Kävin helmikuussa pitämässä kurssia Mikkelin Ammattikorkeakouluopiskelijoille yrittäjyydestä. Kerroin kokemuksistani, kavereideni tekemisistä ja yleisesti liike-elämästä kansainvälisellä pelikentällä. Tradenomi-opiskelijat olivat pääsääntöisesti varsin kiinnostuneita minkälaisia yrittäjätarinoita maailmalta löytyy, kuulemaan ja pohtimaan erilaisisia liikeideoita. Teetin opiskelijoille tehtävän, jossa heidän tuli miettiä mitä Suomesta voisi viedä myytäväksi johonkin Aasian maahan, vaikkapa Singaporeen, Intiaan tai Kiinaan. Tai toiseen suuntaan, mitä Aasiasta voisi tuoda myytäväksi Suomeen.

Opiskelijoilla oli oikein realistisia sekä varsin korkealentoisia ajatuksia bisnesideoiksi. Suunnitelmia tehtiin aina vedenpuhdistuslaitteiden Intiaan viemisestä Reino-sisätohveleiden myynnin avaamisesta Japaniin. Luovuus oli päässyt valloilleen myös surffilautojen valmistusbisneksen pohtimisessa Filippiineillä. Aimo annos realismia löytyi vastaavasti erään ryhmän esityksessä, missä suomalaista korkeaa koulutusosaamista lähdettiin tuotteistamaan ja viemään etelä-Koreaan.

Kaikenkaikkiaan voimme olla yhdessä luottavaisin mielin kyllä Suomen ammattikorkeakouluista löytyvästä osaamisesta ja energisistä opiskelijoista. Koitin osaltani kannustaa opiskelijoita luottamaan itseensä, kuuntelemaan muiden mielipiteitä ja neuvoja, mutta viime kädessä tekemään kuitenkin päätöksen oman harkintansa mukaan.

Erään opiskelijan palaute Villelle kurssista.
Erään tradenomi-opiskelijan palaute Villelle kurssista Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Suomessa käyminen avartaa aina mieltä. Sen lisäksi, että tulee naposteltua suurta riippuvuutta aiheuttavia ruissipsejä ja saunottua ja vietettyä aikaa kavereiden ja sukulaisten kanssa, Suomessa nauttii erityisesti ihmisten kanssa juttelemisesta ja suomalaisen menon ja meiningin seuraamisesta, people watchingista. Suomalainen kulttuurihan on itselle lähellä sydäntä ja tietenkin tuntuu omalta ja aina luonnolliselta. Täällä kaukomailla ulkosuomalaisena saattaa kuitenkin joskus vieraantua vähän suomalaisesta suorapuheisuudesta ja avoimesta kommunikoinnista. Suomessa sanotaan, mitä ajatellaan. Se saattaa vähän säväyttääkin.

Ulkomaille, Aasiaan tai Kiinaan töihin tai työharjoitteluun halajavat opiskelija ja nuoret muuten, katsokaa blogi-kirjoituksemme e-villen työharjoittelu paikoista Kiinassa.

e-ville voisi olla enemmän kiinalainen? – Kavereilta ja asiakkailta palautetta

Visiittini oli lyhyt, mutta kerkesin kuitenkin tavata opiskelijoiden lisäksi myös muutamia yhteistyökumppaneita, tuttuja ja sukulaisia sekä paria e-villen asiakasta. Keskustelut olivat tosi avartavia ja osin mukaansatempaavia. Mikkelissä, vakioasiakkaan Matti C:n kanssa pohdittiin e-villen tuotevalikoimaa. Kauppaan on ilmestynyt jos minkälaista sälää. Olikohan naisten tuotteiden ym. ei elektroniikan valikoimiin lisääminen virhe? Niitä ei hirveästi mene kaupaksi, mutta ainakin joku on ne huomannut. Sivustoilla olevat algoritmit yrittävät kyllä näyttää asiakkaille enemmän niitä tuotteita, mitkä on olleet suosittuja. Asiakkaat, jotka katsoivat näitä tuotteita katsoivat myös näitä…

e-villen asiakas Matti C ja Ville kahvittelemassa Mikkelissä
Matti C ja Ville pohtivat e-villen tuotevalikoimaa. Onko se lähtenyt ihan käsistä?

Erään mahdollisen yhteistyökumppanin palaute tapaamisessani Helsingissä vaikutti oikein mielenkiintoiselta. E-villen olisi hyvä korostaa enemmän sen kiinalaisuutta. Moni täkäläinen nettikauppa kun piilottaa sen kaikkialta nettisivuiltaan. E-ville voisi esiintyä täysin avoimesti Suomen parhaana kiinalaisena verkkokauppana. Tässä voisi olla ideaa… Toimitusaikamme on vähän pidemmät kuin muilla, hinnat ovat tosi edulliset, tavaraa on monenlaista, mutta ns. tunnetut merkit puuttuvat, pakkauksissa lukee merkintöjä esim. Kiinan postista ja lähetysten seurantakoodit ovat monille ennestään vieraammassa muodossa.

Testaamisen arvoinen juttu. Tästä kaverista kuullaan ehkä vielä, mietin.

Muu palaute on, ellei bugi-ilmoituksia ja tuoteideoita lasketa, yleensä ohjeiden tarkentamiseen tai puutteellisuuteen liittyviä. Monille se, että tuotteet tulevat tosiaan Kiina
sta ja saattaa joskus jäädä tulliin tulee yllätyksenä ja on usein tietenkin pettymys. Otamme tämän seuraavien viikkojen aikana huomioon, kun käymme ohjesivuja ja kassaympäristöä läpi. Tavoitteemme on toki, että yllätyksiä ei tulisi, ostokokemus on positiivinen ja tuotteisiin ja palveluun oltaisiin muutenkin tyytyväisiä. Ei meidän ole järkeä koittaa haalia jokaista asiakasta kauppaan aina erikseen yhtä tilausta varten. Se tulee kalliiksi. Paljon mielummin kauppaa tekisi vanhojen tuttujen, hyvien asiakkaiden kanssa säännöllisesti ja parhaimmillaan loisi jopa henkilökohtaisia suhteitakin.

Vanhoista asiakkaista huolenpitäminen ja heidän tai teidän parempi palveleminen nousee nyt kevään aikana entistä suurempaan rooliin e-villessä. Terävöitämme mm. kanta-asiakasohjelmaa, tarjoamme parempia tuotetarjouksia ja alennuksia, lisäämme halpoja tuotteita ostettavaksi tai lunastettavaksi kanta-asiakasrahalla, sekä optimoimme kysymyksiin vastaamiseen kuluvaa aikaa. Haluamme vastaisuudessakin kuulla tuoteideoita, mutta saattaa niitä nopeammin kaupan valikoimiin ja muistaa myöskin palkita niistä asiakkaita.

 

Ville MajanenKivaa alkanutta viikkoa kaikille!

 

Ville Majanen
t: @villemajanen ja @evillecom
ig: @villemajanen ja @evillecom

PS. uudet alennuskoodit päivitetty – katso tarjoukset!
PPS. selaa myös muita kirjoittamiani blogi-kirjoituksia, jätä kommentti alle tai ota yhteyttä [email protected]