Hyvää villenpäivää kaikille Villeille ja miksei vähemmän villeillekin :). Loistava etunimi teillä n. 37 000 kaimallani :).
Villenpäivää vietetään aina 6.4, joka on muutama päivä sen jälkeen, kun Verkkokauppa e-villellä vaihtuu tilikausi (31.3.). Minulle on muodostunut perinteeksi kirjoittaa muutamalla lauseella tässä yhteydessä firmamme kuulumisista (2016, 2015, 2014 [aprillipilan jälkeen]).
Mitä kaikkea tapahtuikaan kuluneena vuotena, mikä meni pieleen ja mistä voidaan olla tyytyväisiä.
Kulunut tilivuosi 2016-2017 lukuina:
Firmamme on liikkunut viime vuosina muutaman pykälän kohti isompaa, ”oikeata” yritystä ja tekemiseen on tullut entistä enemmän tarkkoja mittareita ja tavoitteita aikaisemman kovan itsepintaisen puurtamisen ja fiilispohjan sijaan. Saitillamme kävi viime vuonna 60% enemmän vierailijoita, kuin edeltävänä vuotena, eli yhteensä 4,4 miljoonaa kävijää. Heistä suomalaisia oli 3,9 miljoonaa ja ruotsalaisia 0,34 miljoonaa. Eri kävijöitä Suomesta oli reilu 1,9 miljoonaa.
Myynti kasvoi Suomessa samassa suhteessa kävijöihin verrattuna ja saavutimme 4,8 miljoonan euron myynnin kotimarkkinoillamme. Ruotsin kävijämäärät kasvoivat niinikään 60%, mutta myynti nousi 170% ja tavoitti n. 0,4 miljoonan euron tason. Kollegamme Mathias on tehnyt Ruotsin myynnissä huikeaa työtä ja nyt ruotsitiimimme vahvistui kahdella vaasalaisella kivenkovalla markkinointimiehellä, Christianilla ja Jonaksella. Odotukset ovat kovat alkaneellekin tilikaudelle.
Tilauksia toimitettiin Suomeen 32% edellisvuotta enemmän, eli n. 80 000 tilausta ja Ruotsiin 43% enemmän, kuin aiempana vuotena eli 5500. Suomi pysynee vahvasti toimintamme keskiössä siis alkaneenakin vuotena, tai riippuu tietenkin vähän Mathiaksesta, Jonaksesta ja Christianista :).
Uutiskirjeen tilaajia ja Facebook -faneja tuli runsaasti lisää. Facebookissa meitä seuraa tällä hetkellä 37 600 henkilöä. Täällä blogissa meillä oli kuluneena vuotena niinikään paljon kävijöitä, tarkkaan ottaen 250 000 (+25%). Kiitos kaikille vierailijoille!
Uutuustuotteita kaupassa ja uusia toiminnallisuuksia
Kasvun taustalla on vanhat tutut asiat: huolellisesti valittuja, suomalaisten tuotepäälliköiden laatutestaamia ja kattavasti esittelemiä tuotteita. Onnistuneita markkinointikampanjoita ja hyviä diilejä asiakkaille. Vai mitä mieltä olet nyt voimassa olevista villenpäivän tarjouksista?
Uusia kategorioita on tullut mm. Alexilta autostereot ja pelituolit. Muuten asiakkaita on kiinnostanut kovasti Lassen manageroimat, e-villen yksinoikeudella maahantuomat Oukitel -kännykät, Jonin valvontakamerat ja Antin sähkökulkuneuvot, fatbike -polkupyörät ja riistakamerat. Nähtäväksi jää, miten Tuomon teltat ja muut retkeilyvarusteet lähtevät tänä kesänä myymään.
Valikoimaa laajennettiin ja laajennetaan yhä kiihtyvällä tahdilla Suomi-varastolla. Kuukausi kuukaudelta isompi osa tilauksistamme tehdään sieltä. Nopea ja tulleista ja veroista huoleton toimitus taitaa olla asiakkaille tärkeää.
Verkkokaupassa paransimme lukuisten sisäisten työkalujen lisäksi mm. kännykällä ostamista, tuotesivun selaamista, sekä lisäsimme maksutapavaihtoehdoksi osamaksun. Toimitustapoja kehitettiin ja testailtiin, mutta toistaiseksi keskusvarastolta ei saatu Kiinan postia nopeampia toimitustapoja käyttöön. Kiinan postin toimitusaika on 2-4 viikkoa. Toivottavasti saisimme kohtuuhintaisen, nopean toimitustapavaihtoehdon pian tähän rinnalle.
– Hyvää työtä Tuomolla, Jonilla, Dimalla ja Ollilla kaupan kehitystyössä!
Mikan ja Pasin johtama B2B-tukkumyynti on niinikään ponnahtanut kuluneella vuodella roimaan kasvuun. Mikäli Oukitelien, Vpecker -OBD vikakoodinlukijoiden, SJcam- sporttikameroiden tai muiden tuotteidemme jälleenmyynti kiinnostaa, ota yhtettä [email protected]!
