Vietämme tänä viikonloppuna e-villen synttäreitä ja synttärit ovat usein aika, jolloin on mukava katsoa menneisiin vuosiin ja miettiä matkaa e-villen alusta tähän asti. Olen itse ollut mukana rakentamassa e-villeä viimeisen 10 vuoden ajan ja vuosiin on mahtunut iloa, surua, onnistumisia, epäonnistumisia ja todella paljon hikeä. Haluan tässä blogissa hieman valottaa e-villen historiaa ja koota kuvia vuosien varrelta yhteen. Haluan samalla kiittää kaikkia e-villeä rakentaneita sekä asiakkaita kuluneesta 13:a vuodesta.

Hongkongin kautta Kiinaan

e-ville on alun perin Hongkongiin perustettu yritys. Huuto.net -myynnin kautta käyntiin lähtenyt verkkokauppa sai syyskuun 2. päivä 2007 uudet puitteet, kun verkkokauppa e-ville.hk avattiin ensimmäistä kertaa. Myynnissä oli mm. webkameroita, mp3-soittimia ja kaikenlaisia elektroniikkahärveleitä. Asiakkaat löysivät e-villen käytännössä välittömästi ja osa asiakkaista on jatkanut ”kantiksina” tähän päivään asti. Saamme aika ajoin viestiä asiakkailta, jotka kertovat ostaneensa ensimmäistä kertaa huuto.net-aikoina.

Hong Kong
e-villen juuret ovat Hongkongin suurkaupungissa

2010 mennessä Hongkongin toimisto ja varasto oli kasvanut viiteen työntekijään ja 2013 Hongkongin toimistolla työskenteli 13-päinen porukka asiakaspalvelun, ohjelmoinnin ja markkinoinnin ammattilaisia. Tuotteiden toimitukset oli siirretty Kiinan puolelle Shenzheniin, jossa suurin osa tavarantoimittajista sijaitsi, joten tuotteita ei tarvinnut enää erikseen rahdata Kiinasta Hongkongiin ja siitä edelleen tilaajille, vaan pystyimme lähettämään tuotteet suoraan asiakkaille, ilman välikäsiä.

Lähetyksiä käsitellään aika isoja määriä.

2014 Shenzhenin operaatio oli kasvanut siinä määrin, että siirsimme asiakaspalvelutiimin rajan toiselle puolen, Shenzheniin. Näin asiakaspalvelijat pystyivät paremmin testaamaan tuotteita ja tiedustelemaan toimitusajoista suoraan varastopuolen kollegoilta. Hongkongin toimisto jäi työllistämään lähinnä markkinointiväkeä ja ohjelmoijia, jotka asuivat Hongkongissa, kunnes suljimme toimiston lopulta 2014 lopulla ja tiimiläiset tekivät töitä etänä tai Shenzhenin toimistolta käsin.

Nopeammat toimitukset Mäntsälästä

Perustimme 2014 varaston Mäntsälään. Tavoitteena oli saada nopeutettua toimituksia ja tarjota Kiinan 2-4 viikon sijaan päivien toimitusaika. Uuden varaston perustaminen mahdollisti myös suurempien, merirahdattavien tuotteiden, kuten polkupyörien ja pelituolien myynnin e-villessä. Sittemmin Suomi-varaston valikoima on kasvanut moninkertaiseksi ja varastoa täydennetään viikoittain lentorahditse ja kerran kuussa lähtevillä merikonteilla. Mäntsälän varaston yhteyteen perustettiin myös 2017 huoltopiste sekä e-villen kuluttaja-asiakkaiden että yritysasiakkaiden tarpeisiin. Reilun 5 vuoden aikana Mäntsälän huolto- ja varastoyksikkö on kasvanut 6 hengen kokoiseksi ja lisäksi huollossa ja varastolla työskentelee kiireaikoina myös osa-aikaisia apulaisia.

Puhelinhuollon saloja opittiin iTapsa puheluhuoltopalvelun henkilöstöltä

Viisumihaasteet synnyttivät uuden toimiston

2016 Kiinan hallinto muutti viisumikäytäntöjään Kiinassa ja vaatimukset työviisumeille vaikeutuivat. Käytännössä ilman kolmannen asteen tutkintoa, ei viisumia ollut mahdollista saada. e-villen Shenzhenin toimistolla työskenteli muutamia tiimiläisiä, jotka eivät olisi enää saaneet uusittua viisumeitaan ja sitä myötä olimme kahden vaihtoehdon välillä. Joko työntekijät olisi pakko irtisanoa tai rakentaa heille uusi toimisto jonnekin muualle. Valitsimme jälkimmäisen ja silloinen tuotejohtajamme, Lasse suositteli Thaimaan Bangkokia. Bangkok oli hyvillä kulkuyhteyksillä, vain muutaman tunnin lentojen päässä Kiinasta ja näin tuotepäällikkönä työskentelevät kollegat pääsisivät vielä matkustamaan kuitenkin Kiinaan testaamaan tuotteita ja vierailemaan tehtailla ja aikaeroa on vain tunti.

e-villen markkinointiväki
Markkinointimiehet suunnittelemassa tulevia kampanjoita

Alun perin Thaimaan toimistolla työskenteli neljä suomalaista, mutta e-villen toiminnan laajentuessa myös Thaimaan toimisto on kasvanut. Nykyisellään e-villen markkinointi, asiakaspalvelu, tukkumyynti sekä Ruotsin kehitys kaikki tapahtuvat Thaimaan toimistolta käsin.

Bangkokin asiakaspalvelutiimi työn touhussa

e-ville.com nyt vain Suomi-varastolta

Kirjoitin reilu viikko sitten blogin e-villen muutoksesta, jonka toteutimme heinäkuun lopussa. Irroitimme Kiina-varaston omaksi kaupakseen kiinatukku.fi -osoitteen alle ja e-ville.com-kaupasta löytyy enää tuotteita, jotka toimitetaan suoraan varastoltamme Mäntsälästä. Samalla uudistamme e-villen ilmettä ja teroitamme sekä itsellemme, että asiakkaille, että mitä olemme ja mitä haluamme olla. Muutos on toistaiseksi otettu hyvin vastaan. Tuotteita ei siis tarvitse jatkossa tullata tai näistä suorittaa arvonlisäveroa ja toimitus on parhaassa tapauksessa samana päivänä, mikäli tuotetta on varastossa.

Nyt pelkästään Suomi-varastolta

Voit lukea lisää muutoksesta tästä.

e-ville.com – 13 vuotta verkkokauppaa

Koostin e-villen sivuston ilmeestä pienen kuvagallerian, jossa on kuvia ainakin vuosilta 2010, 2012, 2014, 2018 ja 2020. Sivusto ja myytävät tuotteet ovat vuosien varrella muuttuneet paljonkin, mutta tavoite on pysynyt samana. Tarjota suomalaisille mahdollisuus ostaa kiinan uusinta elektroniikkaaa, jotka on testattu ja hyväksi todettu suomalaisen tuotepäällikkötiimimme toimesta. Kurkista alta gallerian syövereihin ja kerro muistatko jonkin sivustoista.

e-ville on paljon enemmän kuin osiensa summa

e-villeä on viimeisen 13 vuoden aikana ollut kehittämässä monipuolinen joukko ammattilaisia, joiden ansiosta e-ville on kasvanut vuosien varrella yhden hengen huuto.net-bisneksestä yli 40 henkeä kolmessa maassa työllistäväksi verkkokaupaksi. Monelle e-ville on ollut ensimmäinen ”oikea” työnantaja ja askel uralla verkkokaupan, markkinoinnin tai jopa koneoppimisen parissa. Haluankin tässä kiittää kaikkia e-villeä vuosien varrella rakentaneita, sekä nykyisiä että entisiä työntekijöitä kovasta työstä ja loppumattomasta palosta parantaa ja kehittää ja kasvaa.

Koostin alle kuvia e-villen tiimiläisistä eri vuosilta. Moni naamoista löytyy edelleen e-villen vahvuudesta, vaikka toimisto on saattanut välissä muuttua pariin otteeseen.

Shenzhenin tiimin pikkujouluaktiviteetti oli purjehteminen.
Shenzhenin tiimin pikkujouluaktiviteetti oli purjehteminen.
e-villen tiimiläisiä Shenzhenissä
e-villen tiimiläisiä Shenzhenissä
Tiimi juhlimassa synttäreitä huhtikuussa 2017
Tiimi juhlimassa synttäreitä huhtikuussa 2017
Tiimin virkistyspäivä maaliskuussa 2017
Tiimin virkistyspäivä maaliskuussa 2017
Hyvää joulua ja kiitos vuodesta 2014 T: e-villen tiimi Hongkongissa ja Shenzhenissä!
Hyvää joulua ja kiitos vuodesta 2014 T: e-villen tiimi Hongkongissa ja Shenzhenissä!
Mukavaa aprillipäivää kaikille koko e-villen tiimin puolesta!!!
Mukavaa aprillipäivää kaikille koko e-villen tiimin puolesta!!!
e-villen tiimin syksyllä 2015
e-villen tiimin syksyllä 2015
e-villen tiimi pikkujoululounaalla Hongkongissa, FINDS-skandinaaviravintolassa.
e-villen tiimi pikkujoululounaalla Hongkongissa, FINDS-skandinaaviravintolassa.
Bangkokin porukka kävi jokiristeilyllä, jota kuvassa odotetaan alkujuomien kanssa.
Bangkokin porukka kävi jokiristeilyllä, jota kuvassa odotetaan alkujuomien kanssa.
e-villen tiimiä Bangkokissa
e-villen tiimiä Bangkokissa
Kiinalainen hotelli järjesti saksalaisen Oktoberfestin
Kiinalainen hotelli järjesti saksalaisen Oktoberfestin

Asiakkaita unohtamatta

Iso kiitos kuuluu työntekijöiden ohella kaikille asiakkaille, jotka ovat olleet tukemassa meitä ja antamassa palautetta. Palautteen ansiosta olemme voineet kehittää ja parantaa palveluamme ja tuotteita ja tehdä e-villestä alallaan uniikin kaupan. Vuosien varrella teitä on pelkästään Suomesta kertynyt noin puoli miljoonaa ja ulkomailta kymmeniä tuhansia. Mukaan mahtuu monia ikimuistoisia asiakkaita. Aikanaan asiakas lempinimeltään MC auttoi monta monituista kertaa meitä antamalla palautetta ja korjausehdotuksia. Meillä on myös tapana palkita bugiraporteista ja kehitysehdotuksista, joten näitä kannattaa laittaa aina tulemaan.

Näin voimme jatkossakin kehittää e-villeä yhdessä asiakkaidemme kanssa eteenpäin.

P.S. Kommentoi alle milloin sinä olet ostanut ensimmäisen kerran e-villestä.