Vanhaa ja uutta yhdessä kuoressa

Kun vanhanmalliset fyysisillä näppäimistöillä varustetut puhelimet tekivät tilaa pyyhkäisynäytöillä varustetuille älypuhelimille, muuttui puhelinten muotoilu varsin yksitoikkoiseksi. Ennen vanhaan oli kuitenkin mistä valita aina minikokoisista kännyköistä simpukkapuhelimiin. Varsinkin simpukkapuhelinten katoaminen oli monille suuri menetys: simpukkapuhelimella puheluun vastaamisessa vain oli sitä jotain! Puhumattakaan siitä makeasta tunteesta kun luurin pystyi vielä lyömään kirjaimellisesti ”korvaan” simpukkakuoren sulkemalla.

Vkworld niminen perinteikäs älypuhelinvalmistaja näyttäisi uskovan, että simpukkapuhelimet voisivat toimia myös älypuhelinten valtakaudella Android-käyttöjärjestelmällä varustetussakin puhelimessa. Tästä kertoo ainakin jokin aika sitten julkaistu Vkworld T2 niminen simpukkaälypuhelin. Mutta miten Android-käyttöjärjestelmän ja vanhanmallisen simpukkapuhelimen yhdistäminen käytännössä toimii? Otetaan siitä selvää.

Ensivaikutelma

Ensi tuntuma puhelimesta on hieman hämmennyksen sekainen. Pelkkään käynnistämiseen menee tovi, koska virtanäppäimen löytäminen ei ollut ihan helppoa. Se olikin vanhan ajan kännyköiden hengessä laitettu fyysiseen näppäimistöön, eikä sivulle kuten älypuhelimissa yleensä. Samanlaisia hämmennyksiä tuli eteen myös esimerkiksi näppäimistöllä kirjoittaessa. Puhelin antaa fyysisillä näppäimillä oletuksena vain numeroita, ja tekstin kirjoittaminen ei meinaa onnistua. Lopulta sekin ongelma ratkesi kun tiedustelimme valmistajalta asiaa ja kävi ilmi, että kirjoittaminen aktivoituu erillisestä sovelluksesta.

Puhelin ei ehkä ole jämäkintä tekoa, mutta siinä on paljon miellyttäviä yksityiskohtia lähtien varsin tyylikkäästä nahkaisesta takaosasta. Kyseessä on ilmeisesti aito nahka ja Vkworldin mukaan jokaisen T2-puhelimen takaosa on erilainen. Näin jokainen malli on uniikki. Tässä puhelimessa on todella pyritty ja myös onnistuttukin saamaan aikaan ylellinen premium-luokan kokemus.

Tekniset ominaisuudet

Vkworld T2 -puhelimessa on kaksi 4,2 tuuman näyttöä. Toinen on kosketusnäyttö joka aktivoituu kun puhelimen simpukka suljetaan. Näin puhelin toimii kuin tavallinen kosketusnäytöllinen älypuhelin. Simpukkakuoren avautuessa puhelimesta aktivoituu sisänäyttö, joka ei ole kosketusnäytöllinen. Tällöin navigointi tapahtuu fyysisellä näppäimistöllä vanhanmallisten nokialaisten tyyliin. Fyysisen näppäimistön käyttö vaatii kyllä totuttelua alkuun, joten turhautumiseen kannattaa varautua alussa. Kun eri näppäinten toiminnot tulevat tutuksi alkaa käyttökin sujumaan ilman että verenpaine nousee.

Puhelimessa ei ole mitkään markkinoiden kovimmat komponentit, mutta 3Gb RAM-muistia ja MTK6737-prosessori antavat kyllä ihan riittävästi tehoa surffaamiseen ja muuhun peruskäyttöön. Akun koko on keskivertaista pienempi, 2000 milliampeeria ja sillä on puhelin saatu varsin kompaktin kokoiseksi. Näin hienon ja erikoisen puhelimen kohdalla tehot tai akkukesto lienevät monelle toissijaisia ominaisuuksia.

Käyttöjärjestelmä

Puhelimessa on Android 7.0 käyttöjärjestelmä Vkworldin omilla muokkauksilla. Ulkonäköä on muokattu tummanpuhuvaksi yhdistäen ruskean eri sävyjä. Tämä on mielestäni varsin toimiva ratkaisu ja se antaa puhelimelle entistä persoonallisemman vaikutelman.

Kuten sanottua käyttöjärjestelmän ongelmana on tuo puhelimen fyysinen näppäimistö. Nimittäin fyysisen näppäimen käyttö Androidilla tuottaa vaikeuksia. Androidiahan ei ole alunperin suunniteltu tällaisille 9-näppäimen laitteille, joten Vkworld on joutunut tekemään oman erillisen sovelluksen jolla näppäimistöllä tekstin kirjoittaminen onnistuu. Muutoin on tekstinkirjoittamisessa turvauduttava kosketusnäyttöön. Numeroiden kirjoittaminen sekä navigointi sentään onnistuu fyyisesllä näppäimistöllä ilman erikoisia säätöjä.

Tekstin kirjoittaminen näppäimistöllä tapahtuu puhelimeen asennetusta ”Smart T9IME” -nimisestä sovelluksesta. Se pitää vaihtaa oletuskieliasetuksen päälle. Suomalaiset ääkköset jos haluaa on valikosta otettava saksankieli, jossa on myös suomenkielessä käytetyt äät ja ööt. Ratkaisu on hieman hankala, koska halutessasi kirjoittaa kosketusnäytöllä, on sovellus laitettava pois päältä. Tässä on ehkä hieman kehitystyö jäänyt kesken. Mutta kuten sanottua, toimii fyysinen näppäimistö erinomaisesti, mikäli tarve on vain numeronäppäimille.

Loppuarvio

Tätä puhelinta voinee suositella ihmisille, jotka haluavat hieman erilaisemman älypuhelimen joka erottuu massasta. Sopii myös heille, jotka haluavat ottaa askelen taaksepäin parempiin aikoihin joissa tekstailu tapahtui fyysisillä näppäimillä. Silloin sormet ”tietävät” aina mistä painaa. Tämä niin sanottu ”haptinen palaute” on se syy miksi vanhan ajan puhelimilla oli niin nopea kirjoittaa, toisin kuin nykypäivän älypuhelimilla. En tosin ensi kokeilun perusteella mene vannomaan, että ainakaan alkuun puhelimella kirjoittaminen tulisi olemaan älypuhelimella kirjoittamista nopeampaa. Sen verran totuttelua kirjoittamisessa on.

Vkworld T2 Plus -älypuhelin on nyt myynnissä e-ville.com verkkokaupassa.

Katso tuote täältä.