Tässä blogissa Xiaomi Mi Mix puhelin pääsee asiantuntijan testiin. SuomiMobiilin Eero Salminen tarkastelee kattavasti, mitkä ovat puhelimen erikoisuudet, vahvuudet sekä heikkoudet. Lue juttu kokonaisuudessaan täältä. Koostimme tähän blogiin jutun parhaat palat.

mimix11

Arvostelussa Xiaomi Mi MIX

Xiaomi Mi Mix oli vuoden 2016 yllättävin älypuhelinuutuus, sillä se on jotain täysin uutta älypuhelinmarkkinoilla. Mi MIX:ssä on suuri 6,4 tuuman näyttö, mutta silti se on ulkoisesti lähes samankokoinen kuin 5,5 tuuman näyttöihin perustuvat puhelimet. Xiaomi on pystynyt karsimaan laitteen kokoa minimoimalla näytön ympärille jäävät reunat.

Xiaomin uutuuspuhelin on älypuhelinmarkkinoilla erikoisuus myös rakenteensa ansiosta, sillä Mi MIX:ssä on kokonaan keraaminen ulkokuori. Xiaomi julkaisi Mi MIX:n viime vuonna konseptipuhelimena, joka näkyy myös laitteen valmistustavoissa ja samalla monia asioita on pyritty tekemään normaalista poiketen. Viime vuosina markkinoilla on nähty monilta valmistajilta puhelimia, joissa jokin osa on keraaminen, mutta Xiaomi Mi MIX:n tapaista, kokonaan keraamista puhelinta ei vielä ole aikaisemmin nähty. Keraami on hyvin kovaa materiaalia, mutta samalla myös erittäin haurasta, jonka takia materiaalin valitseminen juuri puhelimen rakennusaineeksi on erikoinen. Xiaomi Mi MIX:iä käytettäessä kannattanee siis muistaa, että puhelin rakentuu hauraasta materiaalista ja puhelimen tippuminen voi olla kohtalokasta.

Näyttö

mimix34

Xiaomi Mi MIX:n yksi erikoisimmista ominaisuuksista on näyttö, jonka takia puhelimeen on jouduttu tekemään kompromisseja. Näyttö on kooltaan huimat 6,4 tuumaa, mutta puhelimen fyysinen koko on kuitenkin saatu painettua minimiin. Xiaomi ei ole jättänyt näytön ympärille suuria reunoja, jonka ansiosta laitteesta on saatu yksi markkinoiden näyttävimmistä.

Puhelimen näyttö perustuu IPS LCD -teknologiaan ja sen tarkkuus on 2040 x 1080 pikseliä. Xiaomi Mi MIX:n näytön pikselitiheys on siis 362, joka ei kuulosta kovinkaan erikoiselta huippupuhelimelle, mutta totuus on kuitenkin se, että paljain silmin yksittäisiä pikseleitä on mahdoton nähdä, jonka takia näyttö on mielestäni riittävän tarkka. Xiaomi Mi MIX:n näytössä on 17:9 kuvasuhde, joka on hieman normaalista poikkeava, sillä älypuhelimissa standardiksi on viime vuosina muodostunut 16:9 kuvasuhde. Xiaomin omien sanojen mukaan puhelimen näyttö peittää 91,3 prosenttisesti laitteen etuosan, mutta todellisuudessa lukema ei ole yhtä vakuuttava. Erinäisten laskelmien mukaan lukema on noin 84 prosenttia.

Tekniikka, suorituskyky, sormenjälkitunnistin ja kuuluvuus

Xiaomi Mi MIX on yksi tämän hetken tehokkaimmista puhelimista, sillä sen sisällä hyrrää Qualcommin tällä hetkellä tehokkain markkinoilla oleva järjestelmäpiiri. Kyseessä on siis neliytiminen Snapdragon 821, joka koostuu kahdesta 2.35 GHz:n taajuudella toimivasta Kryo -ytimestä sekä kahdesta 2.19 GHz:n taajuudella hyrräävästä samaisesta Kryo -ytimestä. Järjestelmäpiirin tukena on 6 gigatavua RAM-muistia ja puhelimesta löytyy myös Adreno 530 -grafiikkasuoritin. Teknisiä tietoja tarkasteltaessa Mi MIX on yksi älypuhelinmarkkinoiden parhaimmista.

Xiaomi Mi MIX:n yksi erikoisuus on myös pietsosähköisellä keraamisella tekniikalla korvattu kuuloke, joka ei ole äänenlaadussaan yhtä hyvällä tasolla tavallisen kuulokkeen kanssa. Yksinkertaisesti tekniikka toimii niin, että puhelimen runko välittää puhelun äänen pietsosähköisellä värinällä näytön läpi. Puhelimessa käytettävä teknologia ei kuitenkaan ole parhaimmasta päästä, sillä puhelut eivät ole kovinkaan yksityisiä, sillä ääni kuuluu selkeästi myös muualle. Jos Xiaomi Mi MIX:llä haluaa puhua ilman, että muut kuulevat, niin varmin vaihtoehto on käyttää erikseen ostettavia nappikuulokkeita. Parhain puoli pietsosähköiseen keraamiseen tekniikkaan pohjautuvassa kuulokkeessa on se, että nyt puhelimen voi laittaa korvalle mihin asentoon vain ja silti on mahdollista kuulla puhelun ääni.

Mi MIX:ssä oleva sormenjälkilukija on tuttu muistakin Xiaomin puhelimista. Tällä kertaa sormenjälkilukija löytyy laitteen takaa kameran alapuolelta. Sormenjälkilukija on mielestäni ollut Xiaomin puhelimissa aina nopea sekä toimiva, eikä tässäkään puhelimessa se tuota pettymystä. Henkilökohtaisesti tykkään siitä, että puhelimen sormenjälkilukija on laitteen takana, koska se on aina helppo avata etusormella jo puhelinta nostettaessa taskusta.

mimix33

Kamerat

Suurin pettymys puhelimessa on luultavasti juuri kamerat. Testijakson aikana kamerat eivät päässeet yllättämään, vaikka megapikseleitä pitäisi olla riittämiin. Xiaomi on pakannut Mi MIX:iin 16 megapikselin takakameran sekä 5 megapikselin etukameran. Vaikka takakamera on megapikseleitä katsottaessa loistava, niin valitettavasti tämän puhelimen kohdalla ne eivät kerro todellisuudessa yhtään mitään.

Yhteenveto

Mi MIX on Xiaomin ”konseptipuhelin”, eli kyseessä ei olekaan laajoille markkinoille tarkoitettu älypuhelin. Mielestäni juuri tämä puhelin on hyvä osoitus siitä, että kaikki kiinalaiset valmistajat eivät ole vain tylsiä Applen tai Samsungin kopioijia, vaan myös Kiinassa pystytään kehittämään jotain täysin omanlaista. Tänä vuonna markkinoille on tulossa Xiaomi Mi MIX:stä ominaisuuksia lainaavia puhelimia monilta suurilta älypuhelinvalmistajilta, joten Xiaomi on jo edelläkävijä muun muassa pyöristettyjen näytön kulmien trendissä.

Täältä tutkailemaan Mi Mixiä verkkokaupan puolelle.