Takkuavia toimituksia ja ajoittain ruuhkaantunutta asiakaspalvelua
Allekirjoittanut reagoi kasvaneen myynnin tuomiin haasteisiin liian hitaasti. Sitkuttelimme liian kauan liian pienissä toimitiloissa, mikä loi pullonkaulaa toimituksiin. Toimitusviiveet ja näistä johtuneet asiakaspalvelukyselyt ruuhkauttivat aika ajoin asiakaspalvelua ja aiheutti vastausviiveitä. Kasvaneiden tilausmäärien tuomat, samassa suhteessa lisääntyneet takuupalautukset toivat puolestaan paineita Suomen huoltoprosesseihin. Huollon ongelmiin en myöskään puuttunut riittävän määrätietoisin ottein, riittävän ajoissa.
Näihin ongelmiin on paneuduttu tänä keväänä. Muutimme hiljattain isompaan ja viihtyisämpään toimistoon ja vapautimme varastolle lisää tilaa. Olemme palkanneet uusia työntekijöitä ja palkkaamme vielä 2 työntekijää lisää, jotta asiakaspalveluun, ostotoimintaan ja varaston tilausten käsittelyyn ei pääse myöskään syntymään enää pullonkauloja.
Seuraavien viikkojen aikana tulemme myöskin karsimaan valikoimaa isolla kädellä, jotta satunnaisesti 1 tai 2 kpl myyvät tuotteet eivät kuormita resurssejamme suosituimpien tuotteiden tilausten käsittelyn tieltä. Valikoiman laajuus, yli 5000 tuotetta, on aika haastava määrä käsitellä, pitäen varastosaldot ja niihin sidottu pääoma kuitenkin kurissa.
https://www.instagram.com/p/BPR9jDdDCa-/?taken-by=evillecom
Kiitos asiakaspalvelutiimille, Jukalle, AP:lle, Annille ja Henrylle, joustavasta ja ystävällisestä asenteesta haasteiden keskellä.
Erityisen tyytyväinen voi olla moneen asiaan
Kaupan kehityksessä tapahtuneiden isojen parannusten, sekä nappiin osuneiden uutuustuotteiden lisäksi onnenpotkuja ja ilon hetkiä oli syksyllä ilmestynyt Ilta-Sanomien artikkeli e-villen tarinasta. Sekä tietenkin USA:n presidentin e-villestä tekemä Twiitti 😉 sekä se, että olimme hetkellisesti Stockmannin verkkokauppaa suositumpi.
Vakavasti otettuna erityisen tyytyväinen voi olla lukuisiin asioihin. Yhtenä ehkä suurimmista ilon aiheista näin yrityksen vetäjänä on kuluneen vuoden pieni työntekijöiden vaihtuvuus. Kaikki vakituiset työntekijämme jatkavat myös uudelle tilivuodelle ja uusia työharjoittelijoitakin on liittymässä tiimiin toukokuussa taas 4 kpl. Meitä on e-villen tiimissä jo 28 työntekijää, joista suomalaisia on 17.
6 Comments
Vastaa Peruuta vastaus
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Onnea ja menestystä! Pitäkää toimittajat kurissa laadun suhteen. Yrittäjänä olin myymässä yrityksemme (paperin) pituusleikkurin Wuhaniin v.2000. Toimituksen aikana Wuhanin kerrostalot räjäytettiin. Minut on pidätetty Pekigin lentokentällä Sars-tautiseksi epäiltynä v.2006. jne. Ostimme raudan valmistusta Kiinasta. Eka toimitus ok ja sitten aina laatu laski, jos et huomannut rähistä.
Tuote-ehdotus.
Luottokortien suojakotelo NCF, jonka voi ripustaa vahvalla lenkillä kaulaan ja pujottaa rinnalle vaatteiden alle?
Katso Tekniikan Maailma n:o 7/2017 sivut 62-67.
Hurjaa menoa Kiinassa…
Kiitokset hyvästä tuoteideasta!
Terveisin
Anni
Tervehdys
En tiedä tuliko nyt oikeaan paikkaan tämä kommentti.Saamani viimeisen tuotteen kanssa painiessani sen käyttöön otossa tuli mieleeni ajatus millä voisitte ainakin toimimattomat palautukset saada minimiin ym.Minulla olisi kaksi ehdotusta myytäviä elektroniikka tavaroita koskien.
1.Tuotteisiin paremmat käyntiinotto dokumentit.Viellä parempi jos suomen kieliset,mutta 2kohta on tärkein ja tukee kohta 1:stä.
2.Perustatte sivut missä käyttäjät/ostajat voivat antaa tuotteiden käyttöönotossa vinkkejä/neuvoja millä ne saa toimimaan ,koska asiakkaina on päteviä ja ei päteviä uusiin elektronisten laitteiden käyttöön ottoon perehtyneitä.Koska jokainen (tunne) mielellään jakaa onnistuneen käyttöön oton ja niksit muitten kesken.Nythän kyllä on arvostelu sivut minne olen laittanut kommentteja,mutta mielestäni olisi parempi olla omat sivut keskustelulle ”millä sain laitteen toimintakuntoon”koska luulen että moni palautus toimimattomuuden syistä on osaamattomuus uuteen tekniikkaan.
Terveisin Rauno Siutila
Kiitos Rauno
Kehitysideoita otetaan aina vastaan!
Terveisin
Anni
Ostin kellon Zeblaze Blitz 3g. En saa fifiä toimittaan, vaatiiko sim kortin toimiakseen?
Hei
Olitkin laittanut asiaan liittyen jo asiakaspalveluumme sähköpostia. Vastaan sinulle sähköpostitse!
Terveisin
Anni / e-ville.com