canada goose jacke parajumpers ugo parajumpers jas ugo canada goose uk moncler outlet

Villen päivän 6.4. kuvaterveiset ja tiimin kuulumiset – 5 tavoitetta uudelle tilikaudelle

Verkkokauppa e-villen 10. tilikausi päättyi viime viikon torstaina, 31.3.2016. Vuoden aikana käsittelimme yli 60 000 tilausta ja postitimme n. 120 000 tuotetta. Kaupassamme luettiin 1,6 miljoonan, etupäässä suomalaisten kävijöiden voimin tuotekuvauksia ja muita sivuja yhteensä 14,5 miljoonaa kertaa. Lisäsimme viimeisen 12 kuukauden aikana verkkokauppaan yhteensä 2346 uutuustuotetta ja lähetimme kymmeniä uutiskirjeitä, blogikirjoituksia, facebook-päivityksiä sekä kymmeniä tuhansia asiakaspalvelusähköposteja.

 

Kiirettä on siis piisannut, vaikka tiimiin on kuluneena vuotena liittynyt muutama uusi kokoaikainen työntekijä, Lasse, Pasi, Mika ja Julia. Myös työharjoittelijoita on ollut vuoden aikana useita auttamassa asiakaspalvelussa, tuotteiden lisäämisessä ja markkinoinnissa. Tänä keväänä tiimissä on ollut Joni, Anni ja nyt aloitti Leo. Kuukauden päästä tänne Shenzheniin saapuu vielä Alex. Tekemisen meininkiä pisaa siis myös alkaneella tilikaudella.

Antti tutkailemassa uusia droneja.

 
image-6

Tuomo ja Antti fiilistelemässä uusia rannekelloja :)

 
Leo ottamassa tuotekuvaa uudesta kampanjatuotteesta Dope-fillarista

Leo ottamassa tuotekuvaa uudesta kampanjatuotteesta Dope-fillarista

 

Leon ottama kuva uudesta kampanjatuotteesta Dope-fillarista

 

Yhteistyö Matkahuollon kanssa alkoi Mäntsälässä ja kehitimme avainkategorioita

Muita suurempia ns. step change -asioita kuluneella tilikaudella oli Mäntsälän varastomyymälän yhdistäminen Matkahuollon linja-autoasemaan ja pakettiliiketoimintaan. Suomen 2. suurin kuluttajalähetysten kuljettaja Matkahuolto ulkoisti Mäntsälän toimipisteen 1.6.2015 alkaen e-villelle . Yhteistyön avulla pystyimme tarjoamaan myymälään laajemmat aukioloajat, sekä halvemmat toimitukset verkkokauppatilauksille. Mäntsälän varaston ansiosta pystyimme käynnistämään myöskin muutamia suosituiksi nousseita tuotekategorioita, kuten tasapainoskootterit, eli ”leijulaudat” sekä isorenkaiset ”fatbike” -polkupyörät. Näitä isoja, konttituotteita varten perustimme kauppaan ”tehdaskimppa”-henkisen ennakkotilaus-kategorian. Kun 1-4 viikon ennakkomyynnin aikana myymme riittävästi tuotteita, saamme niistä merikontillinen täyteen, tehtaan minimiostomäärän selätettyä ja samalla hankintahintaa tiputettua.
 
 

 

Connie tarkastamassa pehmo-nallea. Nalle päätyi myöhemmin Mäntsälän linja-autoaseman (Matkahuolto) katolle. Katso kuvat!

 

Velkku purkamassa konttia Mäntsälän Suomi-varastolla.

 
 
Uudet tuotepäälliköt saivat kehitettyä avainkategorioihimme runsaasti suosittuja tuotteita, kuten kiinalaisia älypuhelimia, OBD-vikakoodinlukijoita, kodin langattomia valvontakameroita, LED-otsalamppuja ja GoPro-tyyppisiä actionkameroita ja niiden tarvikkeita. Lasse, Antti, Pasi ja Mika ovat löytäneet erinomaisia tehdaskontakteja Shenzhenistä suosituimmille tuotteillemme, ja päässeet tarkistamaan laatuprosesseja tuotantolinjoille, ja neuvottelemaan parhaita hintoja paikan päälle johtoportaan kanssa. Jatkossa e-villessä tullaan näkemään entistä enemmän kovia tarjouksia, laadukkaita tuotteita ja kiinalaisia nousevia, erinomaisen hinta-laatusuhteen omaavia brandejä.
 
