhelimistaan eikä se ole koskaan kisannut esimerkiksi tehoissa markkinakärkien kanssa. Puhelimen Mediatek P23 -prosessori ei ole markkinoiden tehokkain, mutta eipä tuo hirveästi normikäytössä tunnu. Onneksi RAM ja ROM on mallikkaalla tasolla, 6Gb ja 64Gb eli muistia ja tallennustilaa riittää.

Puhelimen näyttö on ilahduttavasti AMOLED-paneelilla varustettu, josta näkee että Blackview on tarkoittanut tästä todellisen multimedialaitteen. AMOLED-paneeli siis mahdollistaa huomattavasti LCD-paneelia paremman kontrastin ja kirkkauden. Se myös säästää virtaa, koska näytön mustat pikselit eivät aktivoidu ollenkaan.

Puhelimessa on myös muut modernin älypuhelimen herkut NFC:stä 24W pikalataukseen, joten tässä on todella monipuolinen älypuhelin lyömättömällä lisäominaisuudella.

Katso tarkempi tuotekuvaus ja osta puhelin täältä: Blackview Max 1