”Mäntsälä mielessäin, Mäntsälä mielessäin…” kuuluu tuttu ja tarttuva rallatus. Miksi Mäntsälä on e-villen kauppiaan Ville Majasen mielessä ja miksi Mäntsälä kiinnostaa ruotsalaisia? Kerron tässä blogikirjoituksessa e-villen syntytarinan vuosien takaa ja mm. kuulumisia meidän ruotsalaisilta asiakkailta.

Suomalainen vaihto-opiskelija testaa ja myy elektroniikkalaitteita netissä

E-villen taival alkoi Kiinan Hongkongista ollessani kaupungissa vaihto-opiskelijana vuonna 2006. Löysin siellä paikallisesta elektroniikkakaupasta hyvännäköisen nettikameran hintaan 8 euroa. Testasin laitetta ja se osoittautui tosi hyvälaatuiseksi. Mietin, että vastaavat webcamit maksavat Suomessa ainakin 50 euroa. Ajattelin, että tässä voisi olla mahdollisuus ansaita vähän rahaa opintojen ohella. Muutaman päivän päästä kävin ostamassa 3 kameraa lisää samasta kaupasta.

Oli ne ensimmäiset MP3-soittimet hienoja. 🙂

Tuumasta toimeen. Laadin tuotteista myynti-ilmoitukset Huuto.nettiin. Kamerat menivät kaupaksi 24 euron kappalehintaan. Hongkongissa pelkkä vuokra oli paljon enemmän, kuin opintotuki, joten raha tuli tarpeeseen. Pian ostin lisää nettikameroita ja samalla yhden MP3-soittimen ja laitoin senkin Huuto.nettiin myyntiin. Toiminnallisuuksiltaan Applen iPodia vastaavan tuotteen sai minulta muutamalla kympillä.

Mainostoimistoyrittäjänä toiminut enoni Matti Lassila keksi sloganin: ”Kyläkauppasi Hongkongissa”.

Suomalaiset asiakkaat luottivat minuun. Esittelin avoimesti itseni ja kerroin toiminnastani rehellisesti kuvien kera. Suomalainen opiskelija-Ville Kiinassa, joka testaa elektroniikkauutuuksia paikan päällä ja myy niitä ilman välikäsiä suoraan Suomeen. Mainostoimistoyrittäjänä toiminut enoni Matti Lassila keksi sloganin: ”Kyläkauppasi Hongkongissa”. Idea oli, että kyläkaupasta saa ystävällistä ja luotettavaa palvelua. Kauppias olisi rento ja helposti lähestyttävä.

Enon kanssa ollaan sparrattu paljon kaikenlaisia juttuja vuosien varrella.

Elektroniikkaa metsästäjille, harrastuksiin tai toimistolle

Toiminta jatkui Huuto.netin jälkeen omassa verkkokaupassa, joka lanseerattiin 2. syyskuuta 2007. Toiminta kasvoi pian nettikameroista ja MP3-soittimista muuhunkin elektroniikkaan. Nyt 12 vuotta myöhemmin e-villellä on yli 5000 tuotenimikettä valikoimissa aina polkupyöristä, isoakkuisiin metsästyspuhelimiin ja 3D-printtereihin.

Alkuperäisistä teeseistä ja enon vinkeistä on pidetty kiinni ja niitä on käyty läpi siitä lähtien myös kaikkien, jopa yli sadan e-villessä vuosien mittaan töissä olleiden työntekijöiden kanssa.

E-villen täytyy täyttää asiakkaiden odotukset, olla varma vaihtoehto. Varmempi, kuin kilpailijamme.

Varmemmin Villeltä.

Varmemmin Villeltä (Mäntsälästä) Hangosta Kiirunaan

Asiakkaan täytyy voida luottaa e-villen tuotteisiin, toimituksiin, sekä takuuhuoltojen ja asiakaspalvelun toimivuuteen. E-villen täytyy täyttää asiakkaiden odotukset, olla varma vaihtoehto. Varmempi, kuin kilpailijamme. Varmemmin Villeltä (ja Villen tiimiltä).

Ulefonen edustaja käymässä Kiinan toimistolla.

Kun olemme paikanpäällä Shenzhenissä, pystymme pitämään huolen tuotteiden testauksesta ja laadusta. Tapaamme eri tavarantoimittajia päivittäin, kuten ylläolevassa kuvassa Ulefonen edustajan ja tuotejohtajamme Artun kanssa saatiin hyvät diilit kuntoon, oli aika nostaa peukut pystyyn yhteistyön kunniaksi.

Kauppiaan terveiset – Tervetuloa e-villeen!

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=jmxjvUe70XE[/embedyt]

E-villen Suomi-varaston nopeat toimitukset ja vikatilanteissa palveleva takuuhuolto on huomattu Ruotsissa asti.

E-villen verkkokaupan, asiakaspalvelun ja tuotteiden laatua varmistamassa työskentelee tällä hetkellä yli 30 työntekijää. Jokainen e-villeläinen tekee valtavan arvokasta työtä, mutta nostaisin tähän synttäriblogiin kuitenkin erityisesti meidän Mäntsälän operaatiot.

Kuvasimme promomateriaaleja varten videoita Mäntsälän varastolla ja alla on tiiviste pieleen menneistä otoksista. Hauskaa hommaa!

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=erqctsW-zs0[/embedyt]

E-villen Suomi-varaston nopeat toimitukset ja vikatilanteissa palveleva takuuhuolto on huomattu Ruotsissa asti. Naapurimme ovat kiittäneet palaamalla kauppaan uudelleen ja uudelleen. E-villen Ruotsin myynnin osuus on nykyisin jopa 25% koko verkkokaupan myynnistä. Sieltä on kantautunut kiinnostusta myös kasvavassa määrin meidän Pohjoismaihin alunperin esittelemille sisukkaille isoakkuisille puhelimille, etunenässä Oukitel ja Ulefone. Mitä suomalaiset ensin, sitä ruotsalaiset perässä, eikö niin? :).

Pientä osviittaa monikielisestä tiimistämme, kun ruotsinsuomalainen Johan kävi Suomi-varastollamme, astuen pakkaamon saappaisiin ja miettimässä uutta ruotsalaista slogania kanssani:

Bra jobbat, meidän ruotsinsuomalaiset työmiehet, Johan ja Christoffer yhdessä muun markkinointi- ja kehitystiimin kanssa! Niille jotka osaavat toista kotimaista kieltämme, tutustukaapa näihin ruotsalaismedian tekemiin testeihin tuotteistamme:

 

Elämäntehtävänä elektroniikka?

Iso kiitos kaikille entisille ja nykyisille e-villeläisille, yhteistyökumppaneillemme sekä tietenkin teille asiakkaillemme ja tukijoillemme kuluneista 12 vuodesta ja sitä edeltävästä huuto.net -vuodesta. Tässä on hurahtanut jo yli kolmasosa meikäläisen tähän astisesta elämästä. Elämäntehtävänä elektroniikka?

Loppuun vielä pieni muistutus asiakkaille:

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=UL0TFlJi4_Y[/embedyt]

Tehdään e-villestä entistäkin parempi, yhdessä 🙂

Ville Majanen