 

 

5 tavoitetta alkaneelle tilikaudelle 2016-17

 
Alkaneena vuotena tulemme panostamaan erityisesti laatuun, toimitusvarmuuteen, nopeuteen ja ydin tuotekategorihin. Kuten monissa muissakin liiketoiminnoissa, meilläkin pätee 80-20 -sääntö, eli 20% tuotteista, tuo 80% myynnistä ja voitosta. Pyrimme tehostamaan tätä 20%:ia entisestään ja varmistamaan niille tuotteille parhaat mahdolliset toimittajat, pakkaukset, suomenkieliset käyttöohjeet, sekä saatavuuden aina sekä Shenzhenin varastolta verovapaasseen säästöhintaan, että Suomi-varastosta Mäntsälästä jopa yhden päivän nopealla Matkahuollon toimituksella. Kartoitamme myös strategisia partnereita yhteistyölle mm. tuotevalikoiman ja jakelun osalta. Uusien myymälöiden ja noutopisteiden avaaminen Suomen kasvukeskuksiin ei ole poissuljettu. Toisaalta etsimme e-villen tyyppisiä vaihtoehtobrandejä ja tuotteita valikoimiimme myös muilta maahantuojilta. Paljon on vielä tekemistä pistää elektroniikka- ja autotuotekenttää uusiksi tietokoneista äänentoistojärjestelmiin. Todennäköisesti palkkaamme alkaneena vuotena myös 2-3 uutta tuotepäällikköä auttamaan kategorioiden kehitystyössä.
 
 

Antti testaamassa virtuaalilaseja.

 
 
Toimenpideluettelon 5 kärki:
 
 
1. Ydinkategorioiden kehittäminen tuotevalikoiman, laadun, hintojen, brändien ja tehdaspartnereiden osalta. Tietyistä vähemmän tärkeistä kategorioista luopuminen.
2. Aivan uusiin tuoteinnovaatioihin panostaminen, kuten 3D-printterit, sähkökulkuneuvot, älykodit ym.
3. Toimitusvarmuuden optimoiminen. Suosituimmat tuotteet pyritään saamaan toimitettua viimeistään seuraavana arkipäivänä tilauksesta.
4. Uusien sopivien partnereiden löytäminen, joilla olisi sopivia tuotteita / vaihtoehtobrandejä myyntiin e-villen verkkokauppaan joko Suomesta tai Euroopasta ja / tai jakelukanavia, mihin myös e-villen tuotteet sopisivat.

5. Pääoman tuottavuus (ml. varaston kierto) pyritään maksimoimaan, jotta rahat riittävät kasvuun.

 
 
 
 
image-8

Olli testailemassa 3D-tulostinta

 

Villenpäivän 6.4. terveiset

 

Kymmenen tilivuotta on nyt täynnä uutuustuotemetsästystä Kiinalaisilta tukkureilta, tehtailta ja 11. vuosi käynnistyi aprillipäivänä. Olemme oppineet paljon verkkokaupasta, asiakaspalvelusta ja ostotoiminnasta Kiinassa. On ollut mahtavaa tehdä töitä meidän huikean työporukan kanssa ja toteuttaa visiota Suomen reiluimmasta verkkokaupasta. Olemme taas vuoden päivät myyneet jänniä uutuustuotteita reilulla takuulla, ilmaisella palautusoikeudella ja laadukkailla tuotekuvauksilla suoraan niiden alkulähteiltä. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin teille hyvät asiakkaat. Teiltä on tullut päivittäin kannustusta, tukea ja erinomaisia tuoteideoita, neuvoja ja kehitysvinkkejä. Lämmin kiitos kaikille ja aurinkoista kevättä täältä Shenzhenistä!Ville Majanen

Hyvää villenpäivää kaikille Villeille ja muillekin 🙂

 

 

Ville Majanen
t: @villemajanen ja @evillecom
ig: @villemajanen ja @evillecom

Ville Majanen

Ville Majanen

Ville Majanen on verkkokauppa e-ville.comin kauppias. Ville muutti Hongkongiin vuonna 2006 suorittamaan vaihto-opiskelua Mikkelin Ammattikorkeakoulusta. Yhden nettikameran myyminen johti toisen nettikameran myymiseen, ja nyt e-villessä touhuaa jo n. 20 työntekijää Hongkongissa ja Shenzhenissä Kiinassa ja verkkokauppa e-ville tarjoaa nettikameroiden lisäksi tuhansia muita edullisia pääasiassa elektronisia vimpaimia edullisin hinnoin.

Muut lukijat olivat kiinnostuneita myös näistä...

1 kommentti

  1. toukokuu 11, 2016

    […] myynnin ja mainonnan välillä ja positio muuttunut harjoittelijasta esimieheen. Nyt alkaneella tilikaudella keskityn aiempaa vähemmän tuotevalikoiman kasvattamiseen, mutta pidän silti muutaman […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Liity seuraajaksi

Saat tiedon uusista blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Liity muiden seuraajien joukkoon: